No niin, tämän osan lopussa on sitten se odotettu sukupuu, mutta... EIJEIJEI! Älä mene sinne kurkkimaan vielä! Lue tämä osa ensin, sillä sukupuussa on mukana eräs yllätys, jota ei kerrota tarinassa vielä muutaman seuraavan osan aikana.

Emma oli Nikolan kuoleman jälkeen ollut melko hiljainen ja sulkeutunut. Osittain se johtui siitä, että hän oli todella pitänyt Nikolasta ja siitä että vauvat valvottivat häntä yöllä, mutta suurin syy oli se, että hän oli huolestunut. Vauvat ovat luonnostaan aluksi tummatukkaisia, mutta yleensä hiusten väri vaalenee jos on vaaletakseen kunhan vauva vähän kasvaa. Kristianin tukka kuitenkin oli ja pysyi tummanruskeana. Ehkä asiassa ei ollut mitään, olihan Miikkaeli tummatukkainen, mutta Emman ajatukset harhautuivat koko ajan Markukseen. Itse asiassa mies oli Emman toinen huolenaihe. Markuksen viime käynti oli saattanut Emman tukalaan tilanteeseen, ja hän pelkäsi mitä mies saisi tällä kertaa päähänsä.

Markus saapuikin jo pian kartanolle ja ensin töikseen isä ja pojat suuntasivat hautausmaalle katsomaan äitinsä maallisia jäännöksiä. Miikkaeli puhkesi oitis äänekkäisiin nyyhkytyksiin, mutta pojat ottivat asian tyynemmin.

Illalla kun Emma oli käynyt nukkumaan, miehet istuivat keittiön pöydän ääreen puhumaan. Miikkaeli kertoili pojille muistojaan Nikolasta. Matteus kuunteli kiinnostuneena, mutta Markus tuijotteli muualle ja istui tuolillaan sivuttain. Sitten Miikkaeli yhtäkkiän huokaisi: "On se hyvä, että saimme Matteuksen tähän taloon isännäksi." Se sai Markuksen heräämään horteestaan, käännähtämään tuolillaan ja huudahtamaan: "Mitä!"

Miikkaeli katsoi poikaansa hämmästyneenä ja sanoi: "Sinähän olit keskustellut Matteuksen kanssa ja sanonut jääväsi luostariin pysyvästi." Matteuskin oli hämmentynyt ja lisäsi kiireesti: "Sanoit, että minä saan lähteä kotiin, sinä jäät luostariin." Markus oikaisi selkänsä ja sanoi ääni vihasta täristen: "Tarkoitin sillä suorittavani opiskelut loppuun, enkä karkaavani jonkun hutsun kanssa naimisiin ja syöttäväni isälleni valheita." Miikkaeli ja Matteus tuijottivat järkyttyneinä Markusta ja alkoivat sitten puhua yhteen ääneen. Miikkaeli sanoi, että oli jo päättänyt asian ja vaikka Markus palaisikin Koivulaan, hän oli jo kirjoittanut kaikki paperit, joilla Matteus todistettiin talon viralliseksi omistajaksi ja Matteus puolestaan syytti Markusta valehtelusta ja hänen vaimonsa nimittelystä. Markus oli selvästi saanut tarpeekseen ja hän ärjähti: "Te olette aina minua vastaan, vain äiti piti minun puoliani. En minä tähän vanhaan läävään haluaisikaan jäädä asumaan!" ja ennen kuin kumpikaan ehti estää, ryntäsi Markus portaat ylös ja lukitsi itsensä vanhaan makuuhuoneeseensa.

Seuraavana aamuna varhain Markus teki jo lähtöä. Hyvästelyt kävivät hieman kireissä tunnelmissa siitäkin huolimatta, että tämä saattoi olla viimeinen kerta kun perheenjäsenet näkisivät toisensa. Matka luostarilta vei kuitenkin useita päiviä, ja tiet olivat melko huonokuntoisia, joten ihan noin vain ei matkaa tehnyt mieli kulkea. Matteus soi Markukselle vain nyökkäuksen ja Miikkaeli halasi häntä nopeasti. Emma seisoi taustalla kainona kuten hyvätapaisen vaimon kuuluikin. Markuksen silmiin syttyi kuitenkin ilkeä pilke ja hän kysyi Emmalta: "Etkö suo minulle edes hyvästejä?"

"Hyvää elämää teille Markus-herra", Emma mutisi ja alkoi vilkuilla ympärilleen miettien mitä Markuksen päässä liikkui. "Kunnolla", Markus sihahti ja tarttui Emman painaen suudelman tämän huulille. Matteus näki heti punaista ja tarttui rajusti Markukseen.

"Näpit irti minun vaimostani!" Matteus karjahti ja antoi Markukselle pari napakkaa iskua kasvoihin. Kun Matteus lopetti, alkoi Markus hänen hämmästyksekseen nauraa.

Kun nauru viimein hiipui, alkoi Markus puhua matalalla äänellä: "Luuletko sinä että tuo pikku hupakko rakastaa sinua? Minä olen maannut hänen kanssaan, jopa Sinun aviovuoteessasi. Joten minä voin suudella häntä jos haluan." Matteus kuunteli Markusta kasvot koko ajan punertuen enemmän ja enemmän.

"Nyt riitti", Miikkaeli jyrähti ja käski Markusta tukkimaan suunsa. "Tässä talossa ei tuollaista puhetta kuunnella, sinä lähdet nyt. Toivon sinulle hyvää loppuelämää luostarissa", Miikkaeli sanoi tuuppien Markuksen ovesta ulos Markuksen nauraessa pirullisesti.

Kun Markus oli tukevasti suljetun oven ulkopuolella, tarttui Matteus kovakouraisesti Emman käsiin ja kysyi ääni vihasta täristen: "Onko se totta?" Emma tuijotti kauhuissaan Matteuksen vihaisia silmiä ja sai sitten aikaan pienen itkun sekaisen nyökkäyksen. Matteus päästi Emmasta irti kuin hänellä olisi jokin tarttuva sairaus ja karjui: "Kuinka sinä saatoit?" Emma tärisi pelosta eikä saanut suutaan auki selittääkseen, että hän ei ollut tahtonut sitä, no, ainakaan toisella kerralla.

"En tarvitse uskotonta vaimoa", Matteus sanoi hiljaa ja kun Emma alkoi uikuttaa, sanoi hän saman uudelleen kovemmalla äänellä. Yhtäkkiä Emma sai jostain lisää rohkeutta ja kiljui: "En tahtonut sitä! En tarkoittanut..." ja sitten hänen äänensä sortui nyyhkytykseksi. "Minä olen saanut valheista tarpeekseni", sanoi Matteus taas tunteettomalla äänellä, "Saat luvan lähteä tästä talosta välittömästi." Emma järkyttyi niin, että lopetti itkemisen, "Anna minun nähdä poika vielä kerran", hän aneli.

"Ei tule kuuloonkaan", sanoi Matteus julmasti, "poikani ei kaipaa nähdäkseen tuollaista saastaista naista. Ulos talostani!"

Niin Emma lähti ovesta ulos, yhä alusmekossaan ja kyyneleitä kuivaten, varsin samalla tavalla kuin vain sukupolvi sitten Annukka poistui kartanosta. Miikkaeli katsoi surullisesti hänen peräänsä, sillä tämä surullinen näky toi mieleen hänen villin nuoruutensa ja Annukan kaamean kohtalon. Miikkaeli toivoi koko sydämestään, että Emma ei tekisi mitään harkitsematonta.

Emma oli yrittänyt tehdä poistumisestaan niin arvokkaan kuin mahdollista ja antoi kyynelten valua vasta omenapuukujan päässä. Ilman erillistä muistuttamistakin Emma tiesi mikä kohtalo oli hänelle luvassa. Kukaan ei kaivannut taloonsa pettäjävaimoa. Hänen osansa olisi kuolla jossain kirppuisessa köyhäintalossa tai joutua johonkin ilotaloon ansaitsemaan leipäänsä tavalla, jota hän ei todellakaan halunnut. Ainoa ajatus, mikä kirkasti Emman mieltä, oli, että Kristian saisi kartanosta hyvän kodin, jossa hänestä pidettäisiin huolta, sillä Matteus tuntui pitävän poikaa ilman muuta omanaan.

Jos Emma olikin murheen murtama, ei Matteuksenkaan mieli katossa ollut. Hänen ja Emman liittoa oli kestänyt vajaan vuoden ja nyt he molemmat jatkaisivat elämäänsä yksin. Matteus ei ollut koskaan tavannut Annukkaa, ja nyt hän mietti mitä kamalaa Annukka oli tehnyt, jotta Miikkaeli oli heittänyt hänet ulos. Miikkaeli ei ollut koskaan puhunut asiasta, joten Matteus tyytyi arveilemaan. Todennäköisi vaihtoehto taisi olla jotain samankaltaista kuin tällä kertaa. Matteus pudisti ärtyneenä päätään mietteilleen ja puraisi ison palan juustoleipää. (Muistatko sinä mitä tapahtui? Kurkkaa osaa 22)

Miikkaeli otti tehtäväkseen tyypilliset naisten työt, eli lasten opettamisen. Karoliina oli iloinen vaarin huomiosta ja tapaili uusia sanoja innoissaan.

Talon viime aikaiset tapahtumat olivat saaneet Miikkaelin kuitenkin murheellisiksi. Hänen rakkaan Nikolansa kuolema, Matleenan itsemurha, Matteuksen ero ja Markuksen ilkeys. Miikkaeli tunsi kaiken olevan hänen syynsä ja tunsi suurta itseinhoa.

Yksi paikka, josta Miikkaeli haki lohdutusta suruunsa, oli kauppa. Muistot vierivät Miikkaelin mielessä; tuon tiskin takana he olivat suudelleet ensi kertaa pitkän eron jälkeen ja asiakkaat olivat odottaneet kärsimättöminä tai hilpeästi hymyillen. Joka paikka muistutti kuitenkin Nikolasta ja Miikkaeli poistuikin kaupasta nopeasti.

Lopulta Miikkaeli alkoi päästä surunsa yli ja kiinnostui uudesta keksinnöstä, jonka avulla hän voisi kutsua asiakkaita ostoksille kauppaansa. Tämän torven avulla hänen äänensä kaikui koko kylässä ja Miikkaeli harjoitteli torven käyttöä ahkerasti pihalla.

Yhtäkkiä Miikkaeli tunsi kuristavan tunteen kurkussaan, hän tarttui kurkkuunsa kouristuksen omaisesti yrittäen epätoivoisesti vetää henkeä keuhkoihinsa. Miikkaeli ei pystynyt huutamaan apua, eikä tekemään mitään.

Pian hän lyyhistyi kasaan nurmelle ja Kuolema tuli viemään hänet pois Matteuksen itkiessä vieressä.

Hautajaisten ja testamentin luvun jälkeen Matteus istui pöydässä tyhjä tunne mielessään. Isä oli pitänyt lupauksensa: talo, maat ja kauppa kuuluivat hänelle ja sitten hänen esikoiselleen. Testamentissä oli kuitenkin ehto. Jos hän ei tulisi saamaan perijää taloon, perisi Markus kaikki kartanon maat. Eli nyt oli vain toivottava, että pikku Kristian kasvaisi isoksi ja vahvaksi mieheksi, jotta talo pysyisi hänen jälkeläistensä käsissä.

Pian todiste Matteuksen veren elinvoimaisuudesta kävi toteen, kun Kristian kasvoi seuraavaan ikävaiheeseen. (Sori noi seinät)

Kristian varttui tomeraksi taaperoksi, jolla oli äitinsä kauniit ja mystiset silmät.

Tässä siis tämä odotettu sukupuu. Kuten näkyy siitä selviää eräs asia, jota Ursinat eivät vielä tiedä. Se miten asia heille paljastuu, selviää seuraavissa jaksoissa.

Kuvien laatu on sukupuussa välillä melko heikko, koska ne ovat vanhoja, tai niin pieniä, että niitä on täytynyt suurentaa. Päivittelen sukupuuta varmaan joskus ja laitan sen näkyville johonkin erilliselle sivulle.
Muuten, viime kertaisessa kyselyssä ei kovin oikeita vastauksia ollut, joten sovitaan, että arvauksia saa laittaa lisää.