Tämän osan kuvat ovat taas sitten peräisin photobucketista, koska opin käyttämään tätä uutta vuodatusta :D
Tämä ensimmäinen ekstraosa keskittyy siis Nirkkaan. Kronologisestihan ennen Nirkkaa olisi vuorossa Mintasta kertova osa, mutta koska en Mintalla ole vielä ehtinyt pahemmin pelata, niin annetaan pikkusiskon kiilata edelle ;D Vielä huomautuksena, tämän osan jälkeen Nirkka katoaa tarinasta (ehkä jotain satunnaista mainintaa lukuunottamatta). Nirkasta ei ole tulossa toista ekstraosaa, eikä hänen elämänsä vaikuta mitenkään Ursinoiden elämään kartanolla. Tämä osa on enemmänkin omaksi ja teidän lukijoiden huviksi tehty.

Kurtti ohjasi tuoreen vaimonsa sisälle ja he pysähtyivät suoraan oven eteen. Nirkka ei tarkastellut suurta huonetta, johon oli juuri astunut, vaan naulitsi katseensa suoraan pianoon, jonka ääressä istui nuori tyttö sitä soittaen.

Tyttö oli varmasti kuullut oven avautuva, mutta hän ei reagoinut siihen mitenkään. Hän soitti viimeiset tahdit lopettaen mahtipontisesti. Sitten hän nousi hitaasti, selvästi tietäen, että häntä katseltiin. Hetken aikaa nämä naiset vain katselivat toisiaan, mittaillen toisiaan päästä varpaisiin. Kun kumpikin oli muodostanut toisesta ensivaikutelman, tyttö sanoi ylimielisesti: "Jaaha, tulit sitten vihdoin."

Kurtti astui muutaman askeleen lähemmäs pianoa ja sen soittajaa ja Nirkka seurasi. Nirkka ei pitänyt tytön asenteesta, vaan päätti hieman ojentaa tätä samantien sanomalla: "Päivää. Minä olen Nirkka, Ursinoiden sukua. Olen tämän Kurtin tuore vaimo." Halveksiva katse ei poistunut mihinkään tytön kasvoilta. Nirkka hämmästeli tätä avointa vihamielisyyttä uutta emäntää kohtaan, mutta Kurtti ei huomannut mitään ja sanoi: "Nirkka, tässä on tyttäreni, Ingeborg." Nirkka oli arvannut tytön olevan sukua, koska tällä oli varaa puhua hänellä niin töykeästi, mutta Nirkka ei ollut voinut kuvitellakaan, että Kurtilla olisi jo perhettä. "Tytär?" Nirkka mutisi hiljaa osoittaen sanansa Kurtille. Ingeborg tuhahti halveksivasti ja heilautti kättään osoittaen sillä, että tahtoi toisten seuraavan.

Ingeborg käveli viereiseen huoneeseen ja viittasi toisia kävelemään peremmälle. Huoneen lattialla leikki pieni taapero, johon Nirkan huomio luonnollisesti kiinnittyi. Ingeborg käytti hyväkseen dramaattista hiljaisuutta ja sanoi sitten tyynesti: "Torkil Kurtinpoika".

Ingeborg poimi Torkilin lattialta syliinsä ja asteli isänsä viereen seisomaan. Kurtti huomasi Nirkan yllättyneen ilmeen ja sanoi hieman nolona: "Minun täytynee kertoa jotain. Solmin nuorella iällä avioliiton erään kartanontyttären kanssa, nimeltään hän oli Margareta. Saimme melko pian Ingeborgin ja neljäntoista aviovuoden jälkeen syntyi Torkil." Kurtti piti hetken tauon ja huokaisi syvään. Sitten hän jatkoi: "Margareta menehtyi synnytykseen. Torkil on nyt kolme vuotta. Sen ajan olen etsinyt uutta emäntää talooni ja äitiä lapsilleni." Kurtin puhuessa Ingeborg oli silitellyt Torkilin hiuksia hajamielisesti, mutta viimeisten sanojen jälkeen hän heitti isäänsä vihaisen katseen ja laski Torkilin lattialle.
 
Nirkka kumartui Torkilin puoleen ja sanoi: "Hei Torkil! Minä olen Nirkka, sinun uusi äitisi tästä lähtien." Torkil soi Nirkalle aurinkoisen hymyn, mutta Ingeborg tuhahti halveksivasti happaman näköisenä.

"Olen nykyään myös sinun äitisi", Nirkka sanoi, "Toivoisin, että voisimme käyttäytyä sen mukaisesti." "Minun äitini on kuollut. En tarvitse uutta äitiä, eikä tarvitse Torkilkaan. Minä huolehdin hänestä", Ingeborg sanoi. "Ymmärrän, jos et pidä minusta heti, mutta toivoisin, että voisimme olla edes ystäviä", Nirkka sanoi, sillä hän ei todellakaan halunnut riitaantua kenenkään talossa asuvan kanssa. "Minä en ole ystäväsi", Ingeborg sanoi ykskantaan ja lähti huoneesta.

Pian kolmikko istui ruokapöytään ja ateria syötiin jäätävän hiljaisuuden vallitessa.

Ingeborg lähti pöydästä heti lautasensa tyhjennettyään ja Kurttikin poistui isännän tehtäviä hoitamaan. Nirkka jäi yksin istumaan pöydän ääreen. Saapuminen taloon ei ollut aivan sellainen, kuin Nirkka oli kuvitellut. Ensinnäkin oli pienoinen järkytys kuulla olevansa kahden lapsen äitipuoli ja toiseksi Nirkka oli yllättynyt Ingeborgin avoimen vihamielisestä asenteesta häntä kohtaan. Oli varmasti rankkaa menettää äitinsä ja saada tilalle uusi, mutta Nirkka oli hieman loukkaantunut, koska hänelle ei annettu edes mahdollisuutta.

Kurtti keksi kuitenkin vaimolleen jotain piristävää tekemistä. Olisihan se hyvä saada tämänkin vaimon kanssa jälkikasvua aikaan.

"Kuulehan Torkil" Ingeborg jutteli surullisesti pikkuveljelleen, "Minä luulen, että se nainen tuo mukanaan aika paljon hankaluuksia tähän taloon. Eihän hän tunne talon tapoja eikä mitään. Minä olen varsin hyvin tätä taloa pitänyt ja pitäisin vastaisuudessakin. Emme me mitään uutta äitiä olisi kaivanneet. Miksi isän piti tuoda tänne joku tuollainen kopea heitukka määräilemään?" Torkil jokelsi iloisesti ymmärtämättä vielä suuremmin Ingeborgin vuodatuksesta.

Arki alkoi kuitenkin pian rullaamaan talossa ja oppittuaan talon tavoille jäi Nirkalle myös vapaa-aikaa. Sen Nirkka kulutti maalaamalla.

Vaikka Nirkka ei Ingeborgin kanssa toimeen tullutkaan, niin Torkilista hän piti hyvin paljon. Poika oli herttainen ja iloinen, aivan toista maata kuin siskonsa. Torkil alkoi nopeasti kiintyä tähän uuteen äitiinsä, sillä hän ei omasta äidistään muistanut luonnollisesti mitään.

"Kuulepas Torkil. Minä olen miettinyt yhtä asiaa. Me emme rupea sen naisen pillin mukaan tanssimaan. Jatkamme elämäämme niin kuin ennen häntä. Minä en ainakaan aio puhua hänelle mitään muuta kuin on pakko. Sinunkaan ei kannattaisi. Me olemme hänelle vihaisia", Ingeborg puhui Torkilille. "Lupaa minulle, että vihaat häntä", Ingeborg vaati. "Vihaa", Torkil sanoi ja virnisti leveästi. "Hieno poika!" Ingeborg sanoi ja silitti Torkilin päätä, "Meidän sisarusten on pidettävä yhtä."

Lastenhuoneen vieressä olevassa keittiössä Nirkka oli vielä jalkeilla valmistelemassa seuraavan päivän ruokia. Hänen korviinsa kantautui hiljainen puhe viereisestä huoneesta. Nirkka sai vaivoin pidettyä suunsa kiinni, kun kuuli Torkilin äänen: "Vihaan." Kädet täristen Nirkka särki kananmunia kulhoon, murehtien sitä, miten hänestä ei tässä talossa välitetty pätkääkään. Kurttiakaan hän oli hädin tuskin nähnyt muualla kuin ruokapöydässä koko talossaoloaikanaan.

Seuraavana päivänä ovelta kuului koputus ja Nirkka riensi avaamaan. Suuren lasioven läpi hän näki tulijan ja kiljahti: "Isä!"

Nirkka avasi oven ja syleili isäänsä. Nirkan huudon kuullut Ingeborg riensi paikalle kasvoillaan ovela virne.

Niin ikään myös Kurtti riensi ovelle tervehtimään vierasta: "Johannes! Miten, eh, mukava nähdä taas", Kurtti sanoi ylireippaasti, hän ei selvästikään ollut odottanut vieresta. "Hauska tosiaankin nähdä pitkästä aikaa", Johannes sanoi yhtä lailla Nirkkalle kuin Kurtillekin.

Ingeborg oli ilmestynyt lastenhuoneen ovelle Torkil sylissään ja hän sanoi näennäisen lapsellisella äänellä: "Mutta isä, etkö aio esitellä meitä vieraalle?" Kaikkien päät kääntyivät Ingeborgiin ja Johannes henkäisi tukahtuneella äänellä: "Isä?"

"Mitä tämä tarkoittaa Kurtti? Ketä nämä lapset ovat?" Johannes ärähti. "He ovat edesmenneen vaimoni lapsia", Kurtti sanoi tyynesti.

"Sinä olet huijannut minua tässä naimakaupassa!" Johannes raivosi, "Annoin sinulle vanhimman tyttäreni hyvässä uskossa, että hän pääsee vaimonasi hyvään asemaan ja sitten sinulla onkin täällä talossa jo perijä valmiina! Et sinä olisi enää tarvinut hienoa vaimoa, sinulle olisi riittänyt kuka tahansa emäntä."

"Minä en voi hyväksyä tällaista", Johannes jatkoi vielä, "Teidän avioliittonne on kestänyt vasta niin vähän aikaa, että voisin vielä helposti purkaa sen ja syyttää sinua petoksesta." "Et kai sinä minulta vaimoa aio viedä?" suutahti Kurttikin jo.

"Mitä luulet hyötyväsi siitä, jos nyt otat Nirkan mukaasi? Ei kukaan mies halua käytettyä naista vaimokseen. Saat elättää vanhapiikatytärtä talosi nurkassa hänen loppuikänsä", Kurtti sanoi.

"Niin voi hyvinkin olla", Johannes sanoi, "Mutta en silti suvaitse menettelyäsi. En kuitenkaan halua liiaksi puuttua tyttäreni elämään, joten hän saa valita. Jos Nirkka haluaa jäädä tänne, hän saa toki jäädä, mutta jos hänen nykyinen asemansa ei miellytä, Nirkka saa lähteä vapaasti mukaani." "Annatko minun todella päättää?" Nirkka kysyi hämmästyneenä. Johannes nyökkäsi painokkaasti ja Nirkka alkoi miettiä.

Ensimmäisenä Nirkan mieleen nousivat sopeutumisvaikeudet tähän taloon ja Ingeborgin kalsea kohtelu. Sitä voimakkaampana nousi hänen mieleensä kuitenkin hänen koko nuoruusikänsä haave rikkaasta kartanon isännästä. Nirkka vilkaisi Ingeborgia, joka seisoi yhä oven suussa. Ingeborgin hymy oli itsetyytyväinen, mutta se hyytyi kun Nirkan katse tavoitti hänet. Nirkka virnisti vahingoniloisesti ja sanoi Kurtille: "Minä jään tänne."

Johannes vilkaisi tytärtään epäuskoisesti, mutta sitten hän huomasi Nirkan ilmeen ja Johannes päätti olla sanomatta mitään. Seuraavat sanansa hän osoitti Kurtille: "Nirkka on siis tehnyt päätöksensä ja kunnioitan sitä. Hän jää tänne vaimoksesi. En silti suostu näin vain nielemään tätä loukkausta. Minä vaadin, että annat Nirkalle ensimmäisen vaimon aseman. Vaadin, että hänen poikansa tulee perimään talosi. Muuten en tähän suostu." Kurtti ei silmäänsä räpäyttänyt vaan sanoi heti: "Aivan kuten haluat Johannes, minulle on tärkeintä, että Nirkka viihtyy vaimonani."

Nirkka halasi isäänsä ja sanoi: "Kiitos kaikesta isä, turha minusta on olla huolissaan. Minä pärjään." "Uskon sen tyttäreni", Johannes sanoi, "Onnea vielä loppuelämällesi talon emäntänä. Muista, että olet aina tervetullut kotiisi vierailulle."

"Emmehän muistele pahalla, Kurtti", Johannes sanoi syleillessään vävyään. "Ei missään nimessä", Kurtti naurahti, "Toivon näkeväni teidät Ursinat vielä useasti täällä talossani." "Me tulemme", Johannes lupasi ja lähti matkalle takaisin Koivulaan.

"Pitäisiköhän meidän täyttää isällesi antamani lupaus?" Kurtti sanoi ovelasti ja johdatti Nirkan heidän makuuhuoneeseensa.

**********


Nirkka haukotteli: "Kaipa sitä pitäisi jo laittautua vuoteeseen. On todella myöhä ja huomenna on paljon tekemistä." "Laitoinko siis nämä nappulat turhaan paikoilleen?" Torkil naurahti, "Minua ei väsytä kyllä yhtään." "Me taidamme valvottaa sisartasi puhumalla", Nirkka sanoi, "Minusta olisi jo aika lopettaa." "Pelaamme sitten huomenna lisää", Torkil hymyili ja puhalsi huoneen kynttilät sammuksiin.

Seuraavana päivänä ennen keskipäivää seisoi talon pihalla vihkikaaren alla kaksi vakavaa simiä. Ingeborg seisoi ylväänä vastapäätä vanhaa sotilasupseeria. Mies oli jo kuudenkymmenen, Ingeborg juuri täyttänyt 21. Syksyllä Ingeborg oli alkanut vaatia isältään, että hänelle pitäisi vihdoin etsiä puoliso. Kurtti oli tietysti halunnut tehdä tyttärelleen mieliksi ja nyt maaliskuun alussa vietettiin häät.

Kurtti, Nirkka ja Torkil seisoivat keväthangessa katselemassa lyhyttä häätoimitusta.

Sisällä Nirkka vei Ingeborgin vähän muista erilleen puhumaan: "Onnea vielä kerran tuoreelle rouvalle", Nirkka onnitteli, "Kyllä sinä hyvän miehen sait itsellesi." "Niin todellakin sain", Ingeborg vastasi kopeasti, jopa vielä kopeammin kuin kaikki nämä vuodet.

"Olen varma, että äitini olisi minusta ylpeä", Ingeborg sanoi luoden pilkallisen ilveen Nirkalle. "Minä olen sinusta ylpeä myös", Nirkka sanoi lempeästi, "Olet minulle kuin oma tytär." "Kaipa sinä minua pitäisit mielelläsi tyttärenäsi", Ingeborg ivasi, "Omia kun sinulla ei ole. Eikä tule." "Siksi olenkin iloinen, että olen saanut elämääni sinut ja Torkilin, joille olla äiti", Nirkka sanoi edelleen rauhallisesti. "Sinä et ole äitini", Ingeborg sanoi tylysti ja lähti takaisin muiden luo.

Kun häät oli tanssittu loppuun ja vieraat ja hääpari lähteneet tahoilleen, istuivat Nirkka ja Torkil penkille puhumaan. "Nyt meitä sitten on tässä talossa enää kolme", Nirkka totesi vähän haikeasti. "Niinpä niin", Torkil myönteli, "Luulen tosin, että sinulle ei pahemmin tule Ingeborgia ikävä." "Älä ole noin julma", Nirkka moitti, "Eiväthän sisaresi ja minun välit mitkään loistavat ole ikinä olleet, mutta kyllä minä silti olen kiintynyt häneen. Kuin omaan tyttäreeni ikään."

"Ingeborg ei pidä siitä, että sanot noin", Torkil sanoi hitusen hajamielisesti. "Eipä pidä niin", Nirkka myönsi, "Sanoin sen hänelle vielä tänäänkin, mutta hän vain sanoi, etten ole hänen äitinsä." "Ingeborg ei ole koskaan osannut hyväksyä oikean äitimme kuolemaa", Torkil totesi, "Itselleni se on ollut paljon helpompaa, koska en häntä muista. Minulla ei ole koskaan ollut ketään muuta äitiä kuin sinä", Torkil sanoi hymyillen ja katsoi Nirkkaa silmiin, "Minulle on kunnia olla poikasi. Olisit varmasti ollut yhtä hyvä äiti myös omille lapsillesi."

"Voi poika kulta!" Nirkka henkäisi, "Annahan kun halaan sinua oikein kunnolla." He nousivat penkiltä ja rutistivat toisiaan, pitkään ja hymyillen.

Tässä nyt tämä sekoilua aiheuttanut osa :D (Se julkaistui etukäteen vahingossa, toivottavasti siitä ei koitunut liikaa hämminkiä) Pahoittelen myös päivittämisen venymistä, koulu- ja harrastus kiireet ovat verottaneet simsaikaa. Tahti tuskin tästä paranee, mutta yritän nostaa edes osien sisällön tasoa :D