Tässä toinen ekstraosa. Tällä kertaa vuoro siis Mintalla, joka karkasi Joonataninsa matkaan osan 60 lopussa. Päivitystahtini hidastumisesta kertonee, että kyseinen osa ilmestyi, kun koulu oli juuri alkanut. Nyt kun kohta päästään taas kesälomalle, saadaan siis lukea, miten Minta on elämänsä järjestänyt.

Kuka lukijoista muuten tietää mikä päivä tänään on? ;D

on asutusta, joskaan ei kovin paljon tai tiheästi. Eräskin pikkuinen mökki tiheässä kuusikossa saa olla melkoisen omissa oloissaan.

Satunnaisesta ohikulkijasta mökki vaikutti asumattomalta, niin hiljaista sen ympäristössä oli.

Lähempi tarkastelu olisi kuitenkin paljastanut mökin kodikkaasti ja huolellisesti kalustetuksi. Asukkaita mökissä ei kuitenkaan näkynyt.

Kuitenkin kellarissa kaikkien uteliaiden katseiden ulottumattomissa oli kaksi raskasta arkkua, joissa talon isäntä ja emäntä viettivät päivänsä nukkuen.

Yön tullen pariskunta sitten nousi kolkosta nukkumapaikastaan yläkertaan. Minta ja Joonatan olivat edelleen yhtä rakastuneita kuin ensi kertaa tavatessaan. Pitkät yöt, joiden aikana kumpikaan ei väsynyt tai tuntenut nälkää, oli hyvä viettää ihan vain toiseen keskittyen.

Rakkautta tältä metsämökissä piilottelevalta parilta ei ainakaan puuttunut.

Myös shakinpeluu oli hyvä tapa kuluttaa öitä, joita ei valaissut kuin kelmeä kuunvalo.

Eräänä päivänä Minta sitten kertoi Joonatanille iloisen uutisen: "Joonatan rakas, meille tulee vauva." Kumpikin tiesi ettei päivät nukkuvan pariskunnan olisi helppo pitää huolta lapsesta, mutta yhtä kaikki he olivat onnellisia tullessaan vanhemmiksi.

Ajankulukseen Joonatan ja Minta päättivät maalata toisistaan muotokuvat, jotka he sitten ripustivat mökin seinälle.

Mintalla oli onnea, sillä koska hän oli vampyyri, hän ei tuntenut jatkuvaa nälkää tai väsymystä, jotka yleensä koettelivat kaikki simnaisia raskauden aikana.

Synnytys oli silti ihan yhtä vaikea kuin kaikilla muillakin.

Sanomattoman onnellisena Minta lopulta nosti käsivarsilleen terveen ja kauniin tyttövauvan.

Joonatan tuli kehumaan tuoretta äitiä ja katsomaan pientä tytärtään. Minta ja Joonatan päätivät antaa lapselle nimeksi Solje, jotta tämä toisi edes vähän aurinkoa heidän muuten niin pimeään ja öiseen elämäänsä.

Soljen vauva-aika kului ohi aivan huomaamatta ja pian Minta ja Joonatan jo juhlivat tyttärensä ensimmäistä syntymäpäivää.

Soljesta tulikin suloinen tyttö, joka reippaasti vietti päivänsä yksin leikkien vanhempien nukkuessa turvassa auringon polttavilta säteiltä.

"Kuule Joonatan", Minta sitten sanoi eräänä iltana, "Meidän täytyy lähteä käymään torilla. Minä tarvitsen kankaita ja muita tarvikkeita Soljea varten." "No eipä siinä mitään, sitten me menemme", Joonatan sanoi. "Tiedät, että siinä on omat riskinsä", Minta sanoi, "Minun olisi ehkä viisaampi jäädä kotiin Soljen kanssa, mutta olen lopen kyllästynyt tähän mökkiin. Olemme olleet täällä tiiviisti jo todella pitkän aikaa." Joonatan nyökkäsi, hän ei sanonut sitä, mitä ajatteli. Hänestä Mintan tosiaan olisi parempi jäädä mökkiin, sillä hänen kasvonsa kyllä herättäisivät huomiota ja ne muistettaisiin. 

Minta puki reissulle päälleen takin, johon kuului suuri huppu, jonka suojaan hän sai vähän kasvojaan piiloon. Torilla Minta meni juttelemaan naiselle, jonka ympärillä kieppui vihreitä säteitä. Minta tiesi sanomattakin tavanneensa juuri elämänsä ensimmäisen noidan.

Mintan tehdessä tuttavuutta Joonatan hieroi kauppoja.

Mintan uusi tuttavuus lähti kuitenkin pian ja Minta istuutui kaatuneelle puunrungolle varjoihin yrittäen herättää niin vähän huomiota kuin mahdollista. Kaun Minta saikin istua rauhassa, mutta sitten hän kuuli takaansa askeleita. Minta ei kääntynyt katsomaan tulijaa siinä toivossa, että tämä kävelisi ohitse.

Askeelet kuitenkin tulivat kohdalle ja tulija istuutui puunrungolle. "Eihän rouvaa haittaa jos istun tähän?" tulija kysyi. Minta jäykistyi, sillä tuon äänen hän tunnisti, vaikka ei sitä pitkään aikaan ollutkaan kuullut. Minta käänsä viimein päänsä ja hetken isä ja tytär tuijottivat toisiaan suoraan silmiin molempien kasvoilla suuri epäusko. "Minta, oletko se sinä?" Johannes kysyi hiljaa, jolloin Minta pomppasi pystyyn.

Minta juoksi torin toiselle laidalle ja henkäisi: "Joonatan meidän täytyy lähteä!" Joonatan katsoi kummeksuen vaimoaan, mutta sitten hän huomasi Johanneksen, joka oli lähtenyt Mintan perään. "Mennään", hän sanoi.

"Minta odota!" Johannes huusi, mutta yhtäkkiä hänen edessään ei enää seisonut kahta aikuista, vaan niiden tilalle ilmestyi kaksi lepakkoa, jotka lähtivät liitämään kohti metsikköä. Johannes katsoi avuttomasi niiden perään.

Kotona Minta teki vakaan päätöksen, että ainakaan hän ei poistuisi mökistä pitkään aikaan. Arki jatkui mökissä tavalliseen tapaan, joskin Soljesta tuli jossain vaiheessa taas yhden ikävaiheen vanhempi.

Kuten jokainen lukija varmasti muisti, Ursinoiden ensimmäisen osan julkaisusta on tänään kaksi vuotta! Menneen talven aikana osia ei ole liiemmin ilmestynyt, mutta päivitystahti paranee varmasti, kunhan loma taas alkaa.

Hauska vappua kaikille <3