Noniin, kesää odotellessa ainakin Ursinoiden odotus palkitaan :D

Looran haaveet ison kartanon emännyydestä olivat pikkuhiljaa romuttuneet. Piikoja talossa oli vain kaksi ja nekin kävivät töissä milloin sattui. Ruuan valmistuksesta huolehti puolihöperö vanha emäntä ja lapsia ei todellakaan tullut nähneeksi vain siististi puettuna ja hiljaisina. Öiset syöttämiset ja siivoamiset Teklan kanssa ajoivat Looran lähes hermoromahduksen partaalle.

Yhdessä yössä Koivulaan satoi puolimetrinen kerros lunta, mikä vaikeutti huomattavasti Riinan ja Laurin kouluun menoa. Lisäksi talon sisäinen tunnelma kiristyi uhkaavasti, kun neljä seinää alkoivat käydä vähän turhan pieniksi heille kaikille.

Helena oli pikku hiljaa hyväksynyt roolinsa talon hengettärenä, kun miniästä ei kertakaikkiaan siihen hommaan ollut. Eräänäkin aamuna Helena heräsi Teklan itsepintaiseen itkuun, joka ei ottanut loppuakseen. Helena nousi katsomaan oliko jokin vialla ja huomasikin Looran vain kääntävän kylkeä sängyssä. 'Olisi pitänyt kai arvata', hän tuhahti ja meni hakemaan itkevän lapsen.

"Käyhän tämä näin vanhaltakin", Helena puheli Teklalle, joka joi tyytyväisenä maitoa pullosta.

Silkimekkoihin taas vaihtanut Loora kuunteli ahdistuneesti ensin Helenan moitteet ja meni sitten yksinään katsomaan uudestaan nukahtanutta lastaan. 'En minä osaa hoitaa lapsia!' hän ajatteli epätoivoissaan, 'Ei minua ole luotu siihen! Koita sitä pieni tyttäreni kestää.'

Pysyäkseen poissa Looran kiukuttelujen tieltä Riina ja Lauri suosivat hiljaista shakinpeluuta kahdestaan. Molempien päässä pyörivät siirtojen lomassa samat ajatukset - kunhan talvi alkaisi olla ohi, heistä molemmista tulisi aikuisia ja he olisivat vapaita lähtemään talosta.

Epätoivon puuskistaan huolimatta Loora oli riemulla mukana, kun Teklan ensimmäinen syntymäpäivä koitti. Sen hetken Loora jopa osasi olla ajattelematta työmäärän helpottumista ja keskittyi vain olemaan iloinen tyttönsä takia.

Teklasta kasvoi päättäväinen pikku tyttö, joka taapersi hurja ilme kasvoillaan eteenpäin. Tekla sai isältään osakseen lähes samanlaista palvovaa rakkautta, jota tämä osoitti Looralle.

Pitkä ja pimeä talviaika sisätiloissa kiristi yhden jos toisenkin hermoja. Lauri oli luonteeltaan sukunsa kasvatti ja pieni ilkeämielisyys näkyi hänessäkin muun muassa taipumuksena pakonomaiseen huijaamiseen shakkipelissä, minkä Riinakin loppujen lopuksi oppi huomaamaan. Niinpä tappiollinen shakkipeli saattoi yllättäen kääntyä ilmiriidaksi, vaikka muuten nuoret sopuisasti yhdessä elivätkin.

Riinan syntymäpäivänä kaikki riidat kuitenkin unohdettiin aivan kokonaan. "No niin kultaseni, parin päivän päästä saat lisää suukkoja", Riina sanoi ennen kasvamistaan ja antoi Laurille mojovan pusun.

Riinan alitajuinen toive siitä, että hänen ulkomuotonsa muuttuisi nyt aikuistuessa normaaliksi osoittautui turhaksi, kuten hän oli aavistellutkin. Karvat olivat ja pysyivät lähtemättömästi hänen kasvoissaan ja käsissään. Riina oli kuitenkin jo oppinut elämään niiden kanssa ja mikä tärkeintä, hänellähän oli jo rakas, joka ei hänen karvaisesta naamaastaan säikkynyt.

Loora oli sinä iltana taas sotajalalla, kun Niilo oli monetta päivää pois kotoa. "Miksi sinä sudenpentu jäit vielä taloani likaamaan ja häpäisemään?" hän kirkui Riinalle, kun kaipasi kohdetta, johon purkaa pahaa mieltään, "Etsisit luolan johon pesiytyä, etkä tartuttaisi lastani!"

Riina suuttui raivoisasti tällaisesta yhtäkkisestä epäoikeudenmukaisuudesta: "Sinä ilkeä ja typerä nainen! Tämä talo on ollut kotini syntymästäni asti, paljon kauemmin kuin sinun! Minä lähden täältä vasta sitten, kun itse haluan, enkä kuuntele tuollaista puhetta. Ennemmin sinun piittaamattomuutesi lapsesi tappaa kuin minun läsnäoloni!"

Helena riensi väliin ennen kuin naiset kävisivät toisiinsa käsiksi. "Yrittäkään nyt herran tähden käyttäytyä järkevästi!" hän huusi, kun Loora oli tarttumassa Riinaa mekon etumuksesta. "Loora, Riinalle äksyily ei tuo Niiloa kotiin! Mene nukkumaan siitä, ja lopeta tuo lapsellinen kiukuttelu", hän sanoi, kun hänen huutonsa säikäyttämät naiset tajusivat mihin olivat olleet ryhtymässä. Silmät salamoiden Loora paineli kamariinsa.

Riinalle Helena sanoi lempeästi mutta huolestuneesti: "Riina-rakas, sinä todellakin olet tämän talon tytär yhtä paljon kuin kuka tahansa muukin Ursina, eikä kellään ole mitään oikeutta sinua kodistasi ajaa pois. Luulenpa kuitenkin, että talon virallisena perijänä Niilon ja Looran elämä olisi paljon helpompaa, mikäli sinä piakkoin muuttaisit täältä pois." Riina huokaisi raskaasti: "Kyllä minä lähdenkin. Kunhan Niilo vain ensin saavuttaa miehen iän." "Niin minä arvelinkin", Helena sanoi ja taputti Riina olalle.

Kotiuduttuaan työrupeamaltaan Niilo haastoi vaimonsa vakavaan keskusteluun. "Kuulehan rakkaimpani", hän aloitti, "Meidän tyttömme kasvaa kovaa kyytiä ja hänen varttumisensa muistuttaa minua jatkuvasti omasta vanhenemisestani. Loora-rakas, kartano tarvitsee lisää lapsia. Minä en halua, että perimyslinja pääsee katkeamaan."

Tämän kuultuaan Loora aloitti lohduttuman nyyhkytyksen. "Minä tiedän pettäväni sinun odotuksesi rakas, mutta minä en vain pysty siihen", hän sanoi kyynelten lomasta, "Minä en osaa ja viimeksikin lapsen odotus oli aivan hirveää." Lauri tarttui lohduttavasti vaimonsa käteen ja sanoi: "Rakas, sinä et ole yksin, minä autan sinua. Kyllä me yhdessä pystymme hoitamaan vielä muitakin poikia ja tyttöjä." Loora nosti epävarmasti katseensa ja pakottautui hymyilemää, vaikka sisimmässään hän ajattelikin, että tämä ei kuulostanut hänen kannaltaan hyvältä.

Laurin huomio Tekla kasvusta oli silti kiistämättä aiheellinen. Heidän pienestä tyttärestään kasvoi taas vähän isompi tyttö.

Illan toinen päivänsankari oli ehkä jossain määrin odotetumpikin, sillä myös Laurille koitti ikääntymishetki.

Ensitöikseen Lauri lupauksensa mukaisesti kaappasi Riinan syleilyynsä ja suuteli häntä tulisesti.

Eipä mennyt montaa hetkeä, kun Riinan sormessa jo kiilteli komea sormus.

Suorinta tietä marssittiin myös pihan hääkaaren alle. Laurin ja Riinan suurta hetkeä ei tosin tullut todistamaan kuin vain Helena.

"Onnea matkaan nyt lapseni", Helena sanoi ja halasi molempia nuoria. "Toivon teidän yhteiselle tulevaisuudellenne pelkkää hyvää." Riina tirautti muutaman kyyneleen Helenan olkapäälle ja myös Lauri herkistyi rutistaessaan äitiään, ehkäpä viimeistä kertaa.

Helena saattoi vielä uuteen elämään lähtevät vastanaineet kotitalon portaita alas ja jätti heidät sitten luomaan omaa polkuaan lumen keskelle.

Näin tällä erää. Hieman valitettavasti sims-koneemme tulevaisuus on hieman vaakalaudalla, joten pelaaminen on pikkuisen vaikeutunut. Yritän kuitenkin urakoida tässä lähiaikoina vielä viimeisenkin sukupolve läpi.