Eron jälkeen Miikkaeli oli lähes koko ajan huonolla tuulella. Jokainen paikka talossa toi mieleen Annukan ja Miikkaeli alkoi jo katua tarpeettoman huonoa käytöstään. Hän tosin yritti peitellä syyllisyyttään ajettelemalla, että Annukka oli aloittanut kaiken lyömällä häntä. Pieni rehellinen ääni hänen päässään sanoi kuitenkin, että hän oli aloittanut kaiken alun perin viettelemällä Annukan. Lopulta Ulrika kyllästyi poikansa murjotukseen ja käski tämän lähteä kylälle etsimään uutta elämää. Alkuun Miikkaeli oli vastahnakainen, mutta lopulta hän myöntyi. Hän olikin halunnut käydä eräässä puodissa, joka oli perustettu hänen luostarissa olo aikanaan.

Kyseinen kauppa myi pääasiassa hevosia, mutta sieltä sai myös pienempiä eläimiä ja monenlaisia maatilalla tarvittavia tavaroita.

Lähestyvä joulu sai Miikkaelin katselemaan mausteita ja ulkomailta tuotuja herkkuja, joita voisi ostaa vähän joulupöytään. Miikkaeli poimi hyllystä ruskean paperipussin, joka tekstin mukaan sisälsi kahvia. Mainoskyltissä kerrottiin kahvin olevan upouusi ylhäistön herkku, jota oli tullut Koivulaan pieni erä. Miikkaeli ajatteli kysäistä joltain myyjätytöltä mitä tämä kahvi oikeastaan oli. Miikkaeli näki yhden myyjän astelevan pihalle ja seurasi tätä ovelle.

Ovelta Miikkaeli kutsui tyttöä, joka kääntyi tottelevaisesti Miikkaelia kohden. Kun tyttö kääntyi ympäri ja Miikkaeli näki hänen kasvonsa, hän hätkähti järkytyksestä ja pudotti kahvipussin maahan. Tyttö oli aivan näköinen, oliko hän, voisiko hän olla?
"Nikola?", Miikkaeli henkäisi epävarmasti. Tyttö virnisti ja sanoi tuskin kuuluvasti: "Kyllä vain Miikkaeli."

Sitten Nikola tarttui reippaasti Miikkaelin käteen ja veti hänet sisälle.
"Ihmetelinkin jo etkö sinä koskaan aio tulla käymään täällä", Nikola sanoi ja katsoi ilkikurisesti Miikkaelia. Miikkaeli tuijotti edelleen tyrmistyneenä Nikolaa ja mumisi lopulta jotain. Sitten hän kokosi itseään ja sai sanottua: "Sinä olet edelleen tosi kaunis Nikola." Nikola hymähti ja kysyi pitikö paikkansa, että Miikkaeli oli heittänyt Annukan ulos talostaan. Miikkaeli katseli vaivautuneena jalkoihinsa eikä vastannut. Nikola kuitenkin hymyili leveästi, koska arvasi Miikkaelin vastauksen.

"Siinä tapauksessa tämä on ihan luvallista", hän sanoi ja painautui kiinni Miikkaelia. Heidän suudelmansa oli pitkä ja erityisen lämmin, lopulta Nikola irrottautui hieman punehtuneena ja sanoi, että hänen täytyi jatkaa töitä. Muutama asiakas oli jo luonut heihin vinoja katseita.

Pian Miikkaeli kuitenkin veti Nikolan taas mukanaan ulos. Hän alkoi suudella Nikolaa kiihkeästi, mutta Nikola tönäisi hänet pois. "Ei nyt", hän kivahti, "Minulla on töitä. Sitä paitsi eivät meidän asiamme ole vielä täysin selviä. Sinä hävisit luostariin kertomatta minulle, et kirjoittanut ja sitten ilmestyit takaisin Koivulaan kihloissa mukanasi nainen, joka oli jo paksuna! Sinulla on hieman selittämistä." Miikkaeli riiputti taas syyllisenä päätään ja antoi Nikolan palata töihinsä.

Lopulta liike sulkeutui ja Miikkaeli vei Nikolan hevosensa luo. "Nikola kulta, minä olen aina rakastanut sinua, tajusin sen nyt. Tule mukaani meille, niin selitän sinulle", Miikkaeli kuiski Nikolan korvaan samalla, kun suuteli tätä ahnaasti. Nikola oli selvästi jo pehmennyt Miikkaelille, ja hyppäsi hevosen selkään.

Miikkaelin onneksi kaikki muut olivat yläkerrassa maalaamassa. Ei hän Nikolaa hävennyt, mutta hänestä oli parempi, jos Nikolasta ei vielä kuulutettaisi koko kylälle.

Miikkaeli keksi nopeasti tavan, jolla selittää Nikolalle kaikki menneet vääryydet. Nikolakaan ei vastustellut yhtään, aivan kuin hän olisi osannut odottaa sitä.

Heti kun he nousivat Miikkaeli kaivoi pussia, jota hän piti tunikansa vyötäröllä. Sitten Miikkaeli polvistui Nikolan eteen ja pyysi tätä tulemaan vaimokseen. Miikkaeli pidätti henkeä ja suorastaan rukoili, että Nikola vastaisi myöntävästi. Näin kovasti hän ei ollut ikinä halunnut vaimokseen ketään (Miikkaelin toiveissa todella oli Nikola ja kihlat, vaikka Miikkaelilla on romantiikkatavoite). Miikkaelin helpotukseksi Nikola henkäisi ihastuneesti ja laittoi sormuksen sormeensa.

Miikkaeli puki kiireesti päälleen ja Nikola kaivoi vaatekaapista itselleen hieman juhlavamman asun hänen työmekkonsa tilalle. Sitten he juoksivat käsi kädessä hääkaarelle ja vannoivat toisilleen ikuista rakkautta.

Vasta sormusten vaihdon jälkeen Miikkaeli meni esittelemään nykyisen vaimonsa vanhemmilleen. Heidän ensi reaktionsa oli järkytys, mutta sitten Ulrika otti taas ohjat käsiinsä ja siirtyi valmistamaan illallista. Hän oli ostanut jouluksi harvinaista herkkua, rapua. Nyt siitä kuitenkin tuli hääateria.

Ateria oli kaiken kaikkiaan hieman vaivaantunut, kun Nikolaa ei vielä oikein tunnettu. Ulrika muisti nähneensä poikansa joskus nuorena Nikolan seurassa, mutta Nikola ei ollut koskaan aiemmin käynyt kartanossa, eikä näin ollen tavannut ketään Ursinoista.

Seuraava aamukin vietettiin vielä sekavissa tunnelmissa. Riku ja Ulrika olivat hieman kauhistuneita poikansa omapäisyydestä. Hän meni jo toista kertaa naimisiin, ja molemmilla kerroilla se oli tehty ilman heidän suostumustaan. Lisäksi heitä ihmetytti Miikkaelin avioituminen näin pian eron jälkeen. Kumpikaan heistä ei tuntenut Nikolaa ennalta, mutta ei se ollut ollut Annukankaan kohdalla ongelma. Heidän keskustelunsa katkesi kuitenkin kuin veitsellä leikaten, kun Matleena saapui alakertaan.

Matleena oli herännyt sinä aamuna aikaisin kuten tavallista, mutta tämä aamu oli erityinen. Matleena lähtisi tänään ensimmäistä kertaa kyläkouluun. Matleenaa väsytti, sillä hän oli valvonut edellisiltana myöhään miettien tulevaa päivää.

Matleenan täytyi kuitenkin hieroa unihiekat silmistään ja pukeutua ripeästi. Matleena otti kaapista lempimekkonsa ja  puki sen ylleen. Sitten hän harjasi hiuksiaan pienellä luisella kammalla, jonka Miikkaeli oli ostanut hänelle taloja kiertävältä kaupustelijalta. Lopulta Matleena oli valmis lähtemään alakertaan syömään puuroa, jonka herkullinen tuoksu leijui yläkertaan.

Matleenalla oli jo hiukan kiire, joten hän söi puuronsa pikavauhtia. Riku halusi välttämättä lähteä saattamaan häntä kouluun, vaikka Matleena osasi vallan mainiosti tien sinne.

Nikolalla ja Miikkaelilla oli edessään ikävä pieni avioliiton tuoma muodollisuus. Nikola omisti Puolukkatie 3 toimivan kaupan, sen josta Miikkaeli oli hänet löytänyt. Oli erittäin poikkeuksellista, että nainen omisti jotain sellaista kuin kauppa, mutta Nikola oli perinyt sen isoisältään. Isoisän vaimo oli kuollut pian sen jälkeen, kun Nikolan isä oli syntynyt. Isoisä ei kuitenkaan halunnut uutta vaimoa, joten Nikolan isä jäi ainoaksi lapseksi. Nikolalla puolestaan oli yksi veli, mutta hän oli kaatunut kuninkaan sotajoukoissa, joissa myös Nikolan isä oli saanut surmansa. Näin ollen Nikola oli isoisänsä lähin sukulainen, joten hän oli perinyt isoisänsä kaiken omaisuuden, kun tämä oli vastikään kuollut. Kauppa itsessään oli ollut pitkään hylättynä, mutta Nikola oli isoisänsä rahoilla korjannut sen ja nostanut sen jälleen jaloilleen. Mitä siihen muodollisuteen tuli...

"Nikola, minä tiedän että kauppa on sinulle hyvin rakas. Siihen liittyy muistoja sinulle rakkaista ihmisistä ja se on paljon enemään sinun kuin minun. Mutta laki sanoo, että sen omistus siirtyy nyt minulle, kun minusta on tullut sinun miehesi", Miikkaeli sanoi, mutta puhui enemmän Nikolan kengille kuin naiselle itselleen.
"Sinä olet lukenut liikaa lakia!", Nikola puuskahti, "Etkö sinä opiskellut mitään muuta siellä luostarissa. Siellähän pitäisi opettaa hengellistä johtamista, ei maallista."
"Minä tiedän Nikola", Miikkaeli jatkoi jo hieman epätoivoisena, "En minä aio sitä kauppaa myydä, en suinkaan. Minä olen ajatellut, että työskentelen siellä vähän aikaa ja sitten minä etsin sinne jonkun pätevän henkilön jatkamaan toimintaa."
"Miksen minä voi olla se henkilö?" Nikola kysyi.
"Sinun pitää hoitaa lapsia kotona", Miikkaeli vastasi yksinkertaisesti, "etkä sinä nykytilassasi ehkä jaksa."
"Kuka sinulle kertoi," Nikola henkäisi, "että minä odotan lasta?"
"En minä turhaan opiskellut biologiaa neljää vuotta. Sitä paitsi kyllä sen huomaa, että olet pyöristynyt."
"Huomaako?" Nikola kauhistui. Sitten hän huokasisi alistuneesti ja suukotti miestään sanoen: "Pidä hyvää huolta kaupastamme."

Nikola oli palkannut kauppaan töihin kolme pätevää naista. Hanna oli heistä kouluja käynein ja hoiteli tavaroiden tilaukset ja järjestelyt hyllyihin. Hiljainen Raija käytti pätevästi kassakonetta ja joskus esitteli tuotteita ostajille. Ruut puolestaan oli räiskyvä persoona, jonka myyntipuheita oli vaikea vastustaa. Miikkaelilla oli siis kaupassa suhteellisen helppoa, joten hän pystyi keskittymään suhteiden luomiseen asiakkaiden kanssa. Kerran kauppaan ilmestyi Matilda, jonka Miikkaeli oli nähnyt viimeksi surullisissa merkeissä: Thorin hautajaisissa. Matildan hiukset olivat yhä tummat, vaikka Ulrikan kuontalo oli jo pitkään ollut harmaa. Matilda kertoi tulleensa tänne Koivulaan, koska Arvi oli tullut katsomaan sairasta äitiään. Miikkaeli kehotti Matildaa tulemaan käymään kartanossa, mutta Matilda pahoitteli ettei ehtisi millään. Miikkaeli tosin epäili, että Matilda ei halunnut palata kartanoon, jossa oli niin paljon muistoja lapsuudesta.

Ei kaupan johtajan arki tosin pelkkää asiakkaiden kanssa jutustelua. Silloin tällöin joku asiakas valitti Ruutin käytöksestä, mutta Miikkaelin onnistui yleensä selitellä tapaukset parhain päin.

Miikkaeli viipyi usein myöhään kaupalla, mikä harmitti hieman perheenjäseniä, mutta eräs oli asiasta kovin iloinen. Joskus pimeän laskeuduttua Ursinoiden pihalla näet hiipaili joku pukeutuneena tummaan talviviittaan. Annukka oli ottanut tavakseen kierrellä Ursinoiden pihalla noin kerran viikossa. Kerran Matleena näki hänet ikkunasta, mutta Annukka puisti varoittavasti päätään ja Matleena jäi murheellisena ikkunaan katsomaan äitinsä loittonevaa selkää.

Joulu tuli ja meni, oli taas aika arkisen aherruksen. Miikkaeli oli ollut joulun poissa kaupalta, eikä hänen paluunsa ollut yhtään mukava, kun muuan kiukkuinen mummeli tuli valittamaan hänelle myyjien epäkunnioittavasta asenteesta vanhempia kohtaan. Miikkaeli äyskähti hänelle, että hän voisi tehdä ostoksensa muissa kaupoissa, jos hänen omansa ei kelvannut. Siitä mummo hurjistui ja kirkui kovaan ääneen mitä mieltä hän oli miehistä jotka ensin saattavat tyttöjä raskaaksi, sitten menevät näiden kanssa pakosta naimisiin, heittävät nämä ulos ja ottavat heti uuden vaimon, joka hänkin tulee heti raskaaksi. Miikkaeli kuunteli mummon palopuhetta korvat punaisena, mutta kysyi sitten kohteliaasti halusiko rouva vielä lisätä jotain. Mummo vain tuhahti ja marssi nokka pystyssä ulos.

Hanna oli pitänyt huolta kaupasta joulun ajan, joten Miikkaeli päätti, että oli aika antaa hänelle isompaa vastuuta kaupasta. Niin Miikkaeli ylensi Hannan esimieheksi ja antoi vastuun kaupanpidosta tälle. Hanna oli otettu luottamuksesta ja lupasi pitää hyvää huolta kaupasta. Miikkaeli kuitenkin halusi kauppaan jonkun miehen kolmen naisen lisäksi. Miikkaeli käski Hannan palkata jonkun pätevän miehen. Hanna sanoi, että hänen miehensä Aatu olisi varmasti hyvä työntekijä ja Miikkaelikin mieltyi häneen, joten kauppaan saatiin siis neljäs työntekijä.

Miikkaeli oli juuri sulkemassa liikettä siltä päivältä, kun eräs nainen tuli kertomaan, että oli sen päivän tarkkaillut liikkeen toimintaa, ja aikoi kirjoittaa siitä jutun lehteen. Nainen kehui liikettä ja sanoi löytäneensä vain hyviä asioita kirjoitettavaksi.

Kotirintamallakin tapahtui, kun Nekku sai kaksi kissanpentua. Oranssi pentu nimettiin Rapsuksi ja valkoinen Tintiksi.

Ensi osassa siiten vuorossa Nikolan pentuja.