Aluksi pahoittelut jatkon kohtuuttomasta venymisestä. Koulukiireiden takia pelaamiseen vain ei ole koko syksynä jäänyt juuri ollenkaan aikaa. Nyt kuitenkin uusi osa (tosin lyhyt ja huono sellainen, mutta onpa kuitenkin jatkoa :).

Matti ja Olavi istuivat lattiallla rinnaikkan puurtaen läksyjensä kanssa kuten tavallista.

Johannes maalasi yläkerrassa, kuten tavallisesti.

Ja tavalliseen tapaan Reeta löytyi dreijansa luota. Ursinoiden talossa elämä soljui siis eteenpäin uomissa, joissa se oli liikkunut jo pidemmän aikaa.

Tuohon elämään tulisi kuitenkin nyt muutos. Matti oli ikääntynyt siihen pisteeseen, että hänen olisi aika jättää kotinsa ja siirtyä opiskelemaan luostariin. Matti ei ollut kiinnostunut munkin elämästä tai papin työstä yleensäkään, mutta hän halusi lähteä luostariin opiskelemaan parantamista.

Vielä viimeinen vilkaisu kotitalon pihaan matkalla vaunuille, jotka veisivät hänet uuteen ja tuntemattomaan.

Koivulassa oli ollut kaikkialla korkeat kinokset lunta, mutta perillä luostarissa oli jo aivan keväinen ilma. Matin tuleva asunto sijaitsi upealla paikalla aivan meren rannassa.

Talossa oli myös  jotain, jota Matti ei ollut odottanut. "Hei!" huudahti sievä vaalea tyttö mökin ovelta, kun Matti vaunuineen ilmestyi talon pihaan.

"Kuka ihme sinä olet?" Matti kysyi tytöltä heti ovelle päästyään, "Mitä sinä teet mökilläni?" "Tämä on meidän mökkimme", tyttö sanoi, "Luostarin virastossa oli sattunut joku erehdys ja meidät oli laitettu asumaan samaan taloon. Kun minä kävin eilen ilmottautumassa, sanoin ettei se haittaa ollenkaan, joten olemme nyt samassa talossa." 'Et sitten minun mielipiteestäni ollut kiinnostunut', Matti ajatteli ärtyneesti, mutta tuli sitten siihen lopputulokseen, että asiaa tuskin voitaisiin korjata mitenkään, joten hänen oli parempi sopeutua asumaan tämän yllättävän uuden tuttavuuden kanssa. "Minun nimeni on Matti", hän sanoi lopulta sovittelevasti, "Entä sinun?" "Helena", tyttö sanoi ja hymyili aurinkoisesti.

Oli Helenasta ainakin yhdessä asiassa hyötyä - hän osasi laittaa ruokaa. Perinteisesti luostarissa opiskelevien nuorten miesten ensimmäinen koetus oli oppia tekemään ruokaa ennen kuin he kuolisivat nälkään tai polttaisivat itsensä tulipalossa.

Vaikka Helena oli mainio ruuanlaittaja ja taloudenpitäjä muutenkin, niin hänellä oli varsin puutteelliset kouluopilliset taidot. Osasi Helena toki lukea ja kirjoittaa, mutta usein, kun heillä oli vapaa-aikaa, menivät Helena ja Matti rannalle ja Matti kertoi Helenalle asioista, joita hänelle oli Koivulan hyvässä kirkkokoulussa opetettu.

Sattumalta he molemmat opiskelivat parantajiksi (tosin naiset eivät saaneet opiskella parantamisesta ihan kaikkea samaa kuin miehet), joten he kävivät samoilla oppitunneilla.

Nopeasti Matti huomasi, että Helena oli todella mukava seuralainen luostarielämän muuten niin yksitoikkoisessa puurtamisessa. Helenalla oli ihana nauru, joka raikui usein heidän talossaan, sillä Helena nauroi lähes jokaiselle jutulle, jonka Matti kertoi.

Matilla ja Helenalla oli myös pitkiä keskusteluja syvällisistä aiheista. Heillä oli myös kummallisempia yhteisiä huveja, kuten meressä uiminen kuutamoöinä.

Ja kuten arvata saattoi, ennen pitkää he olivat korviaan myöten rakastuneita toisiinsa. Ensisuudelma vaihdettiin melkein samalla paikalla, jossa he olivat tavanneet ensi kertaa.

"Tiedätkö mitä me teemme kunhan tulee seuraava loma?" Matti sanoi ja kaappasi Helenan syliinsä. "No mitä me teemme?" Helena kysyi ja nauroi heleästi. "Me lähdemme käymään minun kotonani Koivulassa", Matti sanoi ja suukotti Helenaa poskelle. "Toivottavasti et sentään kanna minua sinne asti", Helena nauroi taas ja antoi Matille suukon.

Kunhan heille taas ilmaantui lomaa, niin Matti toteutti lupauksensa (tai uhkauksensa, miten sen nyt haluaa) ja vei Helenan Koivulaan. Johannes ja Olavi olivat tulijoita vastassa ovella ja Reeta tapansa mukaan keittiössä ottamassa ruokaa padasta ja huuteli sieltä vieraita tulemaan pöytään.

Pöydässä ei ollut kauaa hiljaista, siitä piti huolen Helenan iloinen ja tauoton puhetulva. Reeta ihastui oitis tähän pirteään nuoreen naiseen, mutta Matti toivoi salaa, että Helena antaisi muillekin puheenvuoron.

Helenan iloisuus oli kuitenkin tarttuvaa ja pian koko pöytäseurue puhua pälpätti kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Olavi oli jo ovella pannut merkille, että isoveljen heila oli todella kaunis, ja Olavi oli ollut erittäin mielissään päästyään Helenan viereen istumaan. Pikkuhiljaa Olavi yritti siirtää keskustelun ja Helenan huomion itseensä.

Lopulta Matti kuitenkin teki jotain, joka vei koko seurueen huomion. Hän kysyi oliko perheellä mitään Helenaa vastaan ja kun ei ollut, niin Matti polvistui ja kosi Helenaa, joka suostuikin sitten riemumielin.

"Onnea teille molemmille", Johannes sanoi ja hymyili, "Muistatte sitten tulla jatkossakin Koivulassa käymään." "Voi mielellämme! Tulemme varmasti!" Helena hihkui ennen kuin Matti ehti sanoa mitään. Reeta hymyili hyväksyvästi tulevalle miniälleen, joten Matti tyytyi vain vahvistamaan Helenan sanat: "Varmasti tulemme, täällä on aina niin mukavaa."

Eli tässä tämän kertainen osa. Yritän päivitellä jatkossa hieman useammin, mutta mitään varmaa en pysyty lupaamaan.