Kuten huomaatte, Ursinoiden sivupohja on vaihtanut ulkonäköään. Pohja latautuu hiukan hitaasti joten kärsivällisyyttä :)

Terhi oli ennen Ursinoille tuloaan yksinäinen leskirouva, joka eli kädestä suuhun pikkiriikkisessä torpassaan. Pääsy kartanoon oli hänelle siis valtava askel ylöspäin, joten Terhi ei kehdannut pyytää työstään muuta palkkaa kuin vaatteet ja ruoan. Terhi oli kuitenkin aina pitänyt kaikesta kalliista, joten hän meni toivomaan kaivolta jotain ja saikin eteensä valtavan säkillisen kultakolikoita.

Ilman mitään erityistä syytä, Matteus päätti töiden jälkeen hakea leipomosta kakun, jota hän sitten tarjoili lapsille. Lapset mutustivat innoissaan herkkuaan ja Matteus pureksi leipäänsä ajatuksiinsa vaipuneena. Viime aikoina kauppa oli käynyt huonosti, viime kesä oli ollut huono satovuosi ja näin ennen uuden sadon valmistumista ei ihmisillä ollut juuri varaa ostaa mitään. Yhtäkkiä Karoliina kysyi heleällä äänellä: "Isä, miksi sinä halusit juuri tänään tuoda meille kakkua?" Kysymys oli niin yllättävä, että Matteus huudahti vihaisena: "Minä en ole isäsi!" Karoliina katsoi Matteusta silmät suurina ja ymmällään Matteuksen reaktiosta, "Kuka sitten on minun isäni?" Karoliina kysyi. Matteus päätti, että nyt olisi kai sopiva hetki kertoa Karoliinalle totuus, mutta puhuessaan hänen ääneensä tuli kiivaampi sävy kuin hänen oli ollut edes tarkoitus. "Kukaan ei tiedä kuka sinun isäsi on. Äitisi kuoli heti syntymäsi jälkeen, eikä koskaan kertonut meille kuka oli sinun isäsi. Varmaan joku säälittävä maankiertäjä..." Matteus lisäsi lähinnä itselleen. "Etkö sinä sitten voisi olla minun isäni?" Karoliina kysyi viattomalla äänellä. Silloin Matteus suutahti ja jyrisi: "Minäkö sinun isäsi? Kamalan sisarpuoleni tyttären ISÄ? Katso nyt minua Karoliina, meissä ei ole pätkääkään samaa näköä, vai että isä vielä, kaikkea kanssa!" Karoliinan alahuuli alkoi väristä uhkaavasti, mutta sitten Kristian kysyi: "Etkö sinä sitten ole minunkaan isäni?" Matteus käännähti tyrmistyneenä Kristianin puoleen ja kivahti: "Ja minkä ihmeen takia en olisi?" "No kun emme mekään ole yhtään samannäköisiä. Ja minun äitini ei asu tässä talossa, niin ehkä..." "Nyt poikki tuollaiset puheet!" Matteus karjaisi, "Nukkumaan molemmat niinkuin olisitte jo!" Kiukusta puhisten Matteuskin painui vuoteeseen. Hänen mentyään Terhi tuli korjaamaan pöytää ja mietti kuulemaansa keskustelua. Tästäkö Ulrika oli varoittanut?

Seuraavana aamuna lasten jo lähdettyä kouluun, alkoi Terhi painostaa Matteusta ajattelemaan asiaa.
"Mitähän jos Ulrikan haamu oli oikeassa?" hän yritti vihjailla. Matteus ei vastannut, vaan mumisi jotain epäselvää leipää suussaan. "Sinun kannattaisi miettiä sitä", Terhi yritti vielä, mutta Matteus hotkaisi leipänsä loppuun ja poistui pöydästä.

Päivällä perhettä kohtasi murhe, kun Nekkua tultiin hakemaan parempaan maailmaan. Ursinat eivät olleet olleet kovin hyviä isäntiä kissoille, joten ehkä näin oli armeliasta. Viirun kohtalosta ei tiedetty mitään, mutta toiveet sen palaamiseen eivät olleet kovin suuret, se oli kuitenkin jo niin vanha.

Terhi päätti taas yrittää puhutella Matteusta."Sinun pitää oikeasti selvittää tämä asia", Terhi vaati ponnekkaasti. "Mikä?" Matteus kysyi, kuin ei tajuaisi yhtään mitään. "Selvittää onko Kristian varmasti sinun poikasi", Terhi sanoi vakaasti.

"Miten minä sen muka selvittäisin?" Matteus tivasi. Terhi ei halunnut ruveta ohjaamaan isoa miestä kädestä pitäen, joten hän yritti vihjailla: "Mitä täällä talossa tapahtui ennen kuin minä tulin?" Tästä Matteus tulistui taas ja äyskähti: "Mitä sinä siitä utelet? Sinä et ollut tässä talossa silloin! Älä vihjaile tuollaisia typeryyksiä, vaan sano miten voisin ratkaista tämän kysymyksen, niin voit lopettaa ahdisteluni!"

"Sinun pitää kysyä Emmalta", Terhi sanoi kuin asia olisi itsestäänselvyys. Tämä sai Matteuksen leuan loksahtamaan ja hetken hän vai tuijotti.

"Emmalta?" Matteus puuskahti, "En tahdo edes nähdä sitä petollista narttua. Häpäisee taloni veljeni kanssa ja minun pitäisi mennä anelemaan häneltä tietoja!" Terhi alkoi puhua Matteukselle jo kärsimätön sävy äänessään: "No siksi juuri, senkin typerys. Olet jo niin iso poika, että tiedät miten lapsia tehdään. Ajattele nyt, jos et koskaan kysy sitä Emmalta, voi olla mahdollista, että veljenpoikasi perii talon." Matteus oli ällikällä lyöty siitä miten Terhi puhutteli häntä. Ensin hän aikoi aloittaa huutamisen, mutta sitten hän vaipui mietteisiinsä ja mutusti leipänsä ruokahaluttomasti loppuun ja poistui pöydästä sanaakaan sanomatta. Terhi hymyili itsetyytyväisesti, hän oli voittanut taistelun, ehkä jopa koko sodan.

Lapsilla ei ollut aavistustakaan, mistä talossa oli päivän aikana puhuttu. Taannoinen ruokapöytävälikohtaus ei ollut pahemmin säikäyttänyt lapsia, pikemminkin lähentänyt heitä. Karoliina oli valitettavasti perinyt äitinsä riitaisan luonteen, eikä Kristian ollut juuri sen parempi. Molemmat huijasivat shakkipelissä minkä ehtivät, mutta heillä oli hauskaa ja heidän välilleen kasvoikin syvä ystävyys.

Päivät kuluivat, eikä Matteus uskaltanut tehdä siirtoa suuntaan tai toiseen. Silti hän vaivihkaa tarkkaili Kristiania silmäkulmastaan aina tilaisuuden tullen. Heillä molemmilla oli kyllä leveät nenät ja lyhyet leuat, mutta se oli suvussa periytyvä ominaisuus jo Rikulta asti. Niinpä Matteus ei ollut erityisen huolissaan, saattoihan Kristian tulla äidinpuoleisiin sukulaisiinsa ihan yhtä hyvin.

Terhin aika kartanossa oli kulunut kuin siivillä ja lapsista oli tullut ahkeria koululaisia ihan huomaamatta. Terhi ei silti valittanut, sillä näin syysilmojen kylmetessä oli mukava jäädä lämpimien peitteitten väliin hautomaan pakottavia luitaan.

Välillä Terhi silti vielä toivoi taloon pientä nyyttiä, jota hoivata. Terhi toivoikin Matteuksen menevän vielä naimisiin ja saavan lapsia, jotta huoli perijästäkin väistyisi.

"No, nyt sinulla on ollut aikaa ajatella. Mitä olet tuumaillut?" Terhi aloitti taas pöydässä. Matteus ei hetkeen puhunut mitään, huokaisi sitten ja sanoi: "En edelleenkään usko, että Kristian ei olisi poikani. Olen kuitenkin alkanut huolestua. Niinpä minun täytynee etsiä Emma käsiini, että saan rauhan mieleeni."

Pöydästä he siirtyivät sohvalle ja Terhi kaivoi esiin jonkin kirjan ja alkoi tutkailla sitä. He istuivat pitkään hiljaa, joten Matteus yritti keksiä jotain puhuttavaa ja kysyi: "Onko hyvä kirja, mistä se kertoo?" Terhi katsoi miestä kummastuneena ja sanoi: "En minä tiedä, en minä osaa lukea tai kirjoittaa." Matteus oli suorastaan ällistynyt Terhin sanoista. Hänelle lukeminen oli itsestäänselvyys, kaikki Ursinoiden lapset oli opetettu lukemaan ja hän oli vielä opiskellut vuoden luostarissakin. Terhi huomasi Matteuksen hämmennyksen ja sanoi nauraen: "Mistäpä minä, sepän toiseksi vanhin tytär olisin lukemaan oppinut, eihän sitä taitoa opeteta kuin herroille ja rikkaille." Kun Matteus aikoi taas vaipua hiljaisuuteen, Terhi sanoi vetoavasti: "Matteus, lupaa minulle, että selvität totuuden." Matteus nyökkäsi hiljaa.

Heidän istuskelunsa keskeytyi, kun Karoliina syöksyi ovesta heiluttaen paperin palaa. "Terhi-rouva, minä sain latinan kuulustelussa joka ikisen kohdan oikein. Opettaja sanoi, että minulla oli hyvä pää ja minut kannattaisi ehdottomasti jatkokouluttaa!" Terhi halasi sydämellisesti tyttöä, jota hän piti jo lähes omanaan.

Vähin äänin Matteus lähti ovesta ja päätti aloittaa etsinnät viereiseltä torilta. Hän näet arveli, että Emma voisi hyvinkin olla torilla siinä toivossa, että näkisi poikansa.

Terhi kuitenkin huomasi hänen lähtönsa ja juoksi huutamaan Matteuksen perään: "Muistakin sitten pysyä selvinpäin!"

Torilla Matteus asettui istumaan penkille, josta oli hyvät näkymät portille. Hän ei ollut ehtinyt istuskella kauaakaan, kun joku käveli hänen luokseen ja sanoi: "Katsoppa, Matteus, siitä on aikaa!"

Mies oli Ylermi, johon Matteus oli tutustunut aikoja sitten ja viime tapaamisesta oli tosiaankin vierähtänyt tovi poikineen. Ylermi istahti myöskin penkille ja alkoi rupatella iloisesti: "Ei olla tosiaan nähty vuosiin. Kuule tämän kunniaksi mennään ottamaan yhdet tummat oluet. Minä tarjoan!" Matteus alkoi vastustella vaimeasti, sillä hän muisti Terhin varoituksen. "Mitä sinä nyt?" Ylermi huudahti, "Eihän sinulla ole edes vaimoa kotona, joka voisi nalkuttaa!" Niin Matteus antoi johdattaa itsensä krouvin puolelle.

Yksiä oluita seurasivat toiset ja pian miehet alkoivat olla jo iloisessa humalassa. Matteus ei muistanut milloin hänellä olisi viimeksi ollut yhtä hauskaa ja hänen varsinainen tarkoituksensa alkoi unohtua.

Kun Matteus poistui hetkeksi tarpeilleen, hän huomasi palatessaan kumman tutun näköisen naisen.

"Emma!" Matteus huudahti, yrittäen kuulostaa mahdollisimman selvältä. Nainen todellakin oli Emma, mekko oli nyt likainen ja kauhtunut, hiukset takkuiset ja hän oli hoikistunut entisestään, mutta Emma hän oli, Matteuksen ensirakkaus ja entinen vaimo. Emmalle jälleennäkeminen yhtä mieluisa: "Sinä! Mitä hiivattia sinä minusta haluat?" "Emma, minä olen etsinyt sinua kaikkialta. Olen halunnut kysyä..."

"Mitä ikinä se onkin niin en aio vastata!" Emma kivahti, "Voi luoja sinähän olet aivan humalassa!" Matteus alkoi sopertaa jotain sekavaa, mutta Emma jatkoi paasaustaan: "Minä tiesin, että miehistä ei ole mihinkään, he ovat kaikki juoppoja tai kelvottomia heittiöitä! Sinäkin olet yksi kännikala. Taivaalle kiitos, että en ole tuollaisen nollan kanssa saanut lapsia!"

Kiukusta puhisten Emma kääntyi kannoillaan ja marssi matkoihinsa. Emma poistui kiireellä, sillä hän tiesi puhuneensa liikaa. Naiset eivät saisi puhua miehille tuolla tavalla, eivät edes entisille aviomiehilleen. Ja mitä hän olikaan mennyt huutamaan koko torin kuullen?

Ylermi talutti sekavan Matteuksen kartanolle ja tuohtunut Terhi raahasi hänet sänkyyn. Terhi yritti udella Ylermiltä mitä torilla oli tapahtunut, mutta puheesta ei juuri saanut selvää. Terhi peitteli Matteuksen sänkyyn ja manasi mielessään miesten typeryyttä. Matteus alkoi heti kuorsata ja Terhi toivoi, että mies olisi edes sen verran selvä, että muistaisi aamulla vielä illan tapahtumat.

Tässä tämän kertaista Ursinaa, kirjoitan myöhemmin lisää siitä, miten kävi seuraavien tapahtumien arvailujen kanssa.