Tässä taas uusi osa, hieman pikaisemmin tällä kertaa. Uutta osaa voi odotella aikaisintaan ensi viikon sunnuntaina (ja tuskin se silloinkaan vielä ilmestyy), koska suurin osa ensi viikon lomasta menee lomamatkaan, jolloin luonnollisesti en voi simssiä pelata.

Matteus seisoi tuskastuneena vaatekomerolla. Hänellä ei yksin kertaisesti ollut asua, jota käyttää illan juhlassa. Hänen jokainen vaatteensa teki hänet vanhan näköiseksi, eikä hän halunnut Emman pitävän häntä vanhana. 'En hermoillut näin edes teinipoikana', Matteus puhisi mielessään.

Ensimmäinen asu, jota Matteus kokeili, oli jo vanha, mutta siinä oli kalliita koristeita, joilla ilmaista varakkuuttaan. Matteus kuitenkin tyrmäsi vaihtoehdon, sillä Emma oli kyllä selvillä hänen rahoistaan. Hänellä ei ollut mitään tarvetta mahtailla.

Seuraava asu oli uudehko, mutta se kiristi uhkaavasti vatsakumpareen kohdalta (Milloin minä tällaisiin mittoihin olen tullut?), joten päätyi kiireesti takaisin kaappiin.

Lopulta Matteus uskoi löytäneensä sopivat vaatteet ja käski Terhin nyhriä veitsellä hänen hiuksistaan lyhyet. Uudistunut Matteus katseli kuvaansa peilistä tyytyväisenä - Emmalla ei pitäisi olla mitään valittamista.

Karoliina oli riehakkaalla päällä, sillä olihan nyt hänen lapsuutensa viimeinen ilta. Pian hänestä tulisi naimaikäinen, joten hauskat leikit olisi lopetettava ja aloitettava tosissaan taloustöiden opiskelu. Onneksi paikka luostarikoulussa oli varmistunut, joten opiskelua ei tarvinut hylätä.

Vähän ennen juhlan sovittua alkamisaikaa Matteus istutti lapset sohvalle ja kertoi heille kuka oli tulossa juhliin. Lapset kuuntelivat kiltisti, kun Matteus kertoi Emman tulosta, mutta muuttuivat heti entistä vallattomammiksi. Kristian oli suorastaan revetä riemusta, koska hän saisi vihdoin nähdä äitinsä.

Matteus siirtyi tyhjään keittiöön (harvinaista muuten että keittiö oli tyhjä - missähän Terhi oli, eikö hänen pitäisi laittaa ruokaa juhlaa varten?) ja yritti keskittyä tulevaan juhlaan, mutta hänen ajatuksensa palasivat koko ajan Emmaan. Matteus ei tajunnut, miten oli joskus voinut laskea sellaisen naisen luotaan. Emmahan oli suorastaan täydellinen puoliso - kaunis, hiljainen, ahkera ja älykäs.

Matteuksen liihotellessa pilvissä keittiössä, Emma pääsi livahtamaan sisään ja istumaan hetkeksi Kristianin seuraksi shakkipöytään. Kristian ei uskaltanut sanoa sanaakaan naiselle, joka oli ollut paikalla hänen elämänsä ensi hetkellä, mutta jota ei ollut nähnyt yli kymmeneen vuoteen. Emmakaan ei puhunut, hymyili vain aurinkoisesti nähtyään viimein esikoispoikansa.

"Emma-kultaseni!" Matteus huudahti ja syöksyi halaamaan rakastaan. Emma suorastaan säteili onnesta halatessaan Matteusta, eikä kumpikaan edes huomannut Kristiamia, joka livahti vähin äänin sohvalle Karoliinan viereen.

Matteus astui taaksepäin ja tarkasteli Emmaa. Nainen oli vielä kauniimpi kuin hän muisti. Kasvoihin oli tullut uudenlaista hehkua ja vyötärönseutukin oli tainnut leventyä. Tai ehkei sentään, ehkä Emman paksu ulkotakki vain hämäsi. Niinpä Matteus pyysi: "Otapa tuo kuuma takki pois päältäsi, niin näen sinut kunnolla." Emma virnisti, mutta sanoi: "Pelkäämpä, että mekkoni ei ole tarpeeksi juhlava tällaiseen tilaisuutteen, joten taidan pitää tämän hienon turkiksen ylläni." Matteus ei pahastunut vastustuksesta, vaan hymyili entistä leveämmin.

Ihan kokonaan Matteus ei saanut Emmaa omia, sillä Emma paloi halusta tutustua Kristianiin. Kristian uskaltautui viimein halaamaan äitiään. Päivänsankari sen sijaan tunsi itsensä hylätyksi tämän perhekohtaamisen keskellä. Siinä he seisoivat, isä, äiti ja poika säteillen ja nauraen. Karoliina sen sijaan ei tulisi koskaan tuntemaan äitiään, eikä varmaan ikinä tietämään kuka hänen isänsä oli, ja nuo kolme kehtasivat olla niiiin onnellista perhettä ja vielä hänen syntymäpäivillään! Matteus huomasi sohvalla kyhjöttävän Karoliinan ja sanoi: "Menepäs etsimään Terhi jostakin, kohta on kunnon syöminkien aika!"

Terhi löytyi yllättäen pihalta, jossa hän sakeasta lumipyrystä välittämättä haravoi lehtiä kasaan, ja vielä alusmekossaan! Järkyttynyt Karoliina talutti tärisevän ja yskivän Terhin sisälle.

Lämmin ja rasvainen lintupaisti sai Terhin olon kohenemaan, ja pöydässä sorisi pian vilkas keskustelu. Karoliina ei tuntenut itseään enää läheskään niin yksinäiseksi kuin hetkeä aiemmin ja pikkuhiljaa hän sulautui osaksi perhettä, jonka kiinteä osa hän oli oikeasti aina ollutkin.

Ennen kaikkea Karoliina oli iloinen Emman seurasta, sillä viimeinkin hänellä oli äitihahmo, johon samastua ja jolta saada oppeja. Emma puhui selvästi mielellään ruuanlaitosta ja Karoliina suorastaan imi jokaisen sanan itseensä.

Sitten Karoliina nousi ja teki sievän piruetin muun seurueen jännittäessä millainen neito Karoliinasta kuoriutuisi.

Pikaisen vaatekaapilla käväisyn jälkeen Karoliina meni tarkastelemaan kasvojaan peilistä. Ne jotka tiesivät miltä Matleena oli näyttänyt nuorena, olisivat välittömästi tunnistaneet Karoliinan hänen tytökseen. Heidän silmänsä olivat samanlaiset, hiukset kiharat, tosin Karoliinan omat olivat lähinnä pellavan vaaleat ja kasvojen muotokin oli kovin samanlainen. Ainakaan ulkonäön perusteella Karoliinan isästä ei voitaisi päätellä mitään. Karoliinasta tuntui salaa hyvältä, että kantoi äitinsä perintöä edes kasvoissaan.

Raskas ruoka oli saanut Terhin taas tuntemaan olonsa huonoksi ja väsyneeksi, joten hän pahoitteli Matteukselle, ettei jaksaisi enää viettää aikaa heidän seurassaan, vaan vetäyityisi yläkertaan lepäämään. Matteus pahoitteli Terhin sairastumista, mutta antoi tämän ilman muuta levähtää. Emma tarjoutui auttamaan Terhin yläkertaan. "Tarpeetonta", Terhi tuhahti, mutta antoi johdattaa itsensä portaita ylös. Portaissa Emma viittasi kenenkään näkemättä Kristiania tulemaan perässä.

Emma odotti oven suussa, kunnes vanhuksen suunnalta alkoi kuulua unista tuhinaa ja lähti sitten huoneesta aulassa odottavan Kristianin luo.

"Kuuntele nyt tarkkaan Kristian", Emma sanoi matalalla äänellä, "Minä aion kertoa sinulle nyt erään salaisuuden, mutta sinun on vannottava, että et kerro sitä koskaan kenellekään. Vannothan?" "Kerro jo se salaisuus", Kristian vaati kärsimättömästi, sillä hän ei ollut tottunut muiden vaatimuksiin kovinkaan hyvin. "Vannothan?" Emma sanoi jo melkein anellen, jolloin Kristian vastasi pehmeämmällä äänellä: "Vannon äiti."

"Hyvä poika", Emma sanoi tyytyväisesti ja kumartui lähemmäs madaltaen samalla äänensä kuiskaukseksi, "Matteus ei ole sinun isäsi, vaan isäsi on hänen veljänsä Markus." "Ei ole minun isäni!" Kristian huudahti tarpeettoman kovalla äänellä, ja sai Emman heti hyssyttelemään häntä, "Anteeksi, äiti. Miten niin is.. öh, Matteus ei ole isäni?" Emma vastasi rauhallisesti: "Minä kerron sinulle koko tarinan joskus kun olet vanhempi, mutta muista eräs asia. Matteus rakastaa sinua todella, ja pitää sinua kiistatta omana poikanaan. On tarpetonta aiheuttaa hänelle tuskaa kertomalla asiasta hänelle. Ei ole oikeastaan väliä ketkä ovat todellisia vanhempiamme, kunhan ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät meistä oikeasti, muista se. Sama pätee Karoliinaan, hänen vanhempansa ovat hänen ulottumattomissaan, mutta hänellä on silti rakastava perhe. Me emme ole maailmassa yksin Kristian." Kristian katsoi liikuttuneena viisasta äitiään ja riensi yläkerran pienen kirjahyllyn luo, ja kirjoitti sanat muistiin, jotta jokainen talon tuleva lapsi voisi tuntea kuuluvansa tänne. Emmakin tunsi syvää huojennusta, hänellä oli yksi huoli pois sydämeltään, sillä hän luotti poikansa sanaan, ja uskoi, ettei tämä tulisi koskaan kertomaan asiasta Matteukselle.

Vaikka Emma muuten olikin tavattoman viisas nainen, yhtä asiaa hänkään ei tiennyt. Nimittäin, että unituhina makuuhuoneesta oli loppunut, ja sen asukki oli kuullut joka sanan vannomatta vaikenemista sitä ennen.

Tähän loppuun tarina tällä kertaa. Jatkoa saattekin odottaa nyt pidemmän aikaa ;D