Jahaa, luvassa näyttää olevan kuluvan vuoden ensimmäinen Ursina-jakso. No, eihän sitä eletäkään vasta kuin helmikuuta :D

Helena alkoi pikkuhiljaa muuttua vanhuuden höperäksi. Hän ei vain jutellut puille vaan suorastaan riiteli niiden kanssa kummallisista luontokappaleista.

Suvun aaveilla oli tapana villiintyä aina, kun talon asukasmäärässä tapahtui jonkin sortin muutosta. Näin ollen Niilon ja Looran naimakaupat johtivat väistämättä siihen, että Ursinat saivat hetken aikaa kestää aaveiden vierailuja.

Ylimääräistä säikyttelyä ja tarpeiden tiputtelua ei kylläkään olisi mitenkään kaivattu, sillä pian kävi ilmi, että Loora odotti perheen esikoista. Pitkin hampain Loora vaihtoi upouudet silkkileninkinsä väljempään mekkoon, jossa oli tilaa kasvavalle vatsalle.

Säikyttelijöitä sitä vastoin tuli yksi lisää, kun Massu-vanhuksen päivät päättyivät viimein nekin.

Riina ja Lauri olivat onnellisempia kuin koskaan yhteisen salaisuutensa takia. Kuin yhteisestä sopimuksesta he olivat alkaneet kartella muiden perheenjäsenten seuraa. He söivätkin lähinnä kahdestaan iltamyöhällä.

Kerran he juuri istuivat näin pöydässä pidellen toisiaan käsistä, kun Valpuri käveli keittiöön. Vaikka Lauri ja Riina irrottivatkin salamana otteensa, ehtivät Valpurin pahantahtoiset silmät huomata ihan tarpeeksi.

"Tuon elukan kanssako sinä vehtaat?!" Valpuri huusi veljelleen, "Kuinka sinä saatat? Hänhän on melkein siskosi!" "Etpä sinä aiemmin ole Riinaa kovin mielellään siskona pitänyt", Lauri ärjäisi ja pomppasi ylös, "Et puhu hänestä tuohon sävyyn!"

"Minä pidän huolta siitä, että Niilo saa tietää millaista peliä sinä pelaat hänen kattonsa alla!" Valpuri uhkaili, "Tuo sekasikiö ei sinun elämääsi pilaa." "Sinä et tiedä, mikä pilaa minun elämäni ja mikä ei", Lauri sanoi vihaisesti, "Minä ja Riina haluamme olla yhdessä ja sinä et sitä voi estää!" Kumpikaan riitelijöistä ei huomannut, miten kyyneleet valuivat Riinan karvaisilla poskilla.

Kyyneleitä huomaamatta Valpuri tarttui Riinaa hiuksista ja riepotti tätä edestakaisin. "Kuulitko? Jätät veljeni rauhaan! Sinut olisi pitänyt tappaa jo vauvana, sinä inhottava eläin!"

Tähän metakkaan havahtui jo Helenakin ja hän riensi keittiöön. "Irti hänestä Valpuri! Huoneeseesi siitä, me puhumme tästä myöhemmin!" Helena komensi. Valpuri marssi yläkertaan edelleen vihaisena ja Riina pakeni kohti huoneen syrjäisää nurkkaa selin muihin. Hänen selkänsä takana Lauri ja Helena kävivät äänettömän katseiden vaihdon, jolla he sopivat kumpi lohduttaisi kaltoinkohdeltua ja pahasti loukattua Riinaa.

Helena poistui vähin äänin ja Lauri asteli lähemmäs lohduttomasti itkevää Riinaa. "Kulta rakas, tule mukaan niin mennään pihalle juttelemaan", hän sanoi, mutta Riina puisti päätään.

"Riina, minulle ei merkitse mitään mitä Valpuri tai kukaan muukaan sinusta sanoo", Lauri sanoi ja tuli lähemmäs, "Rakastan sinua silti aina." Riina pyörähti ympäri ja halasi Lauria lujasti. "Minäkin rakastan sinua", hän sanoi. "Mennäänkö nyt pihalle niin puhutaan lisää?" Lauri sanoi hiljaa. "Mennään vain", Riina kuiskasi.

Hieman epäromanttisesti pihan ainoa penkki oli sijoitettu hautausmaalle. Siinä Riina ja Lauri kuitenkin istuivat koko päivän puhellen kaikenlaista. Ennen kaikkea heitä piristi tieto, että kummankaan syntymäpäivään ei olisi enää pitkään aikaa, vaan pian he saisivat asua kahdestaan ilman arvostelijoita.

Lopulta viimeinenkin kyynel oli täysin haihtunut Riinan kasvoilta ja tilalla oli leveä hymy, sillä Laurilla oli ilmiömäinen kyky lohduttaa häntä.

Valpuri ja Niilon sen sijaan ruokailivat kitkerän hiljaisuuden vallitessa. Helenalta saamistaan ankarista toruista huolimatta Valpuri oli ensi töikseen kannellut Niilolle, joka ei luonnollisesti yhtään pitänyt pikkuveljensä valinnasta. "Minä myyn sen tytön kummajaissirkukseen näytille", Niilo manaili, "Ja  Laurinkin heittäisin mäkeen ellei hän sattuisi olemaan Ursina. Säätää nyt jotain sellaisen tytön kanssa!" "Äiti tulee väliin jo menet arvostelemaan heidän puuhiaan..." Valpuri sanoi nokka pystyssä, "Hän ei sitten ymmärrä mitään suvun maineesta!" "Ei todellakaan. Voi kun meillä vielä olisi isä täällä pitämässä ohjat vahvoissa käsissään!" Niilo sanoi painokkaasti.

Talossa oli kyllä kolmaskin suvun kunniaa vaarantava henkilö. Raskaana olo ei näyttänyt sopivan Looralle, vaan hän sai ihmeellisiä hermoromahduksia: huusi ja tiuski kaikille, saattoi suorastaan kirkua raivosta ja lopuksi hän lysähti lattialle nauramaan hervottomasti, josta Niilo sitten aina kantoi hänet sänkyyn nukkumaan ja rauhoittumaan.

Jos Niilo ei ymmärtäväinen veli ollutkaan, niin vaimoaan hän rakasti yli kaiken. He nukkuivat yöt tiiviisti sylikkäin, sikäli kun Loora tilaltaan enää sai nukuttua.

Vihdoin eräänä yönä lapsi sitten päätti syntyä.

Syntynyt tyttö oli hipiältään tumma niinkuin äitinsäkin ja otaksuttavasti hiuksetkin tulisivat olemaan tummat.

"Isän pieni kullan nuppu!" Niilo tuli hellittelemään. "Onko meillä hänelle jo nimi?" Loora kysyi. "Kuulostaisiko sinusta Tekla hyvältä?" Niilo ehdotti ja Loora nyökkäsi hyväksyvästi.

Perheen nuoret istuivat olohuoneessa koulukirjojaan lukien ja odottivat uutisia veljenpoikansa tai tyttärensä syntymästä. Riina ja Lauri istuivat luonnollisesti vierekkäin, mikä kirvoitti halveksivia katseita mahdollisimman kaukana istuvalta Valpurilta.

Yhä inhoavammaksi Valpurin asenne muuttui, kun hänestä muotoutui Teklan virallinen lapsenhoitaja, sillä Loora ilmoitti välittömästi, että "se susipentu ei hänen lapseensa koske". "Enää muutama päivä ja pääsen täältä pois", Valpuri mutisi pestessään Teklaa.

Valpuri tosiaankin täytti pian vuosia ja juhlimassa oli perheen lisäksi muutamia ystäviä. Riina oli aluksi tullut juhlapöytään muiden mukana, mutta aikansa Valpurin piikittelyä siedettyään hän vetäytyi yläkertaan.

Valpurista tuli kaunis nuori nainen, kuten äitinsäkin oli ollut. Valpuri lienee suvun viimeisiä punapäitä, vaikka hänenkin hiustensa väri oli enää haalea muisto siitä punasta, joka aikanaan niin tyypillistä oli Ursinoille.

Käytännön tyttönä Valpuri ei jaksanut jäädä odottelemaan elämänsä miehen ilmaantumista, vaan hän pyysi toivomuskaivoa antamaan hänelle hyvän aviomiehen.

Ensisuudelma ainakin oli mitä mainioin Kullervo-nimisen ehdokkaan kanssa.

Pian he molemmat olivat sitä mieltä, että heidäthän oli luotu toisiaan varten, ja lempi leiskui jo kiivaana.

Miksipä siis turhaa odottelemaan. Muitta mutkitta Valpuri polvistui Kullervon eteen ja pyysi tätä miehekseen.

Aivan yhtä pikaisesti pariskunta solmi myös avioliiton ja näin Kullervo otettiin jäseneksi Ursinoiden ylvääseen sukupuuhun.

Kuluttamatta enää yhtään turhaa hetkeä lapsuuden kodissaan Valpuri karisti sen tomut jaloistaan ja lähti Kullervon matkassa uuteen kotiinsa.

Pitkästä aikaa osassa yli 30 kuvaa muuten :D Seuraava osa valitettavasti varmaan venyy taas, sillä tässä jaksossa koulun ja ylppäreiden yhdistäminen tulee tarkoittamaan vapaa-ajan huomaavaa rajoittuneisuutta.