Tämän kertainen osa on aika lyhyt, mutta lopusta löytyy sitäkin tärkeämpää asiaa. Minulla meni vähän tappeluksi tämän vuodatuksen kuvagallerian kanssa, joten tämän osan kuvat ovat phobuketista peräisin, toivottavasti jatkossa saan laitettua kuvat taas galleriaan. Ja kuten huomaatte, blogin ulkoasu on muuttunut, jos pidätte edellistä parempana, niin asiasta saa sanoa kommenttilootassa.

Talon naiset olivat maalaamassa yläkerrassa pingottuneen hiljaisuuden vallitessa. Sitten Nikola rikkoi hiljaisuuden sanoen:
"Tuollaisten abstraktien töherrysten maalaaminen ei kannata. Tauluista saa parhaan voiton, kun maalaa tällaisia maisemia niin kuin minä."
 Matleena ei sanonut mitään, vaan tuijotti tiiviisti maalaustaan. Tämä oli jo tuttua hänelle. Sisarusten lähdettyä pois kotoa Nikola oli ollut jatkuvasti huonolla tuulella. Kai Nikola purki turhautumistaan Matleenaan. Sitten Nikola jatkoi taas: "Mitä äitisikin sanoisi, jos tietäisi sinun maalaavan tuollaisia miehen kuvia?"

Maininta äidistä oli Matleenalle viimeinen pisara, ja hän heitti väripalettinsa maahan läimäisi Nikola kasvoihin huutaen tälle, ettei tämä saisi enää ikinä loukata hänen äitinsä muistoa.

"Käytkö sinä oman kasvattaja äitisi kimppuun?" Nikola huusi järkyttyneenä Matleenan lyönnistä. "Saatan käydäkin", Matleena vastasi ja pian naisilla oli kunnon nyrkkitappelu menossa.

Nikolan viimeaikoina hankittu rautainen kunto ratkaisi tappelun voittajan ja Matleena sai tyytyä hieroskelemaan kipeää selkäänsä.
"Muistakin tyttö kuka tässä talossa määrää!" Nikola sanoi voitonuhoa puhkuen.

"Turha kuvitellakaan, että tämä jää tähän", Matleena puhisi kivusta irvistellen, "Saatoit voittaa taistelun, mutta sotaa et tule voittamaan." Ja niine hyvineen Matleena marssi pihalle.

Syksyn tullen Miikkaeli oli taas innostunut kaupalla käymisestä. Hän oli kehittynyt kaupankäyntitaidoissaan niin hyvin, että pystyi kutsumaan ihmisiä kauppaan pitkänkin matkan päästä apunaan metallinen megafoni.

Joskus Miikkaeli oli töissä niin myöhään, että kotiin päästyään ei jaksanut raahautua sänkyyn asti, vaan nukahti pihalle. Nikola oli huolissaan tästä, sillä syksy teki tuloaan kovaa vauhtia, eikä kylmässä ulkoilmassa nukkuminen ollut hyväksi terveydelle.

Miikkaelin ollessa töissä naiset harjoittivat ankarasti kuntoaan. Nikola varasi itselleen nyrkkeilysäkin, eikä Matleena uskaltanut vastustaa, sillä hän ei halunnut uudestaan selkään. Ei vielä, sillä kunhan hän saisi hieman harjoiteltua, niin hän oli varma, että löisi Nikolan.

Säkin ollessa varattu Matleena joutui tyytymään opuksiin, joissa kerrottiin eli taistelulajeista. Hänen harmikseen suurin osa niistä kertoi miekkailusta, mutta muutamista sai apua myös rehelliseen nyrkkitappeluun.

Perheen haamukoirat, Hertta ja Almakin harjoittelivat kamppailua, ne saattoivat koko yön painiskella ja jahdata toisiaan.

Matleena heräsi aikaisin sinä aamuna, ja päätti lähteä tervehtimään postipoikaa pitkästä aikaa. Hänen hämmastyksekseen postia ei jakanutkaan enää Terho, vaan nyt tilalla oli joku tuntematon poika. Matleena kysyi häneltä missä Terho nykyään oli, mutta poika ei tiennyt vastausta.

Eräänä aamuna huomattiin, että Joonaksen hauta oli kadonnut. Oltiin varmoja, että vielä illalla se oli paikallaan ollut, mutta aamulla se oli poissa.

Miikkaeli meni suoraa päätä hautausmaalle tutkimaan asiaa, mutta hauta oli poissa. Ensilumessa oli jalanjälkiä, jotka johtivat pois pihasta, mutta muuta ei löytynyt. Koko perhe ihmetteli millainen ihminen varastaa hautakiven, mutta syyllinen taitaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.

Syyllistä ei ollut aikaa edes etsiä, sillä Miikkaeli vietti syntymäpäiväänsä. Vanheneminen on aina arvokas juhla, joten luostariin lähteneet lapsetkin pääsivät tulemaan. (kuvaa heistä ei tosin ole :)

Miikkaelista tulikin vireä vanhus, eikä vanheneminen tuonut juuri ollenkaan ryppyjä mukanaan.

Miikkaelin juhlien jälkeisenä yönä kuului ulkoa omituista vinkunaa. Kaikki olettivat Viirun ja Nekun siellä tappelevan, mutta ne loikoilivat yläkerrassa omissa kopissaan. Kiinnostuneena Matleena lähti sitten katsomaan.

Riitapukareina olivatkin haamukoirat. Niistä vanhempi, Hertta löytytti pentunsa, mikä toi Matleenalle ikävästi mieleen taannoisen tappelunsa.

Matleenaa oli alkanut vaivata hänen ja Nikolan riita, joten Matleena turvautui vanhaan kikkaan, ja meni etsimään apua toivomuskaivolta. Koska kaivo ei voinut auttaa tappeluasiassa, Matleena tyytyi hörppimään sen vettä siinä toivossa, että se hieman voimistaisi häntä.

Matleenalla oli myös toinen huoli, Carl oli luvannut ottaa häneen yhteyttä pian, mutta hänen syntymäpäivästään oli jo melkein 3 kuukautta, eikä miestä ollut näkynyt. Mutta Matleena yritti piristyä, ja kutoi kankaaseensa kirkkaan sinisiä raitoja.

Ja nyt asiaa luostarilta ja tämän jakson tärkein osuus.

Matteus, Markus ja Maaria muuttivat noviisien asuntolaan, jossa toinen puoli oli varattu nunnille ja toinen munkeiksi aikoville. Talo oli aivan vasta rakennettu, eikä tällaista järjestelyä ollut missään muussa luostarialueen asuntolassa.

Maaria ja asuntolan kolme muuta naista asuivat talon oikeassa päädyssä. Heidän täytyisi suorittaa vuoden kokelasaika, jonka jälkeen heidät voitaisiin vihkiä virallisesti nunniksi.

Ja sitten tärkeään osuuteen. Olen päättänyt, että talon seuraavasta perijästä tulee äänestys. Ehdokkaina ovat siis Matteus ja Markus, joiden tiedot + kuvat tulevat tässä nyt pähkinän kuoressa:


Tässä siis kaksosista vanhempi, Matteus. Luonnetta pojalla on:
siisteys 4
menevyys 7
toimeliaisuus 6
leikkisyys 7
kiltteys 3
Tavoitteena Matteuksella on suosio ja 20 lemmikkiystävän saaminen (ihan kuin minä toteuttaisin sen). Taitopisteitä hänellä on yhteensä 18 ja kalastuksen hopeinen ansiomerkki.


Kaksosista nuorempi on siis Markus. Hänellä on luonnepisteitä
siisteys 10
menevyys 1
toimeliaisuus 7
leikkisyys 7
kiltteys 2
Hänellä on tietotavoite ja hän haluaa sairaalan johtajaksi. Taitopisteitä hänelle on kertynyt 22 ja pronssinen ansiomerkki kalastuksesta.

Tiedoksi sitten, että haluan vähintään kolme ääntä valitulle, eikä tarinaan tule lisää ennen kuin perijä on valittu. Eli äänestäkää siis, sen voi tehdä täällä, tai tässä Radolan topicissa.