Emman elämä hymyili vihdoinkin. Hän oli ison kartanon emäntä, hänellä oli rahaa enemmän kuin kulutettavaa ja rakastava mies. Aamulla suurin pulma ei ollut mistä saada syötävää vaan mitä syödä. Nuorten kanssa Emma ei tullut kovinkaan hyvin toimeen, mutta heillä olisi vielä yllin kyllin aikaa tutustua. Lasta heille ei vielä kuulunut, mutta Emma odotti sitä luottavaisesti.

Karoliina oli yksinäisinä aikoinaan uppoutunut kirjoihin. Hänestä kuoriutui varsinainen lukutoukka, ja hänen tietonsa karttuivat vauhdilla. Logiikassa, ruuanlaitossa ja luovuudessa ei ollut enää mitään, mitä Karoliina ei olisi tiennyt.

Viisauksista huolimatta Karoliinalla oli jotain, mitä hän ei voisi saada. Hän oli alkanut katsella Kristiania ihastuneesti - poika oli niin komea ja miehekäs, että se sai Karoliinan sydämen jyskyttämään. Iltaisin kuunnellessaan seinän toiselta puolelta kantautuvaa hengitystä, Karoliina toivoi, että Kristian vielä joskus huomaisi hänet.

Terhin yksinäiset tunnit dreijan kanssa eivät olleet valuneet hukkaan, sillä hän osasi viimein tehdä myös korkeita esineitä.

Kristian oli tuonut koulusta mukanaan tytön, jonka kanssa hän oli keskustellut iloisesti koko matkan kotiin. Karoliina suorastaan tihkui mustasukkaisuutta, kun hän kuunteli heidän juttujaan. Kiukustuneena hän pisteli poskeensa porsasta ja mulkaisi pahasti oli kulkevaa Taikaa. Miten Kristian saattoikaan olla kiinnostunut tuollaisesta letukasta? Rumakin se oli kuin mikä ja lisäksi sen nauru kuulosti kamalalta!

Heti Kristianin lähdettyä töihinsä (hän ei ollut kertonut perheelleen eikä varsinkaan Matteukselle, joka oli poliisi, että hän harjoitti iltaisin rikollisia puuhia), Karoliina meni jututtamaan Taikaa. "En tiedä oletko kuullut, mutta tässä talossa asuu noidan tytär", hän kuiskasi Taialle. Taika näytti järkyttyneeltä, ja Karoliina jatkoi: "Hän on sairaanloisen ihastunut Kristianiin, ja suututettuna hän on todella vaarallinen. Hän saattaa tulla kotiin milloin tahansa, joten..." "Minusta alkoi äkkiä tuntua, että minun täytyisi olla jo kotona", Taika hihkaisi äkkiä kovalla äänellä ja paineli suoraapäätä ulos. Karoliina hieroi tyytyväisenä käsiään yhteen, kun Taika seuraavana päivänä koulussa raivosi jostain Kristianille.


Matteuksen ja Emman avioelämä oli kaikin puolin onnellista, perillistä ei vain kuulunut. Yrityksen puutteesta se ei kuitenkaan johtunut.

Lopulta lapsettomuus alkoi painaa Emmaa. Olihan hänellä toki Kristian, mutta Emma olisi niin mielellään antanut Matteukselle lapsen. Kun Emma myönsi asian itselleen, alkoi hän pikku hiljaa masentua ja muuttua hiljaiseksi.

Matteuksenkin takaraivossa kyti pieni harmi, mutta hän kätki sen taitavasti Emmalta. Sen sijaan he yrittivät nyt ahkerammin kuin koskaan.

Kun Matteuskin huomasi Emman hiljaisuuden, hän kiiruhti vakuuttamaan vaimolleen, että asia ei millään muotoa ollut tämän vika. "Rakastan sinua tästä huolimatta, Emma", Matteus toisteli yhä uudelleen, "Ehkä me olemme molemmat jo liian vanhoja vanhemmiksi. Minä eritoten, sillä en enää ole kovinkaan kaukana vanhuudesta, toisin kuin sinä." Emma piristyi aina hetkeksi Matteuksen sanoista, mutta pian hän vajosi taas synkkyyteen.

Kristian oli päättänyt alkaa tutustua ikäisiinsä tyttöihin, ja meni pyytämään kaivolta, että tämä esittelisi muutamia kaunottaria hänelle. Pian pihalla seisoi monta hoikkaa vaaleaverikköä, joiden kanssa Kristian jutteli suu vaahdossa. Jollain tapaa Kristian ei kuitenkaan löytänyt tytöistä hakemaansa, joten hän hyvästeli heidät pikapuolin.

Yläkerran ikkunasta Karoliina katseli katkerana pihalla seisovaa joukkoa. 'Miksi Kristian ei huomaa minua?' hän pohdiskeli itsesäälissä kiemurrellen, 'Eikö hän pidä kiharoistani? Vai olenko liian älykäs hänelle? Muut pojat kyllä pitävät minusta, mutta Kristian on vain veljellisen ystävällinen.'



Lopulta Matteukselle ja Emmalle koitti tuomionpäivä. Heidän avioliittoaan oli kestänyt jo useampia vuosia, ja siinä ajassa yleensä tuli jo lapsia, jos oli tullakseen. Sinä päivänä vietettäisiin Matteuksen syntymäpäivää, ja se jotenkin tuntui sinetöivän asian lopullisuuden. "Hauskaa päivää, kultaseni", Matteus sanoi halatessaan Emmaa ennen töihin lähtöä, mutta ei pystynyt peittämään surullista ilmettä kasvoiltaan.

Emma laitteli juhlaillallista sekavien tunteiden vallassa. Hän oli jo aikaa sitten hyväksynyt lapsettomuutensa, mutta nyt kun se tuntui jollain tapaa konkretisoituvan, Emma tunsi melkein lamauttavaa surua. Hän tiesi, että mahdollisuudet olivat tänään aivan yhtä hyvät kuin eilen tai huomenna, mutta Matteuksen syntymäpäivä tuntui jollain tapaa rajapyykiltä.

Matteuksen tultua kotiin koko porukka istui pöydän ääreen nauttimaan herkullista ahventa. Pöydässä ei paljon puhuttu, sillä Emma tai Matteus ei kumpikaan ollut puhetuulella ja Karoliina ei viitsinyt muiden silmien alla ruveta kovin keimaileviin puheisiin Kristianin kanssa.

Lopulta Matteus vanheni pyörähtämällä mallikkaasti ympäri.

Vanhentunut Matteus oli itseasiassa hyvinkin komea mies, sillä viikset ja pidempi tukka saivat hänet näyttämään huomattavasti pirteämmiltä.

Matteuksen hellien kuiskailujen jälkeen Emmankin juhlatuuli alkoi nousta, ja hän tunsi saavansa jostain uutta intoa.

Karoliina oli haastanut Kristianin shakkipeliin, jossa Karoliina pärjäsi mainiosti. Siirtojensa välillä Karoliina ihasteli Kristianin komeutta. Siroa nenää, äitinsä silmiä ja miehekästä muotoa. Karoliina ei ollut koskaan nähnyt Markusta, mutta jos tämän poika oli tullut yhtään isäänsä, oli Markuksen täytynyt olla hyvin komea mies. Voi, miten Karoliina olisikaan halunnut koskettaa noita sileitä poskia ja kuiskata korvaan helliä sanoja, mutta hän tiesi ettei se ollut mahdollista. Ainakaan vielä.

"Meidän rakkautemme vain lisääntyy päivä päivältä", Matteus supatti silittäessään Emman poskea. Emma oli täysin samaa mieltä. Heidän yhteinen vaikeutensa oli tuonut heidät lähemmäksi toisiaan, kuin muuten olisi ehkä käynyt. Siitä sai olla todella kiitollinen. Emma tunsi pilaavansa hetken tunnelman, mutta sanoi silti: "Onhan meillä vielä aikaa."

Eräs piirre, jota Karoliina Kristianissa erityisesti ihaili, oli taito maalata aivan oikean näköisiä tauluja. Matteuskin oli huomannut tämän ja pyytänyt Kristiania ikuistamaan Terhin rakkaan dreijansa ääressä. Karoliinakin oli vaivihkaa hivuttautunut maalaustelineen luo, mutta hänen taulunsa eivät selvästikään ollet yhtä korkeatasoisia kuin Kristianin. Karoliina oli kyllä taitava käsistään, mutta hänen lahjakkuutensa oli ilmeisesti toisenlaista lajia.

Kun taulu oli valmis, tuli Matteus sitä ylistämään: "Aivan loistavaa työtä, poikaseni! Upea maalaus! Huomaa kyllä kehen poika on tullut!" Kristian ja Emma molemmat hätkähtivät viimeisen lauseen kuultuaan, sillä Matteus oli tunnetusti kehno maalari, toisin kuin veljensä. Heidän helpotuksekseen Matteus oli vain tainnut liioitella omia taitojaan, koska hän kaappasi Kristianin kainaloonsa ja kuulutti suureen ääneen: "Olen niin ylpeä pojastani!" Kristian irottautui syleilystä vaivaantuneena, mutta huomasi mielissään Emman hyväksyvän katseen, jonka tämä loi Matteukselle. Ainakin toistaiseksi äiti oli siis pitänyt suunsa kiinni.

Lopulta Emma alkoi tuntea heikotusta ja huonoa oloa aamuisin, ja pystyi hädin tuskin peittämään ilonsa. Vielä hän ei kuitenkaan maininnut asiasta muille, sillä tähän aikaan keväästä lievät ruokamyrkytykset olivat hyvin tavallisia. Emma muisti kuitenkin miten hänellä oli ollut runsasati pahoinvointia Kristiania odottaessaan.

Kun lopulta Emma oli varma siitä, että hän todellakin oli vihdoin raskaana, hän meni onnellisena kertomaan siitä Matteukselle. Matteus riemastui uutisesti valtavasti ja alkoi siitä hetkestä hellimään vaimoaan jatkuvasti. (sori, seinät)

Kristian ei kuitenkaan ottanut uutista vastaan läheskään yhtä innostuneesti. Hän oli jo ehtinyt toivoa, ettei Emma tulisi enää lapsia saamaankaan, jolloin hänen perimyksensä olisi ollut sillä selvä. Olihan hänellä edelleen toivoa, että hän saisi pitää paikkansa ilman mutinoita, mutta Kristian saattaisi joutua turvautumaan epäilyttäviinkin keinoihin, mikäli mielisi saada talon. Ei Kristiania niinkään huolettanut väkivaltainen käytös, vaan vaara jäädä kiinni.

Karoliinan ruusunpunaista maailmaa ei haitannut tuleva vauva, sillä hän oli täysin Kristianin lumoissa. Hänen onnekseen Kristiania vain huvitti, kun hän nappasi tämän lautaselta ruokaa. Karoliina alkoi jo elätellä toivoa, että Kristian voisi olla kiinnostunut hänestä.

Karoliinan toiveet saivat vahvistusta, kun Kristian pyysi häntä mallikseen. Karoliina suostui ilomielin ja haaveellisen hymyn loihtiminen kasvoille ei ollut vaikeaa.

Emma tunsi yhä pahoinvointia, eikä asiaa auttanut yhtään, että hän söi lähes pelkästää verta ja samalla lasta vahvistavia muhennoksia. Kylän naiset olivat suositelleet monenlaisia keitoksia, mutta useimmat niistä olivat kuvottavan makuisia ja klimppisiä. Urheasti Emma silti pisteli ruokia poskeensa, sillä hän halusi lapsestaan mahdollisimman terveen.

Pahaolo ja heikotus alkoivat vaivata Emmaa, joten hän kertoili huolistaan Terhille. Terhistä oli mukavaa, että Emma viimeinkin uskoutui hänelle, mutta huolestui suunnattomasti lapsesta. Kartanon kannalta olisi tärkeää, että lapsi syntyisi terveenä.

Yhtäkkiä Emma tunsi pistävää kipua alavatsassaan ja painui voihkien kaksin kerroin. Terhi talutti hänet huolestuneena sänkyyn ja laittoi Karoliinan hakemaan lääkäriä. Lääkäri ei kuitenkaan löytänyt Emmasta mitään vikaa, mutta määräsi tämän ehdottomaan lepoon raskauden loppuajaksi.

Kristian sai muutamassa illassa maalattua kuvan Karoliinasta loppuun. Karoliina kuitenkin valitti: "Oliko sinun pakko maalata minut tuollaisessa asennossa? Ja oliko nuo näppylätkin pakko tehdä?" "Voi, minä vain halusin ikuistaa sinut juuri niin kauniina kuin olet", Kristian sanoi ja virnisti.

"Oi, ei ollut tarkoitus valittaa, kuva on todella hieno!" Karoliina huudahti ja otti Kristianin tiukkaan syleilyyn. Tunsiessaan pojan lämmön itseään vasten Karoliina vajosi taas ruusunpunaisiin tunnelmiin. Kristian oli sanonut häntä kauniiksi!

Saatuaan Terhiltä vastahakoisen luvan nousta sängynpohjalta, alkoi Emma kuljeksia talossa huolestuneena. Lapsen terveys oli hänelle nyt kaikki kaikessa, sillä Emma oli päättänyt kertoa Matteukselle salaisuutensa, kunhan lapsi oli syntynyt. "Kasva vielä ihan rauhassa pikkuinen, ei mitään kiirettä", Emma puheli vatsalleen.

Ensi jaksossa nähdään, millainen lapsesta oikein tuleekaan. Siihen asti:      ;)