Karoliinalla oli vaikeuksia sopeutua Lulun komentoon. Karohan oli kasvanut lähes koko elämänsä ilman kunnon naispuolista komentajaa, joten hän oli tottunut elämään hyvin vapaasti kodissaan. Lulu puolestaan oli hyvin innostunut uudesta joutilaisuudestaan, sillä ruumiillisen työntekijänä hänellä ei aiemmin ollut ollut mahdollisuutta laiskotteluun. Niinpä naiset ottivat jatkuvasti yhteen, sillä Lulu tapasi jättää kaikki kotityöt Karoliinalle ja Karoliinan mielestä niiden hoito kuului yhtälailla heille molemmille. Lopulta Lulu aina veti esiin parhaan neuvottelu valttinsa: "Minun mieheni on tämän talon isäntä! Pidä sinä suusi kiinni ja tottele!" (Vertaapa tilannetta osan 27. alkuun :)

Kristian ja Lulu nauttivat säännöllisesti aviollisista oikeuksista. He odottelivat yhä taloon perijää, mutta kiire heillä ei ollut, eikä heitä kummastuttanut kun pienokaista ei alkanut kuulua. Karo sen sijaan myhäili tyytyväisenä, sillä hänen pienet myrkkypullonsa näyttivät toimivan. Harmi vain, että aine oli kallista ja sitä kului paljon, pian hänen täytyisi alkaa hankkia taas rahaa.

Pian häiden jälkeen Kristian kertoi Lululle talon nykytilanteesta sen verran kuin piti tarpeellisena: "Kuulepas Lulu, nyt kun sinä olet tämän talon palvelusväenpää ja muutenkin, niin minun pitää selventää sinulle muutama asia. Karoliina on esittänyt minulle jo aiemmin toiveensa saada asua talossa vielä näin täysi-ikäisenäkin. Minulla ei sitä vastaan ole mitään, mutta koska hän on kuitenkin ylimääräinen suu, niin hän saa sitten tehdä työtä ruokansa eteen, melkein kuin palvelusväkenä. Tarkoituksenani on kuitenkin hankkia hänelle joku mies, joka vain hänet huolii. ("Oletan, että olet kuullut Karoliinan menneisyydestä" Kristian huomautti, ja Lulu nyökytteli kiivaasti) Naimisiin menolla ei kuitenkaan ole kiire. Onhan vain hyvä pitää talossa työntekijää, joka tuntee talon tavat ja johon voi luottaa. Ja joka ei ainakaan varastele rahaa tai esineitä sieltä täältä. Onhan tämä puoli nyt selvä?" Lulu nyökytteli ja mietti jo miten voisi kuulemallaan alistaa Karoliinan nöyräksi palvelijaksi.

"On kuitenkin toinenkin asia", Kristian jatkoi ja Lulu terästäytyi taas, "Nimittäin Reeta. Hänhän on pikkusiskoni, mutta vielä varsin nuori. Olen suunnitelllut hänen naittamistaan mahdollisimman nuorena. Luostarihan olisi myös ihan kunniallinen vaihtoehto, varsinkin kun vanhempamme nyt ovat kuolleet, mutta hänen avullaan voisi suvulle saada paljon mainetta, jos hänelle löytyisi joku rikas puoliso. Sen takia olen katsonutkin, että hänen kouluttamisensa on melko turhaa, eiväthän miehet tarvitse älykästä vaimoa, vaan kauniin ja taitavan. (Kristian loi palvovan katseen Luluun, joka hymyili hurmaavasti) Voin varmaankin luottaa siihen, että hän saa sinulta valmennusta kunnolliseen taloudenhoitoon. Eikä tyttöjen tarvitse olla liiaksi yhdessä, sillä Karoliinan kasvatus ei ole kovin korkeatasoista ja toivon Reetan oppivan paremmille tavoille", Kristian päätti ja lähetti Lulun muualle. Kristian oli varsin tyytyväinen omaan suoritukseensa - hänen oli onnistunut perustella omat kantansa loistavasti mainitsematta salaisuuttaan ja siihen liittyviä pelkojaan. Lulun ei tarvinnut tietää hänen todellista isäänsä. Mitä harvempi asiasta tiesi, sitä parempi, pian koko asia voisi jo unohtua.

Kun Lulun ja Kristianin liittoa oli kestänyt jo hyvän aikaa, alkoi Lulu huolestua. Hän ei ollut lukuisista yrityksistä huolimatta tullut vieläkään raskaaksi, ja Kristian alkoi jo osoittaa kärsimättömyyden merkkejä, vaikka kuvittelikin, ettei Lulu huomannut. Lulu pelkäsi, että hän oli jo liian vanha saamaan lapsia. Eihän hän vielä ollut täyttänyt kolmeakymmentäkään, mutta monilla hänen ikäisillään naisilla oli jo monia lapsia. Vaikka Lulu rakasti miestään, oli hänessä silti jotain selittämätöntä ja epäilyttävää, jopa pelottavaa. Lulusta tuntui, että Kristian ei ollut hänelle kaikessa aivan rehellinen. Lulu pystyi hyvin kuvittelemaan, että jos Kristian kyllästyisi häneen, pystyisi tämä helposti järjestämään hänet pois tieltä ja hankkimaan uuden vaimon.

Lulu piilotti surunsa kukkakimppujen taakse, joita hän sitoi kellarissa päivät pitkät. Lulu keräili kukkia peltojen reunoilta ja onnistui luomaan kerta kerralta hienompia kimppuja.

Eräänä iltana, joka muistutti kovasti kaikkia edellisiä Terhin kuoleman jälkeen, Reeta kipusi taas rappuset yläkertaan. Tämä ilta kuitenkin erosi edellisistä, sillä tänään oli Reetan syntymäpäivä. Reeta ei olettanutkaan, että häntä muistettaisiin, joten hän kasvoi yksin yläkerran pimeydessä.

Seuraavana aamuna Reeta puki päällensä mekon, jota Karoliina oli pitänyt. Hän ei kuitenkaan letittänyt hiuksiaan, niin kuin Kristian oli käskenyt ja meni ensi töikseen pyytämään, että saisi jättää hiuksensa auki. Kristian antoi luvan ja tutkiskeli Reetaa katseellaan. Kristian oli hyvillään, että tytöstä oli kasvanut niin kaunis. Nyt hänen naittamisensa jollekin varakkaalle aateliselle ei olisi vaikeaa. Antoi vain tytön pitää hiuksensa auki, olipahan tämä sitten isompi ilo hänenkin silmilleen.

(Sori kun nuo kaksi hyyppää veti uimapuvut päälle :S)
Yhtenä iltana Kristian päätti ottaa etäisyyttä tylsään kotielämään ja lähti muutaman ystävänsä kanssa krouviin istumaan iltaa. Ilta kuluikin hauskasti vahvan ja tumman oluen kantamana, mutta kun jokainen oli kumonnut muutaman tuopillisen, niin juttujen taso alkoi uhkaavasti laskea.

"Kuule Kristian, kun päästään tästä lannanhajuisesta läävästä, niin lainaatko sitä tytärtäsi minulle täksi illaksi?" naureskeli Kristiania vastapäätä istuva Väinämö. "Eipä taitaisi tytöstä sen jälkeen olla naimisiinmenijäksi", Kristian vastasi nauraen, mutta lisäsi sitten vakavampana: "Eikä se kaunokainen valitettavasti ole minun jälkeläisiäni, vaan pikkusiskoni. Eikä sinun vaimosi taitaisi pitää juuri ja juuri 13-vuotiaasta kilpailijasta."

Väinämö ei pitänyt Kristianin ojennuksesta, joten hän halusi sanoa takaisin: "Vaimoni ei ehkä ole kaunis, mutta hän sentään on synnyttänyt minulle 6 lasta! Eiköhän sinunkin olisi aika panna toimeksi sen piikalikkasi kanssa, tai turvautua jonkun ulkopuolisen apuun."

Puolihumalainen virne haihtui Kristianin kasvoilta ja hänen poskensa alkoivat punoittaa kiukusta: "Minä en kaipaa muistutusta Lulun taustasta. Hän on hyvä ja kykenevä vaimo." "Eipä hän vain näytä kykenevältä lahjoittamaan sinulle poikaa, saati sitten edes lasta!" tokaisi Väinämö, joka tunsi olevansa väittelyssä jo voitolla.

Kristianin vieressä istuva Rauno oli toistaiseksi ollut hiljaa ja keskittynyt lähinnä oluen kittaamiseen, joten hänen puheensa oli epäselvempää kuin Väinämön: "Eikösh sitä sanota, että mies ei ole mikään miesh, jos hän ei saa edes vaimoaan pakshukshi." "Mitä sinä sanoit, mokomakin äpärä?" Kristian jyrähti, ja humalainen Rauno toisti sanomansa.

Nyt todella vihaiseksi käynyt Kristian ponkaisi pystyyn ja kiskoi Raunon rinnuksista ylös. "Minä en tullut tänne kuuntelemaan tuollaista puhetta!" hän raivosi ja Rauno pyöritteli päätään. "Peru sanasi tai saat maistaa nyrkkiäni!" "Toshi mies ei sanojaan syö. Et sinä minua löisi, kun et mikään miesh muutenkaan ole!" Raunon pilkka sai Kristianin raivostumaan ja hän kumautti Raunoa nyrkillä leukaan niin, että mies kaatui lattiaan. Krouvin työntekijät ampaisivat tappelijoiden luo ja käskivät Kristiania poistumaan. Kristian nakkeli niskojaan ja sylkäisi Raunon naamalle lampsiessaan ulos.

Kristian ei nukkunut hyvin. Ei hänellä toki tunnontuskia ystävänsä suututtamisesta ollut, mutta hän pohti pitkään Raunon sanoja: "Mies ei ole mikään mies..." Kristian alkoi kuvitella, mitä hänestä yleisesti puhuttiin kylillä, jos hänen ystävänsäkin laukoivat hänelle päin naamaa (juovuksissa tosin) tuollaisia herjoja. Kristian ei voinut kuvitellakaan itselleen uutta vaimoa, vaikka jos tilanne oikein epätoivoiseksi menisi, niin hän joutuisi ehkä toteuttamaan sen vaihtoehdon, mutta sitä ennen hänen täytyisi yrittää jotain muuta. Perijä olisi tärkeää saada alulle, jotta hänen lapsensa, ja mieluiten poikansa, perisi talon. Pitäisi siis löytää nainen, joka olisi luottamuksen arvoinen ja pitäisi lisäksi suunsa kiinni... Sitten Kristianilla välähti. Hän tiesi juuri tarkoitukseen sopivan naisen.

Kristian oli aamulla antanut Lululle paksun rahakukkaron ja sanonut, että tämä saisi käyttää aikansa ja rahansa tänään kaupungilla niin kuin halusi. Lulu ymmärsi vihjeen ja komensi Karoliinaa huolehtimaan lounaasta ja tarvittaessa vielä päivällisestäkin. Karoliina kiristeli hampaitaan, mutta piti suunsa kiinni. Reeta viettäisi koko päivän ulkotöissä, ja hänellä olisi edessään tylsä päivä siivoten ja ruokaa laittaen. Karoliina oli sijaamassa isäntäväen vuodetta, kun Kristian yhtäkkiä ilmestyi oviaukkoon.

Karoliina hoiti työnsä loppuun ja aikoi lähteä huoneesta, mutta Kristian seisoi yhä oven edessä kädet levällään. "Et viitsisi väistää?" Karoliina kivahti ja yritti työntyä Kristianin ohi, mutta Kristian tönäisi hänet takaisin huoneeseen. "Mitä sinä haluat?" Karoliina ärähti.

"Minä haluan, että sinä nyt vähän aikaa olet hiljaa ja tottelet", Kristian sanoi matalalla äänellä. Karoliina ehti nähdä heilahtavan käden, mutta sitten Kristianin lyönti osui niin kovaa, että hän kaatui lattialle.

"Mitä sinä haluat minusta?" Karoliina voihkaisi lattialta. Hän kuulosti pelästyneeltä ja järkyttyneeltä. "Nouse ylös", sanoi Kristianin kylmä ääni, "Minä haluan, että sinä nyt vähän aikaa olet ihan hiljaa ja tottelet." Karoliina alkoi itkeä.

Karoliina makasi sängyllä järkyttyneenä. Hän ei jaksanut nousta. Hän ei halunnut nousta. Hän olisi voinut maata siinä kylmänä ja turtana maailmanloppuun asti. Karo ei voinut uskoa, että Kristian oli tehnyt sen hänelle. Karoliina pelkäsi seuraamuksia, joita hänelle voisi tulla. Lopulta Karoliina sai itsensä ylös ja alkoi tehdä töitä kuin transsissa. Ainoastaan viha Kristiania kohtaan sai veitsen hänen kädessään pilkkomaan lihaa, eikä kääntymään pitelijäänsä kohti.

Lulu ei ollut viihtynyt kylillä kovin myöhään, mutta tarpeeksi kauan, jotta hän oli tullut loistavan hyvälle tuulelle. Ja aina hyvällä tuulella ollessaan Lululle tuli tarve nöyryyttää muita. Niinpä hän oli päättänyt, että tänään Reeta saisi valmistaa heille maittavan rapuaterian. Reeta ei ollut keittiössä kovinkaan taitava. Kyllä hän leipoa osasi ja tehdä yksinkertaisia muhennoksia, mutta ravut olivat isoja, kovakuorisia ja liukkaita, eikä Reeta tiennyt miten ne piti valmistaa. Yrittäessään poistaa kuoria, tuli hän monesti viiltäneeksi kipeän haavan sormeensa.

Lopulta Reeta työnsi ravut ja kasvikset uuniin ja alkoi siistiä keittiötä. Yhtäkkiä uunista alkoi nousta mustaa ja kitkerää savua, jolloin Reeta ryntäsi pelastamaan kallisarvoiset ravut.

"Etkö sinä onneton tyttö osaa edes rapuja valmistaa?" Lulu kiljui Reetalle vihaa teeskennellen, mutta selvästi iloisena, "Takiasi meidän fiini illallisemme on täysin pilalla! Eikö sinun päähäsi jää mitään meidän opetuksistamme?!" Reetan sisällä kiehui, mutta hän tyytyi mutisemaan: "Olen syvästi pahoillani, Lulu-rouva." Hänen olisi kuitenkin tehnyt mieli alkaa huutaa tälle vastenmieliselle noita-akalle: "Mistä minä olisin voinut tietää miten ravut valmistetaan?! Kukaan ei koskaan opeta minulle mitään ja ne jotka olisivat voineet opettaa ovat kuolleet. Enhän minä osaa edes lukea keittokirjaa!" Jokin Reetan kasvatuksessa oli silti onnistunut, sillä hän piti kuuliaisesti kielensä kurissa.

Suureksi järkytyksekseen Karoliina alkoi tuntea säännöllisesti pahoinvointia. Hän oli huonovointinen aamulla, päivällä ja illalla, joten hän toivoi vain syöneensä jotain pilaantunutta. Hän ei kuitenkaan voinut sivuuttaa jatkuvaa nälkäänsä, mutta hän ei vielä halunnut myöntää asiaa itselleen.

Kun Karoliinasta alkoi tuntua, että hän oli lihonut, hän alkoi iltaisin hakata nyrkkeilysäkkiä laihtumisen toivossa, mutta hän ei hoikistunut yhtään, mistä piti huolen ahkera syöminen. Karoliina saattoi urheilla yömyöhään, sillä hän ei halunnut nukkumaan.

Unissaan Karoliina tunsi yhä uudelleen Kristianin kovakouraiset otteet ja sanat: "Tästä ei sitten puhuta muille." Karoliinan lapsuuspäivien unelmasta oli tullut hänen painajaisensa. Ja hänen unensa päättyivät aina samalla tavalla. Kristian pukeutui ja asteli ovelle. Kyyneleittensä takaa Karoliina näki Kristianin voitonriemuiset kasvot ja kuuli sanat: "Muista, että jos huomaat jotain muutoksia niin kerrot niistä minulle."

Lopulta Karoliina ei voinut enää pettää itseään - hän oli raskaana ja odotti Kristianin lasta.

Näin tällä kertaa.
Enää seitsemän koulupäivää jäljellä. JEEE! Hyvällä tuurilla vielä ennen kesälomaa ilmestyy lisää Ursinaa.