Keltainen toukokuu (ja toivon mukaan melko pian vihreä) on tullut, mutta Ursinoilla unelmat lakastuvat samaa tahtia puun lehtien kanssa.

Reeta heräsi yksin pimeässä ja hiljaisessa yläkerrassa. Kristian oli lähes ensitöikseen erottanut tytöt mahdollisimman tehokkaasti, joten Karoliina oli viettänyt yönsä alakerran tyhjässä makuuhuoneessa, jossa Terhi oli vielä viime yönä nukkunut. Reetasta siinä huoneessa oli jotain karmivaa, ja niinpä hän oli varsin mielellään nukahtanut yksin yläkerrassa. Hän ei kuitenkaan ollut nukkunut hyvin, sillä isoveljen kummallinen kohtelu mietitytti pientä Reetaa. Miksi isoveli vihasi häntä? Hänhän oli pelkkä tyttö ja lisäksi todella nuori vielä. Miksi hän ei saanut mennä kouluu tänä aamuna? Mitä pahaa oli siinä, että hän istui kymmenen tuntia likaisilla lattiaoljilla ja kuunteli, kun opettaja luetteli latinan verbejä? Miksi hän ei saanut koskea viuluun tai pianoon? Soittiko hän niin huonosti? Reetan täytyisi kysyä Karoliinalta, ja se onnistuisi parhaiten ennen Kristianin heräämistä. Niinpä Reeta ponkaisi lattialle ja pukeutui nuhruiseen mekkoonsa.

Karoliina oli ollut jalkeilla jo hyvän aikaa, sillä Kristian oli kuvaillut riittävän yksityiskohtaisesti rangaistusta, joka kohtaisi häntä, jos aamiainen ei olisi valmiina, kun Kristian heräisi makeilta ja pitkiltä uniltaan isännänsängystä. (Laskepa edellisessä virkkeessä olleet sivulauseet ;) Hetken aikaa Karoliina harkitsi munakkaan polttamista pohjaan, mutta arveli, ettei Kristian kelpuuttaisi aamiaista valmiiksi siinä tapauksessa.

"Kirottu olkoon Kristian Markuksenpoika!" Karoliina manasi, kun hän oli vaihtanut päälleen piian asunsa. Karoliina vihasi sitä, ja Kristiania, ja Terhiä joka meni kuukahtamaan liian aikaisin, ja tätä typerää taloa, jossa hän oli vankina, ja kurjaa aamiaista, joka odotti häntä ja Reetaa, ja talossa ympäriinsä riehuvia aaveita, ja talossa ramppaavia likkoja, ja ulkona riehuvaa tuulta, joka raastoi puista lehdet, ja... ja... Näitähän riitti. Karoliina oli valvotun yön aikana tehnyt erään päätöksen. Mikäli asia vain hänestä riippui, niin hän järjestäisi talon Reetan omistukseen ja varmistaisi Kristianille kurjan loppuelämän, ja siinä sivussa voisi vähän haitata nykypäivääkin.

Tytöt tulivat portaille katsomaan, kun Kristian lähti päiväksi kouluun. Reeta katseli kaihoisasti suuntaan, jossa koulu oli, mutta ei Karoliinan helpotukseksi alkanut kinuta kouluun pääsyä. Karoliina sen sijaan sylkäisi halveksivasti Kristianin perään, mutta poika ei onneksi huomannut sitä.

Karoliina jätti keittiön järjestelyn Reetalle ja meni pihalle haravoimaan. Työ tuntui Karosta ajanhukalta, koska lehtiä irtoili koko ajan lisää, mutta Kristianin vaatimuksia ei käynyt ylenkatsominen. Karoliina puristi haravan vartta raivoissaan ja kirosi Kristiania kaikilla tuntemillaan kirouksilla, hän ajatteli, että jos oli olemassa jonkin sortin Taivas tai Helvetti, niin sellaiseen määrään vihaa pitäisi jonkun jo tehdä jotain.

Illalla Reeta oli todella väsynyt kuurattuaan koko päivän taloa, ja niinpä hän vain kaatui sänkyyn. Sinä yönä Reeta ei kuitenkaan ollut yläkerrassa yksin, vaan Matteuksen surumielinen hahmo tuli seisomaan hänen vierelleen vähäksi aikaa. Matteus näytti surulliselta, aivan kuin se ajattelisi, että se oli aiheuttanut tyttärelleen tämän tilanteen. Tavallaan se olikin totta, sillä tältä kaikelta olisi vältytty, jos Matteus aikanaan ei olisi heittänyt Emmaa ulos, tai olisi uskonut Terhin puheita siitä, että Kristian ei todellakaan voinut olla hänen poikansa. Menneitä ei kuitenkaan saanut peruttua, joten kaikkien piti vain elää tässä hetkessä.

Kristianille oli käynyt paremmin kuin hyvin, kun Terhi oli kuollut niin pian. Nyt Reeta oli kokonaan Kristianin armoilla. Kristian mietti, oliko Terhi ehtinyt antaa testamentin Reetalle. Se saattaisi hyvinkin olla mahdollista, mutta Kristian mietti silti olisiko Terhi ajatellut odottaa siihen asti, että Reeta oppisi lukemaan, jolloin Terhi ei olisi joutunut hankalaan tilanteeseen yrittäessään selittää Reetalle, että paperia ei saisi näyttää kenellekään. Kristian ainakin olisi odottanut, mutta siitä vanhasta kanahaukasta ei koskaan tiennyt. Kristian tiesi, että molemmat tytöt kannattaisi lähettää pois talosta melko pian, mutta Reetan antaminen piiaksi ei oikein ollut sopivaa suvun korkean aseman vuoksi, joten hänet täytyisi joko naittaa nuorena tai lähettää luostariin (eikä Kristianilla juuri ollut halua tuhlata niin suuria rahoja pikkusiskopuoleen). Karoliinankaan järjestäminen muualle ei ollut oikein helppoa, sillä Karoliinan isoäidin maine kummitteli edelleen. Kahden sukulaisnaisen ruodussa pitäminen ei ollut todellakaan kovin helppoa.

Karoliina oli jo tajunnut, että Kristianilla ei ollut mitään aikomuksia antaa heille palkkaa työstään, joten Karoliinan oli hankittava raha muualta. Nyt kun Kristianilla ei vielä ollut vaimoa talossa katsomassa heidän peräänsä, pystyi Karoliina livahtamaan päivisin kaupungille ja myymään jollekin hämäräperäiselle tyypille maalaamiaan tauluja ja talosta pihistämiään pikkuesineitä, joita kukaan ei kaipaisi, rahaakin Karo näpisti aina kun pystyi. Rahalle olisi käyttöä vielä lähitulevaisuudessa, siitä Karo oli varma.

"Karoliina", Reeta sanoi eräänä iltana, kun Kristian viipyi töissään myöhään, "jos Kristian ei päästä minua kouluun, niin voitko sinä opettaa minua lukemaan?" Karoliina huokaisi alistuneena, tässä olisi hänen tilaisuutensa, sen hän kyllä käsitti, mutta hän pelkäsi ottaa sitä vastaan. Jos Kristian saisi tietää, niin häntä odottaisi inhottava tulevaisuus. Karoliina huomasi kauhuissaan, että hänen rohkeutensa oli pikkuhiljaa alkanut romuttua, kun hänen oli jatkuvasti varottava sanojaan - mitä Kristian oli varmaan halunnutkin. Todistaakseen itselleen, että hänessä oli vielä sisua, Karo lupasi nopeasti näyttää muutaman kirjaimen. Reeta oli innoissaa ja painoi tarkasti mieleensä miltä "a" ja "s" näyttivät, mutta sitten ulkoa kuului ääntä ja tytöt katosivat äkkiä makuuhuoneisiinsa.

Talon arjen ankeaan harmauteen tuli muutos, kun Karoliina ja Kristian vanhenisivat molemmat. Karoa kasvaminen harmitti, sillä nyt Kristian oli tarpeeksi vanha ottamaan vaimon itselleen, ja avioliittoon loppuisivat hänen ja Reetan vapauden viimeisetkin rippeet. Heistä tulisi orjia päivän jokaiseksi tunniksi. Tästä kurjasta kauhuskenaariosta ei kuitenkaan ollut viitteitä juhlapöydässä, jossa Kristian sivistyneesti viihdytti vieraitaan ja jutteli mukavia myös asukkaille. Reeta oli vain iloinen kun isoveli sittenkin osoitti vähän kiinnostusta häneenkin, mutta Karo ei mennyt lankaan. Tuo kurja matonen vain kiillotti julkisuuskuvaansa.

Karoliina näytti varsin hämmästyneeltä alkaessaan kasvaa, ehkäpä hän pelkäsi kauniiden kasvojensa puolesta.

Pelko oli kuitenkin turhaa, sillä jos Karoliinalla olisi ollut inhottavia sukulaistätejä ja -setiä, he olisivat aivan syystä päivitellä, että sinäpä se et ole vanhentunut yhtään. Hänen kasvonsa olivat todellakin aivan kuin nuorella tytöllä. Millaisiakohan piirteitä Kristian saa?

Kristian painui kiireesti pukemaan sopivampaa vaatetta ylleen, joten tytöille jäi hetki aikaa keskenään. "Sinä olet tosi kaunis!" Reeta henkäisi ja Karo halasi häntä lujasti.

Yksin jäätyään Karo ei ollut asiasta enää ollenkaan niin varma. Hän oli aivan tavallisen näköinen kasvoistaan ja lisäksi hänen vaatteensa olivat niin hirveät, kukaan mies ei katsoisi häneen kahta kertaa. Toiveet pelastuksesta rikkaan miehen matkassa alkoivat haihtua. Karo itki kurjaa kohtaloaan ja kirosi Kristiania taas vaihteeksi muutamalla raskaalla sanalla.

Kun muut oli häädetty pois, jäi Kristian keittiöön kahden Lulun kanssa. "Olen odottanut tätä niin kauan", Kristian huokaisi ja antoi Lululle herkän ensisuudelmansa.

"Kysyin tätä jo joku aika sitten, mutta Lulu, tuletko vaimokseni?" Kristian kysyi polvistuessaan lemmittynsä eteen. Lulu oli aivan haltioissaan sormuksen suuresta kivestä ja pujotti sen innoissaan nimettömäänsä. Kristian suuteli häntä innoissaan. (Kristianista ei valitettavasti parempaa kasvokuvaa)

Lulu liittyi talon muonavahvuuteen jo ennen häitä, sillä Kristian ei halunnut päästää häntä enää vetoiseen mökkiin. Lulua olisi tuskin enää tunnistanut samaksi hiljaiseksi piiaksi, kun hänellä oli yllään arvokas silkkileninki.

Kristian odotti kärsimättömästi aviollisia oikeuksiaan ja talossa jaettiinkin ahkerasti rakkautta niinä päivinä. Karoliina katseli pelehtimistä inhoten, mutta sai sitten loistavan idean.

Talon hiljennyttyä Karoliina nousi selamaan kouluaikaisia kasvimuistiinpanojaan. Viimein hän löysi sen mitä oli etsinytkin - keltapähkähedelmä, pieninä annoksina turvallinen, mutta säännöllinen nauttiminen estää raskauden. Keltapähkähedelmä ei ollut kovin tavallinen kasvi, mutta Karoliina tiesi, mistä sitä hankkisi.

Karoliina kaivoi sänkynsä alta säkin, johon hän oli laittanut kaikki hankkimansa rahat, joka ikisen kolikon. Nyt rahoille olisi todellakin käyttöä.

Karoliina vilkaisi vanhemman pariskunnan huoneen ovelta, että molemmat olivat unessa ja livahti sitten yön selkään.

Kylillä Karoliina etsi käsiinsä ennustajaeukon, jonka hän tiesi myyvän ties minkälaisia myrkkyjä. "Mitähän sinulle saisi olla kultaseni?" vanhus sanoi pihisevällä äänellä, joka karmi Karoliinan selkäpiitä.

"Tahdon ostaa kaikki keltapähkähedelmämehupullot, mitä sinulla vain on", Karoliina sanoi ja huomasi harmikseen miten hänen äänensä värähti. "Ahaa tyttöseni, se aine on kallista ja sinuna minä harkitsisin vielä mahon naisen maineen hankkimista. Ei kai sulhasesi sentään niin kamala ole?" eukko sanoi juonikkaasti virmuillen. "Minulla on rahaa aivan kylliksi", Karo tokaisi, "Sitä paitsi aine ei tule minulle vaan eräälle ystävälleni." "Niinhän se aina tyttöseni", eukko hymähti ja kaivoi hameensa poimuista kaksitoista pientä pulloa. "Säästeliäästi käytettynä yksi pullo riittä pariksi viikoksi", eukko sanoi - ja niin raha vaihtoi omistajaa.

Aamulla Karoliina kattoi lautaset pöytään ja otti käteensä suolapurkin. Hän oli piilottanut yhden pulloista sinne ja ympärilleen vilkuillen kaatoi nestettä muutaman pisaran Lulun munakkaaseen.

Pian tuleva nuoripari istahti pöytään. Tänään oli heidän suuri päivänsä, joten aamiaista kannatti syödä tukevasti. Karoliina huoahti helpotuksesta, kun Lulu ei huomannut maussa mitään omituista.

Illalla Kristianin palattua töistä, hän ja Lulu astelivat vihkikaarelle. Lyhyen seremonian jälkeen Lulusta tuli rouva Ursina.

Kristian pääsi vihdoinkin toteuttamaan halujaan ja Karoliina toivoi, että hänen myrkkynsä oli nopeatehoista.

Tällaista tällä kertaa, ei se Kristian olekaan ainoa juonittelija.