Johannes oli ollut huolissaan Reetan voinnista sen jälkeen kun Reeta oli valitellut selkäkipua uurastettuaan koko päivän pellolla. Niinpä Johannes oli passittanut vastaanhangoittelevan Reetan vuodelepoon ja otti itse ohjat talon pidossa. Sitä ei kuitenkaan käynyt kieltäminen, että Johannes ei ollut mikään taloudenhoitaja ja lopulta Johannes luovutti kun kaikki lapset alkoivat olla likaisia, nälkäisiä ja kiukkuisia.
Pian Reeta alkoi taas synnyttää. Johannes ryntäsi heti kiinnostuneena paikalle ja hätisti kiinnostuneena kurkkivat kaksostytöt muualle.
Kun lapsi oli syntynyt alkoi Johannes heti hurraamaan: "Upeaa, noin hieno poika! Iso ja terve. Minä olen ylpeä sinusta Reeta!" Reeta katsoi Johannesta ja sanoi: "Johannes, hän on tyttö." "Ai", Johannes sanoi, punastui nolona ja lähti huoneesta.
Lapsi tosiaankin oli tyttö ja Reeta huokasi raskaasti. Ei taaskaan perijää. Käviväthän tytötkin toki perijöiksi, jos talossa ei ollut poikia, mutta oli silti aina varmempaa, jos perijä oli miespuolinen. Tälle pienelle pallerolle Reeta päätti antaa nimeksi Aikko. Sitten Reetta huokaisi taas. Hän oli synnyttänyt jo viisi lasta - neljä kaunista tytärtä ja komean pojan (Taavetin ajattelu nosti kyyneleet silmiin), mutta se ei riittänyt Johannekselle. Hän halusi pojan, mutta Reeta ei aivan tajunnut miksi. Eivätkö ihanat tytöt riittäneet?
Aikon syntymän jälkeen arki jatkui tavallisena, kuten aina. Reeta oli huomannut, että Hilti oli jo taaperona hyvin teräväpäinen lapsi, joten Reeta opetti heidän molempien huviksi Hiltille tietämiään hauskoja lastenloruja.
Arjen katkaisivat mukavasti Nirkan ja Mintan syntymäpäivät. Tytöt olivat jo pitkän aikaa odottaneet innoistaan tätä päivää ja sen tullessa Nirkka seisoi luottavaisena kakun ääressä ja tuijotteli kynttilöitä hymyillen. Hän odotti innoissaan aikuisten elämää ja sen myötä tulevia vapauksia.
Minta sen sijaan ei ollut läheskään niin mielissään. Hän pelkäsi yhä hieman tulta, eikä osannut rentoutua tulen palaessa lähellä. Mintaa huoletti myöskin lapsuuden jälkeinen elämä. Teini-iässä lapsille hankittiin yleensä jo puolisot valmiiksi, eikä hän tiennyt huolisiko kukaan häntä naamaa kirjovien paloarpien vuoksi.
"Tiedätkös mitä kissa?" Hilti puheli Mahdille, "Nirkasta tuli tosi nätti. Hän on kaunis, niin kuin sinä. Minä tykkään Nirkasta!"
Nirkka tosiaan oli kaunis. Hänen tumma ihonsa ja pitkä musta tukkansa, joka oli upean kiiltävä, olisivat varmasti vastustamattomia monien sulhasehokkaiden mielestä. Lisäksi Nirkka oli valinnut kaapista päällen kalliin ulkomaisen silkkimekon, joka sai hänet näyttämään hyvin eksoottiselta. Johannes myhäili tyytyväisenä, tämän tytön naittamisessa ei olisi ongelmia.
Minta oli sen sijaan oma lukunsa. Hänen palaneet hiuksensa olivat yhä lyhyet ja ne olivat menettäneet kiillon, joka niissä joskus oli. Paloarvet olivat tosi asia, jota ei voinut muuttaa, mutta hetkeäkään epäröimättä Minta oli valinnut kaapista mekon, joka sopisi paremmin piikatytölle kuin rikkaan kartanon tyttärellle. Ulkoisten puutteiden vastapainona Minta kuitenkin oli hellä ja kiltti pikkusiskoilleen ja hyvä ruuanlaittaja. Hilti tosin pelkäsi hieman Mintan outoja kasvoja.
Mutta Hilti ei ollut ainoa, joka ei tuntenut oloaan kotoisaksi Mintan lähellä. Nirkalle ja Mintalle oli tullut lapsena tavaksi nukkua vierekkäin alakerran tyhjässä parivuoteessa, mutta nyt Nirkka ei enää saanut nukahdettua Mintan vieressä. Minta käyttäytyi edelleen kuin tulipalo ei olisi muuttanut heidän väliltään mitään, mutta Nirkka ei osannut suhtautua asiaan yhtä luontevasti. Ehkä syynä oli se, että Nirkka tiesi olevansa poikkeuksellisen kaunis ja että hänellä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin, toisin kuin siskollaan. Häpeissään Nirkka huomasi miettivänsä, mitä ihmiset ajattelivat hänestä, jos hän kulki Mintan seurassa kylillä. Aikansa levottomasti pyöriskeltyään Nirkka nousi ja lähti omaan sänkyynsä nukkumaan.
Oli tyttöjen ulkonäkö mikä tahansa, niin he olivat nyt melkein naisia, joten oli korkea aika alkaa opetella kaikkia taloustöitä. Ruuanlaitto sujui molemmilta tytöiltä mainiosti, mutta lapsen hoito ja siivoaminen olivat jo vaikeampia, tai ainakin vastenmielisempiä, tehtäviä. 'Yäk, miksi minä aina joudun tähän hommaan?' Nirkka marisi mielessään, joutuessaan tyhjentämään potan sisällön, 'Kun minä menen naimisiin, niin minä hankin niin rikkaan miehen, että talon emäntä ei joudu pottia tyhjentelemään!"
Minta hoiti talon askareita mieluummin - hän käsitti, että äiti oli jo alkanut vanhentua ja väsyä, eivätkä jatkuvat raskaudet olleet hyväksi hänen terveydelleen. Minta piti kovasti pikkusiskoistaan ja hoiti heitä mielellään. Hilti olisi yhä roikkunut mieluummin Nirkan silkkimekossa, mutta kun tytöistä vanhin ei osoittanut kovin ihmeellistä kiinnostusta Hiltiä kohtaan, niin Hiltin ja Mintan välit alkoivat lämmetä.
Piakkoin Reeta huomasi olevansa erittäin kiitollinen siitä, että hänellä oli kaksi käsiparia auttamassa. Hän alkoi nimittäin voida taas pahoin aamuisin ja tiesi kokemuksesta mitä se merkitsi.
Tuntiessaan mahansa alkavan taas kasvaa Reeta päätti, että oli aika sanoa tytöille muutama sana noin niin kuin äitinä ja naisena. Ensin hän päätti ottaa "puhutteluun" Mintan: "Minta tyttöseni, miksi sinä pidät tuota mekkoa? Se on niin alhaisen näköinen sinun päälläsi. Jos laittaisit itsesi oikein kauniiksi, niin kuka tahansa mies voisi iskeä sinuun silmäsi. Mennään vaikka heti katsomaan mitä muita kivoja mekkoja komeroista löytyy." "Mutta äiti, minä pidän tästä mekosta ja pidän siitä että minä näytän "alhaiselta". Enkä minä halua herättää kiinnostusta, minä voin nyt aivan hyvin auttaa sinua ja isää kotona", Minta puolustautui heti.
"Mutta, Minta, ei sinun tarvitse näyttää tavalliselta ja piilotella täällä neljän seinän sisässä. Menisit joskus siskosi mukana tapaamaan kylän muita nuoria, ei se ainakaan pahaa tekisi. Sinä olet niin kiltti ja ahkera ja kauniskin noiden arpien takana." "Niin, näiden arpien..." Minta sanoi vaisusti ja Reeta tiesi painostaneensa tyttöä liikaa. Jos Minta halusi olla vain kotona, niin kukaan ei voisi pakottaa häntä mihinkään, mutta jotenkin tuo tyttö pitäisi saada kuorestaan ulos!
Nirkan kanssa keskustelu menikin jo sitten paremmin. "Kuule Nirkka", Reeta sanoi, "Minä ja isäsi olemme kaavailleet sinulle puolisoksi jotakuta rikasta kartanoherraan täältä Koivulan läheltä. Olemme ajatelleet, että sinut voisi tutustuttaa muutamiin ehdokkaisiin jo nuorella iällä.""Älä kuitenkaan huolestu", Reeta jatkoi vielä ennen kuin Nirkka ehti sanoa mitään, "Heidän tapaamisensa ei ole vielä lopullinen päätös. Katsotaan nyt vain löytyisikö sinulle joku mukava mies." "Voi äiti", Nirkka henkäisi, "Tuo kuulostaa ihanalta! Minä olen aina haaveillut, että olisin emäntänä jossain rikkaassa kartanossa. Minulla ei ole mitään suunnitelmaanne vastaan!" Reeta huokasi helpotuksesta, kun Nirkka niin auliisti suostui hänen suunnitelmaansa. Silti hän mietti, olisiko hän ollut yhtään sen onnettomampi, jos Nirkka olisi sanonut haluavansa olla kotona vielä hyvän aikaa.
Äitinsä sanojen kaikuessa yhä korvissaan Nirkka alkoi tuntea, että hänen täytyisi jotenkin osoittaa olevansa jo kypsä aikuiseksi naiseksi ja niinpä hän oma-aloitteisesti meni leikittämään Hiltiä. Hänen innostuksensa alkoi kuitenkin haihtua nopeasti. Miksi tuon potalla istumisenkin piti kestää noin kauan?
Keskustelu, jonka Reeta kävi lampunhengen kanssa ennen Aikon syntymää, oli saanut Reetan miettimään kuumeisesti, mitä hänen pitäisi tehdä lampulle. Hän oli ensi töikseen piilottanut sen kellariin, mutta ei kuitenkaan ollut varma oliko se riittävä varotoimi. Henki oli luvannut kertoa Mintasta ilmaiseksi, mutta Reeta ei ollut varma olisiko hän mieluummin sittenkin maksanut siitä toiveesta. Nyt henki ei enää suostunut ilmestymään Reetalle ja Reeta oli melko neuvoton. Hän voisi kertoa Mintalle, että lampulta ei saanut toivoa mitään varomatonta, jotta myöhemmin ei tapahtuisi jotain onnettomuutta, mutta toisaalta Reeta ei halunnut kannustaa Mintaa mihinkään tekemisiin lamppuun liittyen. Koska Reeta ei osannut päättää, lamppu sai maata kellarin kätköissä pölyyntymässä, odottaen.
Myöhään illalla Reeta huomasi, että ruokakomero oli tyhjillään. Reeta ei voinut lähteä Aikon vuoksi, Johannes oli töissä (taas vaihteeksi) ja Nirkka oli jo mennyt nukkumaan, jotta hänen ihonsa näyttäisi hehkeältä aamulla (epäuskoinen päänpudistus Mintalta). Niinpä Minta sai lähteä torille ostamaan syötävää, vaikka hän ei yleensä halunnut liikkua torilla, eikä varsinkaan yksin ja pimeällä. Minta nappasi kasvojensa suojaksi tumman hupun ja yritti asioida torilla niin nopeasti kuin pystyi. Täytettyään ostoskorinsa Minta kuitenkin huomasi, että joku oli tarkkaillut häntä koko ajan, joku hänen ikäisensä poika.
Minta oli kuullut koulussa jo aivan tarpeeksi monta hienovaraista ja vähemmän hienovaraista vihjausta kasvoistaan, joten hän ei yrittänytkään päästä puheisiin seurailijansa kanssa. Minta maksoi ruoista ja alkoi kiiruhtaa kohti kotia. Sitten häntä tartuttiin olkapäästä ja vahva käsi pyöräytti hänet ympäri. "Noin kauniin tytön ei pitäisi piilotella kasvojaan hupun takana", poika sanoi. Minta häkeltyi, eikä osannut sanoa mitään, tuollaista kommenttia hän ei todellakaan ollut odottanut. "Tahtoisin nähdä sinut vielä uudestaan. Jos sinä yhtään haluat nähdä minut, niin tule tänne huomenna, samaan aikaa, ilman tuota huppua", poika sanoi ja puristi Mintan olkapäätä. Minta oli yhä niin hämmentynyt pojan ystävällisyydestä, että hän ei osannut sanoa mitään, kääntyi vain kannoillaan ja lähti kotia kohti.
Seuraava päivä kului hitaasti. Jo ennen kuin Minta ehti kotiin, hän oli päättänyt, että hän menisi torille taas huomenna. Pohdiskellessaan kummallisen kalpean nuorukaisen salaisuutta, Minta tuskin huomasi, että perheen pienistä kissoista kasvoi vähän isompia kissoja. Vaaleampi on Minttu ja tummempi Mahti.
Minta lähti kotoa sanomatta kenellekään, sillä jollain tapaa hänestä tuntui, että häntä ei olisi päästetty illalla ulos oudon nuorukaisen luo. Minta seisoi siis keskellä toria väännellen käsiään ja odottaen. Sitten aivan äänettömästi, nuori mies asteli taas hänen taakseen ja kosketti häntä olkapäähän.
"Hei", Minta ynähti vaisusti ja tirskahti sitten hermostuneesti. "Voi taivas kuinka sinä olet kaunis!" poika henkäisi vastaukseksi. "Minäkö?!" Minta huudahti, "Mutta, nämä arvet..." hän sanoi ja veti käden vaistomaisesti kasvojensa eteen. "Mitkä arvet?" poika sanoi niin viattomalla äänellä, että Minta ensin todella uskoi, että poika ei nähnyt niitä. "Nimeni on Minta", Minta sanoi, sillä se tuntui yhtäkkiä tarkeältä. "Joonatan", poika esitteli itsensä. "Minta..." hän sanoi sitten, aivan kuin maistellen nimeä kielellään, "Nimi sopii sinulle, kauneimmalle näkemälleni tytölle."
Joonatanin sanat jättivät taas Mintan sanattomaksi ja hän vain tuijotti poikaa. Tämän silmät olivat hyvin tummat, mahongin ruskeat, itse asiassa ne olivat melkein punaiset. Joonatanin hymy paljasti hammasrivistön ja sen terävännäköisen kulmahampaat. "Kuka sinä olet?" Minta kysyi melkein transsissa, vaikka se ei kuulostanutkaan kovin kohteliaalta. Joonatan ei vastannut, vaan sanoi: "Rakas, tee minulle palvelus." "Mitä tahansa", Minta henkäisi noiden silmien lumoissa.
Joonatan nojautui lähemmäs ja antoi Mintalle suudelman. Minta yllättyi, mutta oli oikein mielissään, hänestä melkein tuntui, että hän kohoaisi ilmaan.
Minta sulki Joonatanin syliinsä. Hän olisi voinut seisoa siinä niin vaikka ikuisuuden. "Alkaa olla myöhä", hän sai lopulta sanottua.
Aika tosiaan oli kulunut. Kotona oli juhlittu Hiltin ja Aikon syntymäpäiviä, eikä kukaan muistanut kaivata Mintaa. Lopulta Johannes huomasi, että tyttö ei ollut missään talossa ja alkoi huolestua.
Ilta alkoi jo olla pitkällä ja Johannes sai kunnian nukuttaa pikku Aikon. Muulle perheelle Johannes ei sanonut mitään Mintasta. Reeta ei näyttänyt huomaavan tytön puuttumista, eikä Johannes viitsinyt pilata iloista tunnelmaa.
Ilta alkoi jo taittua yöksi, kun Johannes viimein kuuli pihalta ääniä. Huojentuneena hän juoksi kuistille, mutta järkyttyi sitten niille sijoilleen. Hän näki Mintan suutelemassa tuntematonta nuorta miestä, jonka Johannes heti tunnisti vampyyriksi. Johannes vastusti halua mennä repimään nuoret irti toisistaan ja livahti takaisin sisälle äänettömästi. Johannes ei tiennyt mitä sanoisi Mintalle, joten hän päätti puhua ensin Reetan kanssa.
Hyvää koulua ja onnellista lukuvuotta (enkä yhtään feikkaa Tiimaria)
Kommentit