TÄRKEÄ HUOMIO! Ursinoiden sivupohja näyttää olevan rikki ainakin useilla päivitetyillä selaimilla. Jos teillä lukijoilla pohja näyttää mustalta, niin laittakaa kommenttia lootaan, jotta tiedän etsiä uuden pohjan. Tekstit eivät ole kadonneet mihinkään, joten ne saa näkyviin esimerkiksi maalaamalla.

Riinan ja Laurin lähtöä pitkään odottanut Loora ei sittenkään loppujen lopuksi ollut tilanteesta niin mielissään. Hän ei ollut tajunnutkaan, minkä määrän taloustöitä Riina oli tehnyt ja nyt ne olivat kaikki hänen hartioillaan. Helenasta oli tullut hieman vanhuudehöperö ja unohtelevainen, eikä hänen työpanokseensa voinut oikein enää luottaa. Niilokin oli jatkuvasti menossa eikä talvinen ja hiljainen kartano ollut ollenkaan niin hauska paikka.

Jostain perheelle käsittämättömäksi jääneestä syystä Helena oli lähtenyt poikkeuksellisen kirpakkana kevättalven päivänä ulos pelkässä alusmekossaan. Kun muu väki vihdoin huolestui hänen poissaolostaan ja löysi hänet pihalta, oli Helenan iho jo saanut kalvakan valkoisen sävyn ja nainen oli päästä varpaisiin jääkylmä.

Loora toimitti anoppinsa kiireesti sänkyyn lämpimästi puettuna, mutta lukuisatkaan lämmitetyt viinilasilliset eivät saaneet harmaata sävyä poistumaan ja Helenan kuumetta laskemaan. 

Tekla oli nuoresta iästään huolimatta hyvin huoletunut mummostaan ja hän viihdyttikin tätä jatkuvasti itse keksimillään  tarinoilla ja kertomuksilla koulusta. Helena kuunteli ja hymyili välillä, mutta oli liian voimaton vastailemaan.

Pian surullisen ulkoilureissunsa jälkeen Helena nukkui lopulliseen uneen vuoteessaan.

Mummo oli ollut Teklalle äärimmäisen rakas ja pieni tyttö oli pitkään aivan murheen murtama mummon poismenon takia.

Kun kevätaurinko viimein sulatti kirotut kinokset, otti Tekla vastuulleen puutarhanhoidon, joka oli ollut mummonkin lempipaikkoja. Loora oli hieman huolissaan, kun tyttö vietti yökauden pihalla kylmettämässä ja rohduttamassa käsiään, joiden olisi pitänyt olla siistit ja sirot, mutta mikään ei saanut Teklaa pysymään sisällä kiltisti koruompelemassa.

Myös Niilolle äidin yllättävä kuolema oli kova paikka, vaikkei hän sitä ääneen myöntänytkään. Se kuitenkin sai hänet olemaan kotona vähän useammin, vaikka hän usein silloin kiipesikin yläkertaan yksinäisyyteen. Nyt kun talossa oli heitä enää kolme - hän, Loora ja Tekla - tajusi Niilo entistä selkeämmin, miten tärkeää olisi saada lisää poikia taloon.

Elämän vääjäämättömän kulumisen tajuaminen oli ilmeisesti pehmittänyt Loorankin itsekästä mieltä, sillä nyt hänkin taipui ajatukseen uusista lapsista.

Kesän korvalla Loora sitten huomasikin odottavansa uutta pienokaista. Ikä oli ehkä hieman tasoittanut tilannetta, sillä tällä kertaa Loora tunsi olonsa erittäin elinvoimaiseksi ja hän odotti jo innolla tätä lasta syntyväksi.

Vaikka Tekla ei ollut alkuunkaan hienostotyttö, ei hänen pääkopassaan ollut mitään vikaa. Tekla loisti luokassa luku- ja kirjoitustaidollaan ja hänen muistinsa oli erinomainen. Opettajat harmittelivat alinomaan sitä, ettei Tekla ollut poika, sillä silloin hänestä olisi voinut kouluttaa mainio pappi. Joka tapauksessa Teklan toivottiin lämpimästi jatkavan koulunkäyntiä vanhempanakin.

Looran maha paisui kuin pullataikina kun lehti kasvoi puissa. Yksinäiset päivät kotiaskareiden parissa olisivat ohi päivänä minä hyvänsä, koska lapsen olisi määrä syntyä ihan pikapuolin.

Hyvin myöhään eräänä iltana Loora sitten tunsi, että uusi lapsi oli tulossa maailmaan.

Tällä vaalealla pienokaisella oli valtavan isot syvänsiniset silmät ja Loora ihastui lapseen välittömästi. Mutta...

"Tyttö", Loora sanoi voimatta peittää pettymystä äänestään. Hymy Niilon huulilta ei haihtunut kuin ohikiitäväksi hetkeksi ennen kuin hän huudahti, "Mutta millainen tyttö! Näin somaa pienokaista ei tässä kartanossa ole toiste ollut! Annetaan hänelle nimeksi Vilja."

Koska tuoreista vanhemmista molemmille oli selvää, että taloon tarvittiin poika, ei aikaa alettu tuhlaamaan odotteluun.

Ja juuri Viljan ensimmäisen syntymäpäivän alla Loora sitten huomasikin odottavansa jälleen lasta. Mahdollinen odotettu perijä ei onneksi millään muotoa sammuttanut Looran vastaherännyttä äidinrakkautta pieneen tyttäreensä.

Vilja vain somistui kasvaessaan ja hänen kiharansa ja nöpönenänsä olivat kaikkien mielestä täysin vastustamattomia.

Niilokin jakoi rajatta isällistä huomiota tälle pikkuihmeelle, joka hänen varmoissa käsissään otti elämänsä ensi askeleita.

Niilo oli viimeaikoina tuntenut itsensä kummallisen väsyneeksi ja kun Tekla kärtti häntä tekemään kanssaan jotain, ei Niilo jaksanut suostua muuhun kuin shakinpeluuseen.

Peli oli tuskin päässyt alkuun, kun Tekla kysyi kirkkaalla lapsen äänellään: "Isi, miksi sinun kasvosi ovat aivan täynnä laikkuja?"

Kylän välskäri kutsuttiin katsomaan Niiloa ja ennen erittäin pikaista poistumistaan hän varmisti pelätyn diagnoosin. Niilo oli saanut ruttotartunnan. Pelottavat läiskät kasvoissa levisivät pian kainaloihin ja nivusiin, mikä ei koskaan ollut hyvä merkki. Niilo vetäytyi vanhan pariskunnan huoneeseen, eikä poistunut sieltä lähes ikinä. Hoitoakaan hän ei juuri huolinut, sillä hän ei halunnut tartuttaa tyttöjään eikä varsinkaan odottavaa vaimoaan.

Talo siis odotti kiristyvässä ilmapiirissä merkki paremmasta tai pahemmasta. Huolesta sairas Loora makasi hänkin enimmäkseen vuoteessa, joten syntymäpäivänään Tekla hiipi Viljan kehdon ääreen. "Sinäkin taidat nukkua sisko, mutta saat silti olla seurassani kun minusta tulee vanha", Tekla sanoi hiljaa.

Pako puutarhan rauhaan oli tälle nuorelle naiselle usein ainoa henkireikä. Mutta edes Teklan tarmo ja neuvokkuus eivät tehneet isää terveeksi.

Eräänä päivänä Tekla sitten istui äitinsä kanssa ruokapöydässä, kun hän yhtäkkiä parahti: "Herran Jumala äiti! Mitä sinulla on kasvoissasi?"

Niinpä niin, tauti oli tarttunut myös Looraan. Tekla pelkäsi hurjasti myös oman terveytensä puolesta, mutta kieltäytyi silti olemasta hoitamatta vanhempiaan. Rutto oli saanut valtaansa myös ison osan Koivulaa, eikä menehtyneiltä oltu vältytty. Niilon tila oli pahentunut tasaisesti, eikä Loorankaan voinnissa ollut kehumista. Koko talo arvuutteli ehtisikö lapsi syntyä terveenä ja ehtisikö Niilo häntä näkemään. 

Kerran aamuyöllä sitten Loora poistui tarpeilleen ja palatessaan vuoteeseen, ei hän saanut Niiloa enää vastaamaan. Tauti oli voittanut tämän rakastavan isän ja aviomiehen.

Tekla yritti kaikin tavoin varjella itseään ja Viljaa tartunnalta. Hän peseytyi itse joka päivä ja teki niin Viljallekin. Loora oli murtunut, kun ei voinut olla rakkaan pikkutyttönsä kanssa, mutta hän ymmärsi yhtä lailla, että se oli Viljalle parhaaksi.

Jälleen sitten sydänyöllä koitti Looralle synnyttämisen hetki. Tekla oli syystäkin riemuissaan, sillä nyt lapsella olisi paremmat mahdollisuudet selvitä.

Valtavaksi yllätykseksi Loora synnyttikin kaksoset! Tummahipiäinen oli tyttö, joka sai nimen Anni ja vaaleampi oli kaikkien iloksi poika, joka nimettiin Nuutiksi. "Äiti, anna lapset minulle, niin sinä voit levätä lisää", Tekla sanoi. Loora luopui sydän särkien pojastaan ja huokaisi, "Niin taitaa olla parempi." Hetkeä myöhemmin Loora alkoi yskiä verta.