Tervetuloa lukemaan taas näin pitkän päivitystauon (itse asiassa viikon, kaikki on niin suhtelliista ;) jälkeen.

Hämyisenä syysiltana Ursinoiden kartanon maille ilmestyi kaksi tummaa hahmoa, Miikkaeli ja Annukka.
"No niin, Annukka", Miikkaeli sanoi, "tämä on sitten sinunkin kotisi tästä lähtien."

Riku ja Ulrika olivat vastassa portailla, tosin Riku jostain syystä halusi ottaa tulijat vastaan pelkissä alushousuissa. Riku tai Ulrika kumpikaan ei tuntenut Miikkaelin mukana tullutta naista, mutta toivottivat tämän tervetulleeksi taloonsa.

Ulrika loi selvästi kummeksuvia katseita Annukan pyöreään mahaan, joten Miikkaeli piti parhaana esitellä seuralaisensa: "Äiti ja isä, tässä on minun kihlattuni ja tuleva vaimoni Annukka. Me aiomme avioitua jo heti tänä iltana." Ulrika ja Riku eivät voineet kuin tuijottaa tyrmistyneinä. Ensinnäkin se, että Annukka odotti jo lasta, ja ilmeisesti raskaus oli jo melko pitkällä, ja sitten että Miikkaeli ei ollut kertunut heille kihlauksestaan. Ulrika toipui järkytyksestään ensimmäisenä ja vei Annukan sisälle katsomaan jotain sopivaa asua itselleen. Riku tuijotti vielä hetken Miikkaelia, puisti sitten päätään ja laahusti sisälle.

Kun Ursinat kokoontuivat hääkaarelle katselemaan seremoniaa, saapui Aino myös paikalle ja säikäytti Lumen niin, että tämä ei voinut jäädä ulos katsomaan, vaan joutui menemään kiireesti sisälle hoitamaan itseään niin hyvin, kuin järkytykseltään pystyi.

Tästä vastoinkäymisestä huolimatta Miikkaeli vannoin rakastavansa Annukkaa myötä- ja vastamäessä (tasaisesta maasta ei puhuttu mitään) ja Annukka samoin. Sitten vaihdettiin sormuksia ja Annukasta tuli virallisesti rouva Ursina.

Ulrikan valmistaman pikaisen illallisen jälkeen Aino saapui taas vierailemaan ja säikäytti Annukan. Etkö Aino tiedä että raskaana olevan naisen säikäyttäminen on todella vaarallista?

Aivan tarpeettoman pian Annukka tunsi sisuksiaan polttavan tunteen, jonka hän tiesi tarkoittavan vain yhtä asiaa, lapsi tahtoi maailmaan.

Hikisen uurastuksen jälkeen Annukka sain käsivarsilleen pienen tyttövauvan, joka sai nimen Matleena. Matleena peri äitinsä vaalean hiuslaadun ja isänsä tummat silmät.

"Oletko nyt tyytyväinen?" Miikkaeli ärjähti vaimolleen, "sait hyödyttömän tyttölapsen. Olisi ollut edes poika." Annukka jäi tyrmistyneenä katsomaan, kun Miikkaeli paineli alas kellariin. Annukka nosti Matleenan hellästi lattialta ja tuuditteli tätä, jotta tämä lopettaisi itkun.

Matleenan syntymän jälkeen Ulrika otti Annukan puhutteluun, jossa yritti hienovaraisesti udella miten oli mahdollista että Annukka odotti jo lasta ennen kihlautumistaan ja oliko lapsi edes Miikkaelin. Annukka kiusaantui ja ärsyyntyi Ulrikan uteluista, mutta yritti silti vastailla tyyneesti, sillä eihän hän halunnut suututtaa anoppiaan.

Matleenan syntymän jälkeen Lumi tunsi itsensä hylätyksi talossa, ja hän pyysi isältään lupaa lähteä luostariin nunnaksi. Riku suostui, vaikka olisi mieluusti pitänyt tyttärensä vielä kotona. Lumea kiehtoivat Miikkaelin tarinat luostarista, vaikka joka aamuinen herätys viideltä ei oikein houkutellutkaan.

Lumen lähtö sai kuitenkin Miikkaelin ja Annukan välit kiristymään. Siitä tosiasiasta, että he eivät vain olleet luotuja toisilleen, ei päässyt mihinkään. Miikkaeli oli välttänyt riitelemistä Lumen kuullen, sillä hän ei halunnut pikkusiskon huolestuvan. Miikkaeli oli huomannut jo ensitapaamisestaan Annukan kanssa, että nainen ei ollut sellainen jonka hän haluaisi vaimokseen. Oli Annukka toki kaunis, mutta hän oli ujo, eikä osannut tehdä päätöksiä itse. Annukka taas ei pitänyt Miikkaelin omapäisyydestä ja räiskyvästä käytöksestä. Mutta kun vaihtoehtoina olivat elämä kadulla kaikkien hylkäämänä ja elämä kamalan miehen kanssa kunniallisena vaimona, hän valitsi jälkimmäisen.

Miikkaeli lähti tuulettamaan tunteitaan torille parilla oluttuopillisella ja ajautui keskusteluun hemaisevan myyjäneitosen kanssa. Miikkaeli kysäisi ohimennen, mitä hänen entiselle tyttöystävälleen Nikolalle oli tapahtunut, kun tämä ei enää työskennellyt torilla. Tyttö tunsi toki Nikolan, mutta ei ollut nähnyt tätä pariin vuoteen.
"Nikolaa ei ole näkynyt sen jälkeen kun hän tuli naimakelpoiseksi. Kerran joku vakavan näköinen herra tuli hakemaan häntä töiden jälkeen, eikä Nikola sen jälkeen palannut", hän kertoi.

Miikkaeli ei siis tavannut Nikolaa, mutta olihan edessä sulokas neito.
"Olet muuten todella hurmaavan näköinen", hän sanoi tytölle, " sinuun voisi jopa rakastua ja ottaa vaimoksi".

Myyjätyttö ei ollenkaan hätkähtänyt Miikkaelin sanoista. Torilla ollessa ilmeisesti näki monenlaista miestä, eikä hyvännäköisiä tyttöjä ikinä ollut liikaa.
"Voisihan sinun kanssasi avioitumista harkita", tyttö sanoi, sillä olihan nuori ja komea Miikkaeli paljon parempi vaihtoehto kuin joku vanha ukko, jota joutuisi hoitamaan ja passaamaan. Sitten kuitenkin tyttö huomasi Miikkaelin sormessa komeilevan renkaan, ja sanoi kylmästi, että hänen pitäisi jatkaa töitä.

Miikkaeli ei kuitenkaan hevillä luovuttanut, vaan kun torille käveli uusi nuori neito Miikkaeli lyöttäytyi heti tämän juttusille. Tyttö ei kuitenkaan kiinnostunut Miikkaelista ja Miikkaeli joutui palaamaan turhautuneena kotiin.

Kotona Matleena sai usein huutaa tuntitolkulla kehdossaan, ilman että Annukka teki elettäkään hoitaakseen häntä. Annukka oli alkanut katkeroitua Matleenasta. Ilman tätä nyyttiä Annukka voisi olla onnellisesti naimisissa jonkun hyvän miehen kanssa ja olla onnellinen. Pieni ääni Annukan päässä kuitenkin muistutti, että hän itse oli syypää ahdinkoonsa. Hänen ei olisi pitänyt antautua Miikkaelille, vaan säilyttää kunniansa.

Lopulta Matleenaa hellimään tuli aina Ulrika, joka rakasti suunnattomasti tätä pientä pojantytärtään. Hänellä kävi sääliksi omaa äitiään, joka ei koskaan saanut nähdä Miikkaelia eikä Lumea.

Pian tuli Matleenalle syntymäpäivä, ja Ulrika auttoi häntä kasvamaan. Miikkaeli oli töissä, ja Annukka kuulemma liian väsynyt tullakseen seuraamaan.

Matleenasta kasvoi hurmaava pellavapää, joka innostui heti Ulrikan kävelyopetuksesta ja otti ensimmäisiä askeleitaan päättäväinen ilme kasvoillaan.

Ulrika otti tavakseen pitää silloin tällöin yhteisiä keskusteluhetkiä miniänsä kanssa, jotta he oppisivat tuntemaan toisiaan paremmin. Heidän shakinpeluutaan saapui kuitenkin usein häiritsemään joku edesmenneistä sukulaisista.

Ulrika oli edelleen lähes ainoa talon ihmisistä, joka osoitti kiinnostusta Matleenaa kohtaan. Mummosta tulikin Matleenalle hyvin rakas ja käytetty sana.

Riku ei oikein enää ollut muiden seurassa, vaan keskittyi opiskeluun. Hän oli tehnyt niin työteliään työuran, että taitojen opiskelu oli jäänyt vähän vähemmälle. Kyllähän se näin vanhalla iälläkin sujui, mutta ikä tahtoi jo painaa. Riku myös pakeni Miikkaelin ja Annukan riitoja kirjojensa tai nyrkkeilysäkkinsä seuraan.

Ulrika yritti parhaansa mukaan suojella Matleenaa riidoilta, mutta Matleena joutui seuraamaan joitakin niistä. Onneksi hän oli vielä niin pieni, että ei ymmärtänyt kaikkea. Vastapainoksi Ulrika antoi huomiotaan Matleenalle aina kun mahdollista.
 
Miikkaeli ja Annukka eivät edelleenkään edes yrittäneet tulla toimeen keskenään. He nukkuivat toki samassa sängyssä, mutta aina eri reunoisssa ja mahdollisimman kaukana toisistaan.