Noniin, jatketaan Sen Oikean Perillisen selvittämistä.

Teklaa vaivasi veljen vakaa päätös papin urasta. Siis, olisihan hänkin siitä työstä haaveillut, mutta nyt Nuutin toiminta kertakaikkisesti vaaransi suvun tulevaisuuden ja oikeastaan koko olemassaolon. Tekla mietti päänäs puhki, mutta ei keksinyt mitään keinoa saada puhuttua Nuuttia ympäri. Sitten hänen mieleensä tuli jotakin yllättävää.

"Nuutti, tämä tässä on Saara", Tekla esitteli, "Kun minä ja Benjamin kohta muutamme täältä pois, niin tulin niihin aatoksiin, että kylän pastori kyllä tarvitsee taloonsa auttavan käsiparin hoitamaan talousasioita. Etsiskelin sopivaa työntekijä ja tämä nuori neiti tässä vaikutti oikein kykenevältä hoitamaan talouttasi."

Nuutti katsoi Saaraa kohteliaan hämmästyneesti. Toden totta, tämä nuori nainen vastasi katseeseen rohkeasti. Saara oli varsin kaunis, ehkä jopa kauniimpi kuin tytölle on tarpeellista, mutta hänen olemuksestaan välittyi kyky tehdä työnsä kunnollisesti. "Jaahas, Saara. Hauska saada sinut tänne", Nuutti tervehti ja esitteli itsensä.

Kolmikko istui ruokapöytään ja silloin Nuuttia vasta alkoi vähän arveluttaa. "Oletko aivan varma, että tämä on hyvä idea?" hän kuiskasi Teklalle. "Ole ihan huoleti", Tekla sanoi rohkaisevasti. Nuuttia huoletti silti - nuori nainen papin talossa aiheuttaa aina juoruja.

Eivätkä Nuutin huolet aivan perättömiä olleet. Jäätyään kahden Tekla kuiskutti Saaralle: "Minä näkisin erittäin mielelläni veljelläni vaimon ja perheen, joten jos hän on sinusta mukava ja kiinnostava, niin minulta saat kaiken siunauksen, jos hän rakastuu sinuun joskus!" Saara ei ollut toiveesta moksiskaan, sillä jotain tällaista Tekla oli hänelle jo työhönoton yhteydessä vihjaillut.

Aika oli kartanolla kulunut taas, niin kuin sillä on tapana tehdä. Teklan ja Benjaminin pieni Juhani-poika vietti ensimmäistä syntymäpäiväänsä.

Syntymäpäivä jäi samalla viimeiseksi, jonka Juhani tuli kartanolla viettämään. Hyvin pian syntymäpäivän jälkeen Tekla perheineen pakkasi tavaransa ja muutti asumaan Benjaminen perintötaloon, jossa hän oli asunut ennen muuttoaan kartanolle.

Kartanolla Nuutti luki kuumeisesti Raamattuaan. Juhani oli ollut varsin mukava pikku poikanen ja Nuutti piti muutenkin kovasti lapsista. Siitä ei kuitenkaan päässyt mihinkään, että pappisvirassa henkilö luopui perheen perustamisesta tykkänään. Vain siten hänellä saattoi jäädä tarpeeksi aikaa Jumalalle, kirkolle ja seurakunnalle. Nuutti ei onnistunut löytämään ainuttakaan tapaa kiertää kyseistä sääntöä.

Saara kotiutui kartanoon nopeasti ja hän hoiti talon askareet tehokkaasti ja huolellisesti. Saara osoittautui nopeasti korvaamattomaksi avuksi Nuutille.

Muun seuran puutteessa Nuutti ja Saara söivät usein päivällisensä yhdessä. Huushollitaitojensa ohella Saara paljastui myös oivaksi oppilaaksi, joka kuunteli keskittyneesti Nuutin puheita ja kysyi teräviä lisäkysymyksiä.

Saara oli totta kai korvaamaton apu kotitöissä, mutta lopulta Nuutin oli pakko myöntää itselleen, että seurahan Saarassa parasta oli. Aamu alkoi aina hyvin, kun ensimmäisenä näki Saaran hymyilleen kattavan aamiaista pöytään. Nykyään Saara jo istuikin hänen seurakseen alas ihan ilman kehoittamista.

Lopulta Nuutti ei meinannut edes saada silmiään irti Saarasta. Kun tyttö kulki pitkin taloa hyräillen ja askareita toimitellen, saattoi Nuutti vain unohtua katsomaan ja kuuntelemaan. "Saara hei, jos kaipaat pientä taukoa, niin istuhan kernaasti tähän viereeni", Nuutti sanoi erään kerrran.

Tokihan Saara istui alas Nuutin viereen. "Sinä se et taida turhan paljon töitä tehdäkään!" hän huomautti leikkisästi ja Nuutti nauroi. "Kun en minä voi poistua talosta, kun en minä tiedä osaatko sinä tehdä täällä mitään ilman valvontaa!" hän sanoi samalla mitalla takaisin ja Saara nauroi yhtä lailla pahastumatta. "On aina mukava vaihtaa kanssasi muutama sana näin", Nuutti sanoi ja Saara nyökytteli. 

Nuutti pomppasi yhtäkkiä seisomaan ja otti Saaraa käsistä: "On se vaan hyvä, että minulla on täällä oma seuralainen." Saara katsoi vähän kummeksuen, joten Nuutti näki parhaaksi korjata heti: "Tai siis, olisi kovin yksinäistä muuten. Ääh, tarkoitan..."

Sitten Saara tekikin jotain yllättävää, nimittäin halasi Nuuttia. "Tiedän, saan kai kutsua sinua ystäväkseni?" Saara sanoi ja Nuutti vastasi: "Minulle on mieluisinta maailmassa olla sinun ystäväsi."

Ystävien kesken ei sitten enää viitsitty noudattaa ihan kaikkia muodollisuuksiakaan. Nuutti ja Saara alkoivat kulkea talossa  vähän miten sattuu puolipukeisina ja puheestakin karsiutuivat pois kaikki loputkin jäykkyydet ja puhuttelusanat. He olivat toisilleen kuin ketkä tahansa kaksi nuorta aikuista ilman mitään hierakkista suhdetta.

Sitten, väistämättä, Nuutti tunsi miten pieni ihastuksen poikanen alkoi saada hänestä otteen. Saaran silmät ja hymy. Saaran puhe, hänen ahkerat kätensä. Kaikki tuntui Nuutista yhä ihmeellisemmältä ja ainutlaatuisemmalta. 

Ristiriitaisten ajatusten vallassa Nuutti etsi vastauksia Raamatustaan. Vaatimus rakkaudesta ja samalla avioelämän kielto tuntuivat niin kovin ristiriitaisilta. Mutta vaikka Nuutti pohti päänsä ja Raamattunsa puhki, ei hän keksinyt mitään kaikenkattavaa ja onnellista ratkaisua tilanteeseensa.

Sitten yhtäkkiä hän kuuli korvassaan äänen: "Nuutti! Kuuntele minua! Olen sinun isoisoisoisoisoisoisoäitisi Sivi. Minun jälkeläiseni ovat tehneet Koivulasta sellaisen kylän kuin se nyt on. En soisi sukuni näin lakkaavan. Anna sydämesi viedä, kyllä Jumala sinua kuulee ja ymmärtää." Nuutti oli aivan tyrmistynyt tästä. Sivi... Tuon nimen hän oli kuullut Teklan puheissa joskus. Ja tämä isoäiti-Sivi näytti kantavan samaa huolta kuin Tekla. Ehkä Nuutin todella pitäisi antaa sydämensä puhua.

Lopulta Nuutti rohkaistui nostamaan kissan, tai siis asian, pöydälle: "Kuule Saara. Minun on nyt pakko sanoa sinulle tämä. Minä välitän sinusta ja rakastan sinua enemmän kuin papin olisi sallittua ketään naista rakastaa. En tiedä yhtään, millaisen perheen tai aseman voi sinulle kanssani luvata. Silti minä pyydän sinua, että jakaisit elämäsi kanssani. Haluatko ryhtyä siihen?" Saaran kasvoille levisi yllätyksen, tyrmistyksen ja ehkä pieni onnenkin ilme. Nuutti ei ollut varma millaiset tunteet Saaran kasvoilta tuli lukea. Joka tapauksessa, Saara tiesi välittömästi mitä hän halusi vastata.

Pidänpä teitä lukijat siis jännityksessä seuraavaan osaan asti!