Johannes oli kertonut Hiltin luostariin lähettämisestä lyhytsanaisesti muille tytöille heti aamulla. Hilti oli ollut varsin vakavana, mutta Aikko suorastaan pahoitti mielensä Hiltin lähdöstä. Aikolla ja Hiltillä oli hyvin läheiset välit, joten Aikosta tuntui, että Hilti jollain tapaa haluaisi hylätä hänet. Tyttöjen yhteiset leikit loppuivat ja Aikko alkoi viettää yhä enenmmän aikaa maalaustelineen kanssa.

Taaperoille ei tässä talossa pahemmin juhlia järjestetä, mutta niin vain Elinakin varttui isommaksi tytöksi.

Elinassa oli paljon samaa näköä kuin Nirkassa. He molemmat perivät äitinsä silmät, tumman ihon ja mustat hiukset. Mikäli Elina yhä tulisi siskoonsa, on hänestäkin tulossa varsinainen kaunotar.

Johanneksen haave kuudesta työteliäästä kissasta oli jäänyt hieman retuperälle Taavetin kuoleman jälkeen, kun kellään ei enää ollut aikaa kouluttaa kissoja. Hilti tunsi velvollisuudekseen näin "isona tyttönä" vihdoin tehdä asialle jotain. Hilti viettikin paljon aikaa kissojen kanssa, kun Aikko ei enää halunnut leikkiä hänen kanssaan.

"Hiltihän on suhtautunut varsin mukavasti luostariajatukseen", Johannes sanoi kepeästi ruokailun päätteeksi, mutta tuli vahingossa sohaisseeksi varsinaista ampiaispesää. "Minusta Hiltiä ei pitäisi lähettää kotoa mihinkään vielä pitkään aikaan", Reeta sanoi myrkyllisesti. "Mutta itsehän sanoit, että Hiltin pitää saada päättää", Johannes puolustautui välittömästi. "Minusta Hilti on silti aivan liian nuori tekemään päätöstä, joka koskee hänen loppuelämäänsä. Eihänhän edes kunnolla tiedä mitä luostarissa oleminen merkitsee!" Reeta vastusti, "Onko poikalapsi sinulle oikeasti niin tärkeä, että uhraat tyttäresi sen vuoksi?"

"Enhän minä nyt Hiltiä mestattavaksi ole lähettämässä!" Johannes kiivastui, "Poika on talon perimyksen kannalta tärkeä! Minta on meidät jättänyt ja senkin voisi sanoa olevan sinun vikasi. Nirkka on meille arvokkaampi, jos hänet naitetaan muualle, mutta sitten on mutkikasta antaa taloa nuoremmille tytöille, jos Nirkalta se evätään..." "Kuinka sinä kehtaat syyttää minua Mintan katoamisesta?" Reeta sähisi, mutta vaikeni äkisti, kun Elina kulki olohuoneessa. Kun hän oli mennyt Reeta jatkoi rauhoittumatta tippaakaan: "Sinä et välitä pätkääkään tyttäristäsi. Kohtelet heitä kauppatavarana! Herran tähden, he ovat sinun lapsiasi Johannes, osia sinusta!" Johannes ei ollut odottanut noin tunteisiin vetoavaa purkausta, joten ainoa vastaus mitä hän keksi oli alentaa Reetan asemaa. "Minä saan perheenpäänä ja isänä päättää niin lapsistani kuin talostani ja maistakin." Johannes nousi pöydästä, mutta Reeta huusi hänen peräänsä: "Lapset ovat niin minun kuin sinunkin ja tämä talo on sentään minun perintötilani!"

Uuden vauvan syntymään ei enää ollut kauaa, joten Hilti ja muu perhe rukoilivat säännöllisesti, että tuleva lapsi olisi poika. Johanneshan ei ollut kertonut Hiltille koko totuutta, miksi Hiltin oli luostariin lähdettävä. Ehkäpä Hilti olisi suhtautunut tulevaisuuteen eri tavalla, jos hän tietäisi, että hänen normaali elämänsä vaihdettaisiin pikkuveljeen.

Johannes ja Reeta olivat yksissä tuumin haudanneet riitansa. Riita oli ehkä haudattu, mutta Reeta ei ainakaan ollut unohtanut riitaa. Nyt ei kuitenkaan ollut sopiva aika pyöritellä katkeria ajatuksia, sillä Reeta synnyttäisi päivänä minä hyvänsä, ja lapsen syntyminen riitaiseen kotiin ei koskaan ollut hyvä enne.

Lopulta uusi lapsi sitten halusi maailmaan. Ja tämäkin lapsi tietenkin syntyi keskellä päivää, kun talossa ei ollut muita kuin Reeta.

Pian Reeta sitten jo piteli sylissään nuorinta Ursinaa. Sinisilmäistä, vaaleaihoista ja mustatukkaista poikaa. Reeta ei tiennyt oliko hän helpottunut vai pettynyt, kun lapsi oli poika. Hän oli jo tavallaan tottunut ajatukseen, että Hilti lähtisi kotoa, niin että nyt kun tilanne tuli oikeasti kohdalle, se ei enää ollut niin kamalaa. Eipä hänen tarvitsisi enää yhtäkään lasta sitä paitsi synnyttää.

Viimeisenä sen päivän kotiin tulijoista oli Johannes ja Hilti oli häntä jo pihalla vastassa: "Isä, isä, äiti sai pojan!" Hilti iloitsi ja Johannes kaappasi tytön riemuissaan syliinsä. "Ihana kuulla", Johannes sanoi ja katsoi Hiltiä, jonka (pakko myöntää) pienet kasvot säteilivät onnesta.

Johannes riensi ensi töikseen katsomaan lasta. Hän otti käsiinsä pojan, joka hymyili ja jokelsi iloisesti. Reeta oli sanonut, että hän ei ollut päättänyt pojalle nimeä. Johannes katseli poikaansa ja puheli sille: "Taidan antaa sinulle nimeksi Matti isoisäni mukaan. Hän oli kookas ja viisas mies. Toivottavasti sinusta tulee samanlainen jonain päivänä." Matti jokelsi iloisesti selvästi tyytyväisenä uuteen nimeensä.

Illalla, kun pikkuinen Matti jo nukkui, Hilti hiippaili katsomaan pikkuveljeään. Hilti oli juuri lukenut koulussa ihmisistä, jotka tekivät Jumalan kanssa sopimuksen, vaihtoivat itsensä tai lapsensa jonkun terveyteen tai muuta sellaista. Hiltin pieneen mieleen hiipi väkisinkin ajatus, että ehkäpä isä ja äiti halusivat niin kovasti poikaa, että he olisivat voineet vaihtaa Hiltin pikku-Mattiin. Ajatus ei ollut miellyttävä, mutta Hilti ei voinut kuvitelmalleen mitään. Sitten hän sätti itseään - ei ollut mitään syytä epäillä isän sanoja tai hyvää tahtoa. Isä oli niin viisas mies, että hän ajatteli varmasti perheen ja kaikkien lasten parasta.

Nirkka oli määrätty ostamaan ruokatarpeita huomisia syntymäpäiväjuhlia varten. Nirkka ei enää mielellään liikkunut kaupungilla, sillä hän oli alkanut pitää ikäisiään poikia lapsellisina ja ahdistavina. Voi kunpa hän pääsisi jo naimisiin aikuisen miehen kanssa! Torilla myymässä oli poika, jonka Nirkka oli aiemmin nähnyt nuorten illanvietoissa ja joka Nirkan käsityksen mukaan oli melkoinen naistenmies. "Mitäs sieltä kaunokaisen korista löytyy?" poika sanoi ja soi Nirkalle sädehtivän virnistyksen.

Nirkka pyöräytti silmiään ja kivahti: "Minulla ei ole mitään halua keskustella kaltaisesi nulikan kanssa. Olen menossa ensi kesänä naimisiin melkoisen vaikuttavan miehen kanssa, enkä katso asiakseni kuunnella nuorten onnenonkijoiden puheita." "Jaa että naimisiin oikein? Ja vaikuttavan miehen kanssa? Kukahan tämä onnekas mahtaa olla?" poika sanoi huvittuneesti, kyllä hän nämä tyttöjen temput tiesi. "Se ei millään muotoa ole sinun asiasi", Nirkka sanoi jäätävästi ja luetteli ostoksensa. "Jos tällainen käytös jatkuu, niin lupaan sinulle, että se ei jää siihen!" Nirkka uhkasi vielä.

Nirkka osti vielä pakan kangasta ja poika otti häneltä rahat sanomatta enää sanaakaan. Toki hän tiesi kenen lapsia Nirkka oli ja tällaisen köyhän pojan kuin hän ei pahemmin sopinut edes puhua sellaisten kuin Nirkka kanssa.

Ursinoilla siis todellakin vietettiin juhlia ja taas kerran olivat kyseessä tuplajuhlat. Ensin kasvoi Hilti.

Ja Hiltin perään pikkuinen Matti.

Hiltistä tuli varsin kaunis, ei mikään kaunotar, mutta kyllä hän tavallisen maalaistytön voitti. Hilti oli itseasiassa hyvin paljon Sivin, Kaarinan ja Annelin näköinen, vaikka Hilti itse sen paremmin kuin kukaan muukaan perheenjäsen ei sitä tiennyt.

Matti puolestaan oli aivan saman näköinen kuin Taavetti pienenä pisamia myöten. Reetan teki melkein pahaa katsoa nuorimmaistaan, sillä hän toi aina mieleen Taavetin.

Hilti huolehti nuorempansa nukkumaan ja Johannes ja Reeta sujahtivat pihalle ammeeseen. Pitkän aikaa aviopari vain istui sylikkäin ja lopulta Reeta kuiskasi Johanneksen korvaan: "Oletko sinä nyt onnellinen?" Johannes silitteli Reetan hiuksia, eikä vastannut heti, mutta lopulta hän sanoi: "Olen onnellinen, jos sinäkin olet kultaseni." Reeta hymyili ja katsoi Johannesta syvälle silmiin.

Vielä ennen nukkumaanmenoa Reeta pysähtyi katsomaan peilikuvaansa. Peilistä katsoi vastaan nainen, jonka silmäkulmiin oli tullut ryppyjä, hiukset olivat menettäneet entisen kiillon ja tuuheuden ja monien vuosien murheet painoivat. Reeta kalvoivat monet pienet ja suuremmat kinat, joita hänellä ja Johanneksella oli ollut viime aikoina. Eniten häntä huolestuttivat Johanneksen sanat "Minä perheenpäänä...". Reeta muisti erään henkilön, jota hän oli vihannut yli kaiken ja joka oli käyttänyt juuri vastaavia sanoja monia vuosi sitten. Kristian. Häntä Reeta oli rakastanut, kuten pikkusiskot rakastavat, kunnes Kristian oli vienyt Reetalta vapauden päättää asioistaan. Silloin Reeta oli alkanut vihata veljeään. Nyt Johannes sanoi: "Minä saan perheenpäänä ja isänä päättä niin lapsistani kuin talostani ja maistakin." Eivätkö lapset ja talo kuuluneet yhtä lailla Reetalle kuin Johanneksellekin? Johannes oli sanonut olevansa onnellinen, jos Reetakin oli. Reeta ei kuitenkaan tiennyt oliko hän onnellinen. Hän ei tiennyt rakastiko hän Johannesta enää.