Hölmistyneenä Reeta otti kirjeen miehensä kädestä ja istahti sohvalle. Kirje oli keltaista pergamenttia ja melkoisen paksu ainakin Reetan arvion mukaan. Kirje oli sinetöity punaisella vahalla, johon oli leimattu koivun lehti. "Kristian on hankkinut uuden sinetin", Reeta hymähti Johannekselle ja avasi sitten kirjeen. "Lue se ääneen", Johannes hoputti. Reeta irvisti - hän inhosi ääneen lukemistaan, koska se ei kuulostanut sujuvalta, mutta onneksi Kristianin käsiala oli selkeää. Selkeämpää kuin Reeta muisti. Parahin Reeta, kirje alkoi, ja jatkui sitten: Hämmästyt varmaan tätä kirjettä, mutta minun on kerrottava sinulle muutama asia. Ensinnäkin, tämä kirje ei ole Kristianin kirjoittama, vaan minun - Karoliinan. "Karoliinan!" Reeta hihkaisi, "Hän on siis Kristianin luona turvassa!" "Minä en väitä kenenkään Kristianin luona olevan olevan turvassa", Johannes sanoi happamasti, "Pikemminkin minua ihmetyttää miksi kirje on sitten lähetetty Kristianin nimissä." "Eiköhän se selviä kun luen eteenpäin.
Haluan, että kirjoitat tämän kirjeen jälkiosan Ursinoiden sukukirjaan, viimeiseksi luvuksi minusta. Voit lukea sen jo nyt, jos haluat, mutta vanno, että se päätyy vielä kirjaan. Mikä minä toisaalta olen sinua määräämään, mutta tee se viimeisenä palveluksenasi minulle. Toivon, että voit antaa minulle anteeksi. Ikuisesti sinun, Karoliina
Sitten kirjeessä alkoi varsinainen kirjaan päätyvä luku. Reeta luki sen ääni täristen ja henkäisi sitten: "Voi Karoliina! Mitä sinä olet mennyt tekemään!"
"Johannes-kulta, tee minulle palvelus ja kirjoita heti Turkuun ja kysy mitä siellä oikein on tapahtunut", Reeta aneli, "Tämä asia pitää nyt selvittää perin pohjin." "Tottahan toki, rakkaani", Johannes sanoi, "Minäkin haluan tietää asioista tarkemmin. Sääli, että Karoliina ei voinut kertoa kaikkea. Kyllähän minä aina tiesin, että hän oli hieman omituinen, mutta että noin..." "Et puhu pahaa vainajasta!" Reeta kivahti, "Painu vain laatimaan se kirje!" Johannes poistui hiljaa mököttäen.
Pariskunnan riita unohtui äkkiä, kun Reeta molempien onneksi huomasi taas odottavansa lasta. Aluksi Reetalla ei ollut ollut mitään oireita eikä hänen vatsansa edes kasvanut, mutta sitten yhtäkkiä hänen mahansa paisui valtaviin mittoihin. Reeta oli aivan onnesta soikeana. Pikkuinen Taavetti vanhenisi kohta, joten nyt hän saisi taas pikkuisia vauvoja hoidettaviksi.
Syntymäpäivä tuli myös Tassulle ja Pielle, joista molemmista tuli ihan samannäköisiä.
Johanneksen unelman toteuttamiseksi Tassulle annettiin kuitenkin lähtöpassit ja sen tilalle tuli hauska täplikäs tyttökissa Täplä.
Taavetti oli rohkea ja puuhakas lapsi ja hän osoitti poikkeuksellista hellyyttä perheen lemmikeille. Tässä Taavetin hellään kuristusotteeseen on päätynyt Piki.
Pian tuli Reetalle taas synnytyksen aika. Vaihteeksi Johannes oli taas puurtamassa töissä, joten Reeta sai selvitä tälläkin kertaa urakastaan yksin.
Nopeasti maailmaan tuli kaunis tummaihoinen tyttövauva, jolla oli isänsä tummat hiukset ja äitinsä säihkysilmät. Nimekseen tyttönen sai Nirkka.
Yksi vauva ei kuitenkaan riittänyt, joten heti perään maailmaan tuli toinenkin vauva, tällä kertaa vaalea, mutta yllättäen ruskeatukkainen. Silmiensä taivaansinen tyttö oli perinyt isältään. Tälle tytölle annettiin nimeksi Minta.
Kaksostyttöjen syntymän vuoksi Taavetin syntymäpäivät samana iltana jäivät väliin, joten Taavetti hoiteli kasvupuuhat yksin huoneessaan.
Taavetista tuli hyvinkin suloinen nappisilmäinen ja nöpönenäinen pojanviikari. Kasvoihin hänelle ilmestyi ilmekkäitä pisamia.
Reeta oli aivan sekaisin pienistä tyttäristään, ja kävi paijailemassa heitä jatkuvasti. Johannes huomautti Reetalle leikkisästi, että Reetalla ei vauvojen hellimiseltä jäänyt enää yhtään aikaa Johanneksen paijailuun, joten Reeta lupasi, että illalla Johannes saisi häneltä oikein kunnon hellinnän.
Silloin kun Reeta ei nukkunut, laittanut ruokaa tai hellinyt tyttöjä, hän luki Sukukirjaa. Reeta oli ohittanut viimeinkin Miikkaelin osuuden ja siirtynyt Karoliinan kirjoittamaan alueeseen. Karoliinan muistiinpanot alkoivat hänen syntymäpäiviltään, jolloin Emma palasi taas taloon. Miikkaeli oli viimeisenä asianaan kirjoittanutkin Emman lähdöstä, ja Reetaa harmitti, kun heidän kirjoituksiensa välistä puuttui tapahtumia yli kymmenen vuoden ajalta. Reetaa lähes itketti, kun hän luki Karoliinan rakkaudesta Kristianiin ja Kristianin leikistä Karoliinan tunteilla. Reetasta tuntui hyvältä, koska kirjan loppu lähestyi ja hän pääsisi toteuttamaan Karoliinan pyyntöä.
Taavetin ensimmäinen koulupäivä sujui hyvin, vaikka Taavetti olikin hieman liian vilkas persoona istuakseen tuntitolkulla lukupulpetissa. Niinpä opettajalta ei erityisiä kehuja irronnut, mutta muuten poika kyllä pärjäsi.
Taavetti jäi hieman syrjään, kun vanhempien päivät kuluivat arkisissa askareissa. Johannes teki paljon töitä ja opiskeli ja, aina kun mahdollista, hän koulutti kissoja niiden uria varten. Reeta puolestaan oli täysin kiinni lasten hoidossa. Niinpä Taavetti pelaili paljon yksinään shakkia.
Mintan ja Nirkan viimein nukahdettua oli Reetalla hetkeksi aikaa auttaa Taavettia kotiläksyjen kanssa. Eihän Reeta itsekään mikään loistava lukija ollut, mutta kyllä hän ainakin toistaiseksi päihitti poikansa.
Täplää oli kaavailtu puolisoksi ensin Pielle, mutta se ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta tyttökissaa kohtaan. Noki sen sijaan alkutappeluiden jälkeen alkoi hieroa innostuneena tuttavuutta Täplään, joten suunnitelmat vaihtuivat.
Yllättävän nopeasti tuli tyttöjen syntymäpäivä ja tällä kertaa Johannes pääsi paikalle juhlistamaan tapahtumaa.
Tytöt olivat varsin erinäköisiä, ja erityisesti ruskeakutrisessa Mintassa oli setänsä Kristianin näköä. Luonnetta tyttö ei onneksi ollut perinyt sedältään, vaan hän oli hyvinkin kiltti. Rohkea ja aina menossa tyttö oli myös, mutta hän kuitenkin kyllästyi tekemisiin melko nopeasti. Hänen sisarensa Nirkka oli siskoaan huomattavasti ujompi ja hiljaisempi. Hän kuitenkin oli aina nauramassa ja hymy jatkuvasti huulilla.
Kaksosten kouluttaminen oli odotetusti rankka homma, mutta yhteistyöllä sekin sujui. Tytöt onneksi oppivat nopeasti, joten vanhempien ei tarvinut käyttää kaikkea vapaa-aikaansa taaperoiden kanssa.
Vanhempien ollessa lähes koko ajan kiinni tyttöjen hoitamisessa Taavetti eristäytyi perheestä koko ajan lisää. Hän söi aina yksin ja teki läksynsä ilman apua. Muut ajat hän pelaili hiljaa shakkia, yksin tietenkin. (huomatkaa lataamani ihana puulautanen!)
Lopulta Reeta sai luettua kirjan loppuun ja kirjoitti siihen oman nimensä etukanteen ja kopioi sitten Karoliinan viimeisen luvun sanasta sanaan kirjeestä.
Ensimmäinen vuoteni von Mergeillä meni huomaamatta typerän nuoren rouvan komennossa. Oltuani talossa hieman yli vuoden ja syksyisen pestauspäivän lähestyessä alkoi herra von Merg mennä taas huonommaksi. Minut määrättiin valvomaan hänen sänkynsä viereen ja hän alkoi vaivalloisesti kertoa minulle erästä yllättävää kertomusta. Hänen nuoruuden rakkautensa oli ollut minun äitini Matleena ja hän on siis minun kauan tuntematon isäni. Toivottavasti äiti saa nyt sielulleen rauhan, sillä totuus on tullut ilmi. Isä antoi minulle kauan säilömänsä medaljongin, joka oli kulkenut hänen suvussaan aina äidiltä tyttärelle. Nyt hän antoi sen minulle. Se on niin kaunis, sen sisällä on kaiverrus suvun naisten suojeluspyhimyksestä, pyhästä Birgitasta. Heti saatuani medaljongin tuli kuitenkin isäni aika lähteä tästä maailmasta. Hyvästelin hänet hiljaa ja lähdin talosta yön selkään. Jätin hyvästit kotikylälleni ja lähdin matkaamaan kohti etelää nukkuen autioissa riihissä ja metsästysmajoissa. Pääkaupunkiin saavuin vajaan kuukauden hitaan matkan taittamisen jälkeen. Toivoin todella, että en ollut myöhässä, sillä olin päättänyt etsiä Kristianin käsiini. En uskaltanut kysellä Kristiania satamasta, sillä siellä hänelle olisi voitu kertoa jonkun tuntemattoman naisen kyselleen häntä. Seuraavaksi paras ideani oli kysellä häntä kaikista kaupungin kapakoista. Niitä kuitenkin löytyi lähes joka toisesta kadunkulmasta, joten etsintä vei aikaa. Ensimmäisenä minun oli kuitenkin naamioiduttava mieheksi, sillä naisilla ei kapakkaan ollut asiaa. Niinpä luovuin pitkistä kiharoistani ja hienosta takistani ja vaihdoin sen paksuun nahkaviittaan ja huppuun. Kapakoiden miehet olivat aina niin juovuksissa, että eivät huomanneet mitään. Kahden kuukauden kuumeisen etsinnän jälkeen olin kuluttanut lähes kaikki rahani, mutta lopulta minua onnisti. Eräs nuori laivapoika kehui suureen ääneen lähtevänsä viikon kuluttua purjehtimaan kohti Lyypekkiä ja aloin tietenkin kysellä häneltä millä laivalla hän oli menossa. Hänen tiedoistaan sain viimein käsityksen, missä Kristian asui. Viimeisillä rahoillani ostin itselleni vanhan ja kolhuisen miekan, mutta terävän yhtä kaikki. Nyt istun pimeässä porttiholvissa ja kirjoitan tätä kirjettä loppuun. Kohta minä lähden Kristianin talolle ja aion tappaa hänet siellä tällä kolhuisella miekallani. Samaa kyytiä saa mennä myös Lulu. Sitten istun Kristianin työpöydän ääreen ja sinetöin tämän kirjeen. Laitan siihen hänen nimensä, jotta se pääsee varmasti avaamattomana perille. En tunne syyllisyyttä, sillä Kristian on antanut minulle niin paljon kärsimisen aihetta, että tämä ainoa tapa saada sielulleni rauha. Minähän sanoin sinulle Reeta, että jonain päivänä minä ja Kristian olemme tasoissa. Nyt molemmat ovat kaukana kotoa, onnettomia ja lapsettomia. Ja lopulta olemme todella tasoissa, sillä minä en jää odottamaan, että joku selvittää murhaajan. Kun käännän miekan terän itseäni kohti, lupaan ajatella teitä kaikkia - Reetaa, Johannesta, teidän pientä lastanne, Matteusta, Emmaa, kaikkia menneitä sukupolvia ja vanhempiani. Minä tulen, isä ja äiti, odottakaa vielä vähän.
Kommentit