Hei hei hei hei, Hei! Mitäs täällä tapahtuu?
"Älä kuvittelekaan ämmä voivasi komentaa minua! Sinä et ole minun äitini!"

"Kukaan ei tässä talossa välitä minusta oikeasti. Isä ei pidä minusta äidin takia, ja sinä vihaat minua koska en ole sinun lapsesi. Mummo on ainoa ketä minun elämäni edes vähän kiinnostaa. Niin että älä kuvittelekaan että suostuisin puunaamaan tätä taloa vain koska sinä käsket. Et ole minun äitini, joten et voi komentaa minua!" Matleena huusi ja laittoi sitten kätensä uhmakkaasti puuskaan.

"Matleena, et sinä voi loppuikääsi kiukutella. Sinun äitisi on poissa, eikä häntä saa enää mikään mahti maailmassa takaisin. Mutta minä yritän olla sinulle, jos en nyt äidin korvike, niin edes luotettava aikuinen nainen, jonka kanssa voit puhua. Enkä minä todellakaan vihaa sinua, olen aina pitänyt sinua kuin omana tyttönäni. Vieraille olen aina esitellyt sinut meidän tyttönämme. Mutta samassa talossa asuminen edellyttää, että kaikki tekevät mitä pitää, ja tällä hetkellä sinun pitäisi kuurata yläkerran lattiat", Nikola sanoi puhuen rauhallisesti, mutta hänellä oli selvästi kova työ pitää äänensä vakaana. Matleena tuhahti pilkallisesti ja sanoi: "Olet aina esitellyt minut omana tyttönäsi? Niinpä tosiaan. Silloin kuin Carl tuli tänne ensimmäistä kertaa ja kehui sinua näin kauniin tyttären saamisesta myhäilit vain tyytyväisenä. Siinä ei ole mitään jaloa!"
"Carl on sinulle jaarli von Merg, ettäs tiedät. Mistä alkaen olet kutsunut häntä Carliksi?!" Nikola kivahti. Matleena punastui lievästi, mutta ei vastannut Nikolan kysymykseen.
"En jaksa väitellä sinun kanssasi. Minä lähden puutarhaan", hän sen sijaan puuskahti, ja juoksi ulos ennen kuin Nikola ehti sanoa sanaakaan.

Matleena oli muutamien viime viikkojen aikana huomannut, että Nikola ei ollut pitkävihaista sorttia. Häntä saattoi haukkua 'ämmääkin' pahemmilla nimillä ja huutaa päin kasvoja naama punaisena, mutta muutaman tunnin pois jaloista pysyttely sai hänet leppymään nopeasti. Matleena olikin viime aikoina viettänyt aika tavalla aikaansa puutarhallaan, jossa kesän ensimmäinen sato oli juuri kypsynyt.

Nikolakaan ei mielellään vatvonut heidän riitojaan jälkikäteen, sillä hänellä oli huushollissa niin paljon tekemistä, että aikaa ylimääräiseen ei ollut kovin paljoa. Tänään ylimääräistä aikaa oli tavallistakin vähämmän, kun pieni Maaria vietti syntymäpäiviään. Kakun ääreen ei ketään muuta ehtinyt, mutta kävihän se kasvaminen ihan kahdestaankin.

Maariasta tuli oikea pikkuinen enkeli kullanpunertavine hiuksineen ja kirkkaansinisine silmineen. Muutenkin tytössä on enemmän näköä isältään kuin äidiltään, vaikka punertavat hiukset taitavatkin olla Nikolalta peräisin.

Nikolalla oli edessään hänen kohdaltaan viimeistä kertaa lastenkasvatusopoeraatio. Potan käyttäminen oli niitä arkipäiväisimpiä asioita, joka helpotti huomattavasti vanhempien ja isovanhempien työtaakkaa.

Matleena oli jo pitkään katsellut ikkunastaan tiellä kulkevaa liikennettä, lopulta Matleena päätti, että menisi tervehtimään poikaa, joka kantoi heille sanomalehden joka aamu. Kauhukseen Matleena kuitenkin nukkui niin pitkään, että hänen oli yöpaitasillaan syöksyttävä poikaa tervehtimään. Terhoa ei tosin haitannut ollenkaan Matleenan yöpaita, joka paljasti turhankin säädyttömästi nilkkaa ja sääriä.

Matleena istahti mutkattomasti kadulle Terhon kanssa, ja Terhon mielestä Matleena oli oikein hauska tuttavuus. Taisi Matleenan istumisasennollakin olla jotain tekemistä tapaamisen miellyttävyyden kannalta.

Nikola oli vielä suhtellisen nuori nainen, vasta vähän päälle kolmen kymmenen. Miikkaelihan oli häntä melkein kymmenen vuotta vanhempi! Mutta silti kotona vietetyt vuodet ja raskudet alkoivat painaa. Nikola ei ollut enää se kapoinen tyttö jonka Miikkaeli oli nainut, hänestä oli tullut aikuinen nainen, jonka vyötärön ympärys oli kasvanut ja kunto huonontunut. Aikaisemmin Nikola ei ollut edes tiedostanut tätä asiaa, mutta nyt kun Miikkaelilla oli työnsä, ja hänellä kädet täynnä lasten hoitoa, alkoi Nikola pelätä, että Miikkaeli saattaisi kyllästyä häneen, ja ottaa uuden vaimon, joka olisi nuorempi ja kauniinpi. Niinpä sen sijaan että olisi syönyt lasten jättämät tähteet itse, hän laittoi ne ruokakomeroon säilöön iltaa varten.

Matleenan sen sijaan ei tarvinut liikunnan ja ulkoilman puutteesta kärsiä. Oli kesä, vuoden paras kasvukausi, joten kasveja täytyi hoitaa ja uusia istuttaa. Raskaita multasäkkejä raahatessa tuli valutettua hikipisara jos toinenkin.

Vaikka Nikola olisikin jo hemaisevimmat päivänsä nähnyt, rakasti Miikkaeli häntä edelleen, tai ainakin antoi Nikolalle ennen kuulumattomia vapauksia. Vai onko mokomampaa kuultu, että suuren talon emäntä vetää hirsiä keskellä päivää.Olivat vanhimmat lapset toki koulussa, ja Ulrika Maarian kanssa, mutta silti ahkera emäntä oli kodin kaunistus ja kunniaksi miehelleen. Miikkaeli taisikin olla luostarielämästä  huolimatta, tai ehkä siitä johtuen, melko vapaamielinen.

Lopulta Nikola tarttui härkää sarvista kilojensa kanssa, ja alkoi iltaisin taloustöidensä jälkeen kuntoilemaan sahajauholla täytetyn nahkasäkin kanssa, joka oli seisonut Ursinoiden talossa jo Joonaksen ja Sivin nuoruudesta lähtien. Nyrkkeily olikin tehokasta liikuntaa ja pian Nikola oli hankkinut takaisin nuoruutensa unelmavartalon.

Nikolalla oli myös aikaa osallistua puutarhanhoitoon, ja joskus hän oli vielä yömyöhällä pihalla korin kanssa keräämässä mehukkaita tomaatteja. Satovuosi olikin poikkeuksellisen hyvä, kiitos Matleenan uupumattoman rakkauden kasvejaan kohtaan.

Myös Matteus ja Markus olivat yökyöpeleitä ja Nikola sai useampaan otteeseen raahata heidät sänkyihinsä lammen luota. Mutta minkäs sille mahtoi, että pojat rakastivat kalastamista ja kalahan syö parhaiten vasta auringonlaskun jälkeen. Ja pitäähän talon tulevan isännän hankkia ruoka talon pöytään.

Perheenjäsenten moninaiset harrastukset jättivät ikävä kyllä Maarian usein yksin kehtoonsa, kun Ulrikakaan ei jaksanut koko ajan lapsenlapsensa kanssa touhuta. Maaria oli kuitenken kiltti pikkuinen, joka ei ruvennut kiljumaan jäädessään yksin, kurkki vain uteliaasti kehtonsa reunan yli ja tähyili olohuoneeseen, joskos joku tuli taas kohta leikkikaveriksi.

Matleenalla oli ollut viime aikoina kurjaa koulussa. Häntä oli lähes jatkuvasti piikitelty tai hänen selän takanaan oli kuiskittu siitä miten hänen äitinsä oli tuomittu ja tämä oli vielä käskenyt Matleenaa kostamaan. Matleena olikin monesti kävellyt kotiin kyyneleet silmissä ja ilkeät sanat mielessä pyörien. Matleena halusi kuitenkin olla tunnollinen oppilas ja kävi heti kotitehtäviensä kimppuun, koska tiesi niiden vievän monta tuntia. Tänään heidät oli määrätty lukemaan 2. Mooseksen kirjasta 25 ensimmäistä lukua, ja kirjoittamaan niiden sisältö tiivistettynä. Työ oli äärettömän tylsää, mutta se vei ajatukset tehokkaasti pois ilkeistä luokkatovereista. Sitten Matleena siirtyi lukuun 22 ja ajatteli jo vähän iloisempana, että pian työmäärä oli ohi ja hän pääsisi ulos puutarhaansa, mutta sitten hänen silmänsä osuivat jakeeseen 17, missä oli harvinaisen selvä laki: Noitanaisen älä anna elää. Kyyneleet tulvahtivat taas Matleenan silmiin, ja hän pamautti läksyvihkonsa kiinni ja juoksi yläkertaan. (ei mennyt erinäinen äikän esitelmä hukkaan, löysin tuon jutun esitelmän aineistosta :)

Yläkerrassa Matleena oli itkenyt pitkään sängyllään, kunnes oli lopulta nukahtanut. Kun hän heräsi oli ilta jo myöhäinen ja Matleena muisti erään päivällä tekemänsä lupauksen. Sen toteuttaminen vaati kuitenkin pientä oveluutta, jotta Nikola ja Miikkaeli eivät saisi häntä kiinni. Ensin piti kuitenkin tehdä hieman ruokaa, sillä illasta tulisi varmasti pitkä.

Matleena yritti myös olla mahdollisimman kiltti, jotta Nikola ei suuttuisi ja määräisi häntä illaksi arestiin. Matleena kävi jopa sanomassa Maarialle hyvät yöt ja peittelemässä tämän, vaikka tavallisesti Matleena oli kuin Maariaa ei olisikaan.

Kun pikkusisarukset oli hoidettu sänkyihin ja Nikola ja Miikkaelikin olivat jo vetäytyneet nukkumaan, hiippaili Matleena uudelleen alakertaan, tällä kertaa vielä täysissä pukeissa. Alhaalla oli vielä muutama kyntelikkö sammuttamatta, joten valoa oli vielä riittävästi, jotta peilistä pystyi katsomaan edes jotenkin miltä näytti. Matleena totesi ulkonäkönsä edes jotenkin kelvolliseksi, ja hiippaili ulos varoen raskaan etuoven narauttamista.

Ulkona Matleena pisti juoksuksi, sillä oli kuulevinaan sisältä askelia. Ulkoa kuului myös ääntä, mutta tätä ääntä Matleena olikin odottanut. Terho oli jo pihalla hevosen kanssa, jonka hän oli luvannut tuoda mukanaan. Matleena hymyili leveästi ja kiipesi hevosen selkään Terhon taakse ja otti tiukasti kiinni tämän vyötäisistä. Terho kannusti hevosta, ja he laukkasivat pois pihasta. Jos Matleena ei olisi ollut niin innostunut ratsastamisesta, hän olisi huomannut kasvot, jotka katsoivat ikkunasta heidän jälkeensä.

Aamu sarasti jo, kun Matleena viimein hiipaili takaisin pihaan. Hänellä oli takanaan yksi hänen elämänsä hauskimmista illoista. Matleena huolestui kuitenkin, kun näki olohuoneen ikkunan, josta kajasti edelleen valoa.

Matleena aukaisi varovasti oven ja vilkaisi sisään. Ketään ei näkynyt, joten Matleena astui sisään ja sulki oven takanaan. Kun Matleena kääntyi, näky sai hänet melkein hypähtämään ilmaan. Nikola oli noussut tuolista ja seisoi nyt hänen edessään kädet lanteilla.
"Mistäs sitä tullaan tähän aikaan yöstä, neitiseni?" hän kysyi, ja Matleena siirteli nolona jalkojaan. Lopulta hän aloitti: "Niin tuota..."

Yöreissusta kiinnijääminen toi Matleenalle pitkän arestin, jonka aikana Nikola jopa kielsi häneltä puutarhanhoidon! Niinpä Matleenalle ei jäänyt muuta viihdykettä kuin maalaaminen, mutta niinpä hänestä kehittyikin siinä todella taitava. Matleena ei tyytynyt maalailemaan iloisen pirteitä tauluja muiden perheenjäsenten tapaan, vaan hän maalasi herkkiä lumimaisemia, joissa oli jäätyneitä suhkulähteitä ja huurtuneita puita.

Lopulta Matleenan aresti päättyi, ja hän pystyi lähtemään ulos aamulla. Matleenan ei tarvinut kauaa odotella, kun Terho jo tuli pihaan. Matleena juoksi hänen luokseen, ja sanoi: "Ihana nähdä sinua kulta, minulla on ollut jo ikävä." Terho hymyili vaivautuneesti, ja mutisi jotain ikävöineensä myös.

Sitten Terho empi hetken, mutta kysyi lopulta: "Eikö se ollut sinun äitisi kun tuomittiin noidaksi?" Matleena meni raivosta suorastaan punaiseksi ja huusi: "Älä sinäkin aloita! Olit ainoa joka ei koko ajan muistutellut minua siitä, ja nyt sinäkin aloitat. Olen viikon kärvistellyt jo sisällä, koska olin kanssasi ulkona, mutta nyt huomaan että se ei ollut sen arvoista. Hyvästi Terho, minulle riitti." Matleena sanoi tylysti, ja marssi sisälle jättäen Terhon yksin ulos.

"Sinä tyhmä nainen!", Ainon haamu tuli rähjäämään Nikolalle, "etkö huomaa että tässä talossa kaikki ei ole hyvin. Matleena kärsii, eikä häntä ymmärretä." Nikolan sydän oli jo melkein hypännyt kurkkuun Ainon ilmestyttyä, joten hän ei osannut muuta kuin nyökytellä, ja sanoa korjaavansa asian.

Nikola ei kuitenkaan päässyt auttamaan Matleenaa, sillä kerran Ulrika istui Matleenan kanssa ruokapöytään, ja sanoi: "Kuulehan tyttöseni, minä huomaan, että sinulla on nyt jokin murhe tai muu sellainen. Kerro minulle mikä sinun mieltäsi painaa." Niinpä Matleena monen viikon suremisen jälkeen vuodatti Ulrikalle kaiken ilkeistä kuiskutuksista ja ikävästään Annukan takia. Ulrika kuunteli ymmärtäväisenä ja lopuksi rutisti Matleenaa lujasti: "Sinä olet hieno tyttö Matleena, sinä selviät mistä vain", hän sanoi.

Niinpä Matleena sai uutta tarmoa käydä taas koulujaan ja tarttui taas läksykirjaansa ja siirtyi suoraan jakeeseen 18; Jokaista, joka sekaantuu eläimeen, rangaistakoon kuolemalla.

Tällaista tällä kertaa, seuraavassa osassa on sitten enemmän muunkin perheen elämää, mutta se on silti erään heistä nimikko-osa.