Ursinoilla oli taas kannettu urakalla punaisia kynttilöitä hautausmaalle ja sehän tarkoittaa, että joulu on tullut Koivulaan.
Ursinat istuivat joulupöydässä, mutta tavanomainen ilo puuttui aterialta. Johannes oli päättänyt, että Hilti saisi lähteä luostariin vaunuilla, jotka veivät harrasta väkeä luostariin juhlimaan joulua. Hilti siis söi viimeistä ehtoollistaan kotona. Hilti katseli toisia enemmän kuin puhui, hän halusi tallettaa mieleensä mielikuvan jokaisesta perheenjäsenestään, joita hän ei todennäköisesti näkisi enää koskaan. Hilti ei katunut päätöstään lähteä luostariin, mutta hän olisi ehkä halunnut viettää kotona vielä vähän enemmän aikaa, ehkä kesään asti tai jotain.
Johanneskin tunsi olonsa hieman vaivautuneeksi. Aikko ja Elina eivät olleet aivan perillä asioista, koska heille ei ollut kerrottu kuin että Hilti lähtisi pitkäksi aikaa pois kotoa.
"Onko Hiltin pakko lähteä?" Aikko kysyi Johannekselta. Johannes ryki hieman vaivautuneesti, sillä hän ei ollut kertonut Hiltillekään todellista syytä lähtöön, joten Aikolle vastaaminen oli hieman mutkikasta. "No tuota...", Johannes aloitti, "Me olemme päättäneet, että Hilti lähtee eikä sitä voi oikein perua."
Reeta huomasi Johanneksen ontuvan selityksen, joten hän johdatti ovelasti keskustelun muille uomille: "Mutta Aikko, ajattele, mitä kaikkia nättejä Hiltin mekkoja saat sitten itsellesi!" Aikon mielenkiinto siirtyikin heti Hiltin vaatteisiin, jotka Hilti nauraen lupasi pikkusiskoilleen.
Kun pikkusiskojen iloinen höpötys taukosi, Hilti alkoi taas miettiä, miksi juuri hänet lähetettiin luostariin. Isällä tuntui olevan kauhea kiire saada hänet pois talosta ja Hilti ei voinut olla ajattelematta, että hänet oli luvattu luostariin, jos taloon syntyisi poika. Ei Hiltillä varsinaisesti ollut mitään luostariin menoa vastaan, mutta häntä inhotti ajatus olla vanhempien pelinappulana.
Kun ateria oli syöty, lähti koko perhe ulos. Hilti käveli tienvarteen odottamaan kyytiä, joka veisi hänet pois kotoa, kohti tuntematon luostaria. Olihan Hilti monet kerrat kävellyt pihatietä, mutta nyt, kun hän seisoi siinä lumen keskellä perheen katsellessa, maisema näytti hänestä kauniimmalta kuin koskaan ja hän tunsi itsensä aikuisemmaksi kuin ikinä ennen. Hiltin täytti selittämätön varmuus, että hän kyllä pärjäisi.
Reeta tunsi olonsa levottomaksi Hiltin lähdettyä ja seuraavana yönä hän nukkui tuskin lainkaan. Aamulla hän voi pahoin ja Reeta säikähti, jos hän olisikin taas raskaana. Reeta oli päättänyt, että Matti olisi hänen viimeinen lapsensa, siksikin että Reeta alkoi olla jo vanha, mutta koska hän ei enää jaksaisi raskauden vaivoja. Nyt kaikki merkit kuitenkin viittasivat siihen, että Reeta synnyttäisi vielä kerran.
Vähän ajan päästä Reetan maha alkoi taasen kasvaa, eikä Reeta ollut asiasta erityisemmin innostunut. Johanneskaan ei ollut kiinnittänyt asiaan erityisempää huomiota, mutta Reeta tiesi, että Johannes ja hän toivoivat samaa asiaa - kunpa tästäkin lapsesta tulisi poika. Sen sijaan Johannes oli järjestellyt asioita, joista hän laittoi Reetan puhumaan Nirkalle. "Nirkka kuulehan, isäsi pyysi minua kertomaan sinulle erään asian." Nirkka kohensi ryhtiään ja valmistautui kuuntelemaan.
"Isäsi on kutsunut tänään illalla erään tuttavansa meille vierailulle. En tiedä, mitä Johanneksella on suunnitteilla illaksi, mutta mies on eräs niistä, joita hän on suunnitellut sinulle puolisoksi." Nirkka henkäisi ihastuneesti ja sirkutti: "Tänäänkö jo äiti? Illalla? Minunhan pitää heti aloittaa laittautuminen!" "Älä hätäile, en tiedä mitä miehet ovat keskustelleet, mutta tämä ei ole vielä mikään kosintatilaisuus. Laita toki itsesi kauniiksi, mutta älä käyttäydy liian itsevarmasti." "Luottakaa minuun äiti", Nirkka sanoi, "Osaan kyllä käyttäytyä..." Reeta oli aistivinaan Nirkan äänessä hienoisen piikin Mintan suuntaan, mutta Reeta toivoi vain kuvitelleensa.
Eipä aikaakaan, kun Johanneksen ystävä jo saapuikin. Tämä mies oli nimeltään Kurtti ja hänet tunnettiin yhtenä Koivulan varakkaimmista porvareista, joka oli kerännyt omaisuutensa kokonaan itse onnistuneilla kaupoilla suurissa Hansakaupungeissa. Johannes läimäisi Kurttia selkään ja toivotti tämän lämpimästi tervetulleeksi taloonsa.
Johannes ja Kurtti jäivät alakertaan, jossa Johannes loi nopean esittelyn taloon, joka "on jo hyvin vanha, monen monituisen sukupolven asuttaman, laadukasta rakennustyötä". Nirkka oli ollut kylvettämässä Mattia (enemmän luodakseen hyvän vaikutelman kuin omasta vapaasta tahdostaan) ja seisahtui nähdessään vieraan miehen. Nirkasta mies vaikutti hyvin toimeentulevalta ja sivistyneeltä. Nirkka muisti hyvät tavat ja ei tuijottanut suoraan vierasta, vaan katsoi kainosti lattiaan ja vei Matin kehtoonsa.
Johannes viittasi Nirkan lähemmäs ja esitteli tyttärensä Kurtille. "Kurtti, tässä on vanhin tyttäreni Nirkka. Nirkka, Kurtti on vanha ystäväni. Et olekaan Kurtti tainnut tavata Nirkkaa aiemmin?"
"En ole", Kurtti vastasi, "Mikä menetys se onkaan ollut." Häpeäkseen Nirkka tunsi punastuvansa kuin pahainen teinityttö. Kurtti kuitenkin hymyili lempeästi Nirkalle, joka loi katseensa lattiaan.
Johannes ja Kurtti päättivät pelata erän biljardia (joka ei tosin taida olla kovin keskiaikainen peli). Koska Kurtti ei itse maininnut sanallakaan Nirkkaa, joutui Johannes johdattelemaan keskustelua toivottuun suuntaan: "Se Nirkkahan tulee kesällä täysi-ikäiseksi. Sulhasta ei vain ole vielä löydetty, vaikka onhan hän niin kaunis ja taitava, että ei uskoisi miten vaikeaa se puolison löytäminen voi olla!" Kurtti ei sanonut mitään, joten Johanneskin tajusi sulkea suunsa.
Peli loppui ja vasta sitten Kurtti sanoi: "No, oletkos sinä paljon vaihtoehtoja katsellut tyttärellesi?" Johannes kiirehti vastaamaan: "Olen kyllä harkinnut vaihtoehtoja, mutta kukaan ei ole oikein tuntunut sopivalta. Eihän näin suuren talon tyttöä voi kenelle tahansa antaa!"
"Minä vain rupesin ajattelemaan, että olet kutsunut minut tänne, jotta voisit esitellä tämän hurmaavan neitosen minulle", Kurtti sanoi ovelasti. "Oi ei, ei mitään sellaista. Halusin vain, että voisimme kerrankin tavata ja puhua miesten asioita", Johannes hätääntyi. Kurtin ilmeestä näki, että hän tiesi olevansa täällä juuri Nirkkaa katsomassa, mutta hän käyttäytyi niin kuin hyvä tapa vaati ja nieli Johanneksen selityksen.
"Sinähän tiedät, että talossani on emännän paikka auki. Jos minä siis olisin kiinnostunut tyttärestäsi, niin voisitko harkita minun kosintaani?" Kurtti kysyi. "Oletko aivan vakavissasi?" Johannes kysyi ja Kurtti nyökkäsi juhlallisesti. "Minulla ei olisi mitään parempaa vaihtoehtoa Nirkalle, kuin sinun kaltaisesi arvostettu mies!" Johannes sanoi juhlallisesti ja miehet syleilivät toisiaan.
Seuraavana aamuna Nirkka ajatteli maalatessaan. Kurtti oli vaikuttanut hyvältä mieheltä ja lisäksi hän oli kohtalaisen hyvännäköinenkin. Kellekään perheestä ei ollut kerrottu mitä miehet olivat puhuneet, mutta Johannes oli ollut koko aamun niin hyvällä tuulella, että Nirkka arveli keskustelujen sujuneen mallikkaasti. Tavallaan Nirkka oli hyvillään, että hänelle oli luvassa varakas puoliso, josta hän oli koko teini-ikänsä haaveillut, mutta nyt kun todellisuus tuli vastaan, ei Nirkka ollutkaan enää varma mitä hän halusi.
Reetan murheet Hiltin lähdöstä ja Nirkan tulevaisuudesta eivät mitenkään helpottaneet raskausaikaa, mutta lopulta tämäkin raskaus loppui niin kuin kaikki edelliset ja Ursinoista nuorin halusi maailmaan.
Johannes tuli onnittelemaan vaimoaan, joka oli taas kerran kärsinyt ne tuskat, jotka vain naiset joutuvat kokemaan, jotta heidän rotunsa tulevaisuus ei romahda. Johanneksen ilolle oli syystäkin, sillä vauva oli poika.
Reeta siis piteli sylissään pientä poikalasta. Reeta päätti antaa pojalle nimeksi Olavi. Ehkäpä voimakas pyhimys kaimana turvaisi tämän pienen tietä arvaamattomassa maailmassa. Reeta pohti kaikkia lapsiaan: Nuorena kuollutta Taavettia (yhäkin ajattelu teki kipeää), tiellä tietymättömillä olevaa Mintaa, aikuisen miehen vaimoksi päätyvää Nirkkaa, luostariin pakotettua Hiltiä, lapsuuden turvaisessa onnessa eläviä Aikkoa ja Elinaa, Mattia, joka jonain päivänä ottaisi talon haltuunsa ja nyt tätä pientä Olavia, joka ei koskaan tulisi saamaan kotoaan mitään isoveljen periessä kaiken. Yhtäkkiä Reetan mieleen tuli lause Ursinoiden sukukirjasta: "Kukaan lapsistasi ei tule ikinä saamaan onnellista elämää."
Tällaista tänään. Uutta osaa ei ehkä kamalan nopeasti ole tulossa, mutta kyllä se tulee ;D
Kommentit