Eipä niitä osia niin hirveästi ehdikään tehdä, kun kaikenlaista ohjelmaa on kesälle ilmaantunut. Mutta kyllä tämä tästä :)

Vapisevin käsin Helena kantoi kummallisen vauvan kehtoon. "Mitähän sinustakin tulee, lapsi raukka", Helena pohti, "Riina kai sinulle pitää nimeksi antaa, kun se ilmeisesti oli äitisi viimeinen toive. Missähän isäsi lieneekään...? En tiedä voitko sinä tännekään jäädä..."

Ei ollut montakaan tuntia Riinan syntymästä, kun taloon tuli tummanpuhuva vieras. "Iltaa Johannes, nyt on sinun aikasi lähteä mukaani", viikatemies kuiskasi, ja pakkohan siinä Johanneksen oli jättää tämä maailma.

Taloon jäivät siis Helena, Olavi, Niilo, pieni Valpuri-tyttö ja vielä pienempi Riina. Ja kaiken kukkuraksi Helena odotti uutta pienokaista. Kiirettä siis piti, mutta onneksi Niilo piti pikkusiskonsa leikittämisestä, joten kummankaan ei tarvinut olla yksin.

Riinan kummallinen iho oudoksutti Helenaa edelleen, mutta muuten lapsi vaikutti ihan normaalilta - söi, kakkasi ja nukkui juuri niin kuin muutkin vauvat. Silti ei kulunut päivääkään, etteikö Helena olisi miettinyt miten lapsen kanssa pitäisi menetellä.

Hektisen perhe-elämän keskellä aika kului kuitenkin ihan huomaamatta ja tuota pikaa oli Riinan syntymäpäivä. Muu perhe vieroksui edelleen kummallista lasta, mutta Helena alkoi jo rakastaa tätä kuin omaansa.

Kasvaminen ei muuttanut Riinan ulkonäköä - iho oli ja pysyi tummana ja karvaisena. Riina oli kuitenkin iloinen ja älykäs lapsi, eikä oman äidin kuolema näyttänyt vaikuttaneen häneen mitenkään traagisesti.

Olavi, joka loisti kotona edelleen lähinnä poissaolollaan, ei myöskään juuri välittänyt lapsistaan. Välillä hän kuitenkin innostui leikittämään joka kuta heistä, mikä helpotti Helenan työtä huomattavasti.

Helena alkoikin olla todella poikki, sillä kaksi taaperoa tuotti runsaasti työtä ja lisäksi hänen raskautensa oli menny jo pitkälti yliajalle.

Lopulta Helenan odotus palkittiin ja synnytys alkoi.

Maailmaan tuli terve poikavauva, jolle annettii nimeksi Lauri.

Samana iltana Valpuri jätti vaippaiän taakseen ja kasvoi lapseksi.

Valpurista varttui reipas ja vilkas lapsi, jolle monen sukupolven yli hypänneet punaiset hiukset sopivat loistavasti.

Riina oli jäänyt hieman laiminlyödyksi, sillä väsyneenä Helena oli antanut huomiota lähinnä omille lapsilleen, mutta Helena alkoi nopeasti ottaa takaisin sitä aikaa, josta Riina oli jäänyt paitsi. Pitähän hänenkin nyt oppia muutamia elämän perustaitoja.

Vaikka simien olikin vaikea hyväksya erilaista lasta perheeseen, ei Massulle ollut mikään ongelma helliä myös Riinaa. Riina olikin hyvin onnellinen tästä saamastaan huomiosta.

Helena alkoi olla niin väsynyt hoitaessaan lapsia vuorokauden ympäri, että hänen täytyi turvautua apukeinoihin pysyäkseen hengissä ja järjissään.

Sillon harvoin, kun Helenalle sattui vapaa hetki, hän luki Ursinoiden sukukirjaa. Helena halusi oppia mahdollisimman paljon suvusta, johon hän nykyään kuului, ja olikin jo saanut huomata, että Ursinoille oli ehtinyt sattua ja tapahtua kaikenlaista. Helena oli jo edennyt kirjoista jälkimmäiseen, joka alkoi siitä, kun Reeta otti kirjoitusvastuun.

Niilon ja Valpurin ystävyys ja leikkotoveruus tiivistyi heidän kasvaessaan, kun nämä villikot pystyivät leikkimään yhä raisumpia leikkejä.

Olavi ei edelleenkään viettänyt lastensa kanssa arkea. Usein hän sai nukkua yönsäkin yksin, kun Riina ja Lauri pitivät Helenan valveilla yökaudet.

Eikä Helenan työ ainakaan vähentyisi, kun Laurikin kasvoi liikkuvaksi ja puhuvaksi taaperoksi.

Jos Niilo muistuttikin nuorta isäänsä, oli Lauri selkeästi äitinsä näköinen, joskin yhtä tummatukkainen kuin Olavi.

Helenan ja Olavin yhteiselämä oli supistunut olemattomaan, eikä heidän välillään enää nykyään ollut juuri muuta keskustelua kuin nalkutusta ja riitelyä. Aikanaan niin rakastanut Olavi alkoi olla lopen kyllästynyt vaimoonsa, joka ei muuta tehnyt kuin hoitanut lapsia.

Eivät lapset enää niin jatkuvaa hoitoa toki tarvineet. Niilo alkoi jo olla iso mies, ja häntä kiinnostivat enemmän kunnon kohottaminen ja miesten työt kuin äidin helmoissa pyöriminen.

Olavi oli jo pitkään ollut tyytymätön osaansa perheessä ja eräänä yönä hän oli myöhään valveilla ja kirjoitti kirjettä, minkä jälkeen hän lähti yön selkään.

Kirjeen hän jätti sinetöitynä keittiön pöydälle, mistä Helena sen aamulla löysi.

Rakas Helena, siinä sanottiin, en enää ole onnellinen tässä talossa. Kaipaan rinnalleni vaimon ja naisen, enkä pelkkää äitiä. Ymmärrän, että lapsistamme täytyy kantaa vastuu, mutta minusta ei ole siihen. Siksi minä lähden etsimään onneani muualta. Jätän sinulle ja lapsille kartanon ja kaikki sukumme varat. Minä aloitan aivan puhtaalta pöydältä jossain muualla. Olet vapaa viettämään loppu elämäsi juuri niin, kuin haluat. Olavisi Helena ei osannut ollenkaan odottaa tällaista viestiä, mutta viestistä kävi selvästi ilmi, että Olavi ei ollut tulossa enää takaisin. Niinpä Helenan ei auttanut muu, kuin selvitä jatkossa yksin.

Pian talossa vietettiin taas syntymäpäivää. Riinasta kasvaisi nuori tyttö

ja esikoispoika Niilosta nuori mies. Mitään juhlallisuuksia ei pidetty, vain yksinkertainen pyörähdys Helenan valvovan silmän alla.

Päivänsankarit istahtivat sohvalle ja vaihtoivat ensimmäiset sanansa ikinä. Niilo, joka muistutti luonteeltaan suuresti isäänsä, oli katsonut Riinaa aina hyvin karsaasti, eikä pitänyt tästä erityisemmin vieläkään. Riinasta, joka oli ollut myös Olavin syrjimä, taas Niilo vaikutti suurelta ja vähän pelottavaltakin, kun hän ei vielä miehiä ollut juurikaan nähnyt.

Helenalla ei ollut koskaan aiemmin ollut ollut vaikeuksia nukkua yksin sängyssä, vaikka Olavi oli ollut yöjuoksuillaan ties missä. Mutta nyt, kun Olavi oli kokonaan poissa, tuntui tyhjä paikka vierellä ahdistavalta ja Helena sai pyöriä valveilla pitkiä aikoja.

Tiiviin lapsuusaikansa päätteeksi perheen kuopus Laurikin täytti vuosia ja tätä Helena-äiti oli päättänyt juhlistaa oikealla kakulla.

Lauri kasvoi hyvin paljon veljensä vastakohdaksi, kun hänen kasvonsa ja hiljainen luonteensa olivat selkeää perua Helenalta.

Saatettuaan viimeisen lapsensa ohi vaarallisesta vauva-ajasta Helena pystyi vetämään syvään henkeä ja käymään vuoteeseen. "Ei koskaan enää yhtään lasta", hän ajatteli vetäessään peiton korviin.

Tämä osa oli aika tiiviisti kasvamispainotteinen, mutta pelatessa oli oikeasti niin kiire vauvojen kanssa, että mitään kummempaa juonta ei ollut aikaa kehitellä. Ensi jaksossa sitten ;)