Koulun alkaminen ei millään muotoa haitannut Elinan kukoistavaa rakkauselämää. Poikia tuli ja meni ja Elina kutsui kotiinsa harva se ilta aina aivan uuden pojan, jota kukaan muu perheenjäsen ei ollut nähnyt aiemmin, eikä kyllä yleensä tullut toista kertaa näkemäänkään.

Mutta ei jäänyt Aikkokaa enää vain katselemaan vierestä. Koulussa Aikko oli tutustunut Eemeli-nimiseen nuoreen mieheen, jonka hän lopulta uskaltautui kutsumaan kotiinsa vierailulle. Aikko piti Eemelistä hyvin paljon, sekä ystävänä että vähän muutenkin, mutta Aikko tiesi, ettei uskaltaisi varmaan koskaan sanoa Eemelille mitään. Siihen hän oli aivan liian ujo.

Heillä oli kuitenkin yhdessä aina todella hauskaa. He juttelivat ja nauroivat tuntikaupalla, ja Aikko oli aina yhtä pettynyt, kun Eemeli sanoi: "Olen pahoillani, mutta minun täytyy nyt lähteä kotiin."

Elina ei sen sijaan suhteissaan tyytynyt pelkkään jutteluun. Elina myöskin vähät välitti maineesta, joka hänelle oli kasaantumassa pettyneiden poikien parjatessa häntä selän takana.

Aikko hoiti yhä kärsivällisesti tomaatintaimia, jotka ponnistelivat mullasta ylös viilenevässä syysilmassa. "Eemeli varmaan ihastuisi näihin kasveihin", hän mietiskeli itsekseen.

Elinalla ei ollut aikaa kasveille. Hänellä kun oli taas uusi mies kierroksissa.

Tästä pojasta (jonka nimeä kukaan perheenjäsen ei ollut kuullut) tuli hieman pidempiaikainen vieras taloon. Aikko katseli hieman tympääntyneenä, kun Elina roikkui pojan kaulassa ilta toisensa jälkeen.

Nyrpeä naama kuitenkin suli hymyyn, kun Eemeli pääsi taas käymään kartanolla. Vaikka Aikko oli muuten hyvin ujo ja vaatimaton, niin Eemelin seurassa hän aina puhkesi kukkaan - nauroi, hymyili ja jutteli iloisesti. "Pelkäänpä, että tänään joudut lähtemään aikaisemmin", Aikko pahoitteli Eemelille, "Minulla on vielä kasvimaa hoitamatta tälle päivälle." "Voisinhan minä auttaa", Eemeli tarjoitui auliisti. "Et sinä halua, se on tylsää", Aikko vastusteli, mutta Eemeli vain hymyili hänelle aurinkoisesti.

Niinpä he sitten yhdessä kitkivät ja kastelivat. Lopulta Eemeli kuitenkin joutui lähtemään kotiin, mutta hänen käyntinsä jätti haikean hymyn Aikon huulille.

"Eikö ole uskomatonta, Eemeli suostui auttamaan minua puutarhatöissä!" Aikko intoili seuraavana aamuna Elinalle, "Ja hän on niin hauska. Olen aina kuolla nauruun hänen seurassaan. Ja tosi viisaskin hän on, tietää todella paljon asioista. Ja tosi kiltti. Hän puhuu sisaruksistaan aina niin lämpimästi..." Elinaa ei suuremmin kiinnostanut kuunnella, joten hän keskeytti Aikon sanomalla: "Sinä taidat olla siihen oikeasti pihkassa." Aikko hätkähti ja alkoi kiivaasti puolustella: "Enkä ole! Me olemme vain ystäviä. Tosi hyviä ystäviä..."

Samana iltana Matti valmisti itselleen ruokaa, kun liesi roihahti liekkeihin. Samaan aikaan keittiössä ollut Reeta meni järkytyksestä aivan suunniltaan. Taasko hän menettäisi pojan ja perijän? Matti kuitenkin kävi rohkeasti liekkien kimppuun ja sai ne tukahdutettua ennen kuin palo ehti levitä laajemmalle.

Saatuaan ruokaa lautaselleen alkoi Matti puhua vakavasti Elinalle: "Elina kuulehan, tuo sinun pelisi ei toimi enää jatkossa. Et halua edes tietää millaisia juttuja jo nyt kuulen sinusta kylillä. Sinulla ei ole kohta enää mitään arvoa kylän nuorten keskuudessa, jos et lopeta." "Miksi kaikki työntävät nenänsä minun asioihini?" Elina kivahti, "Eikö se ole aivan sama mitä minä teen. Ei se kenellekään kuulu!" "Ei ehkä kuulukaan, mutta me olemme huolissamme sinusta. Ota tämä neuvoni vakavasti. Lopeta tuollainen miesten nieleminen. Etsi joku mukava poika, jonka kanssa voit olla onnellinen ja anna sitten olla", Matti kehotti.

Kukas tämä nuori mies sitten on, joka noin kotoisasti istuu Ursinoiden ruokapöydässä? Kyseessä on Olavi, joka nuorimpana Ursinoista saavutti viimein teini-iän, mutta ilman suurempia juhlia. Ei voi väittää, etteikö pojasta olisi tullut varsinainen söpöliini.

Eikä Olavin viehättävyyttä yhtään vähentänyt ahkera kuntoilu. Olavi kuten moni muu Ursinoiden nuori kiinnostui kuntoilusta heti vanhettuaan vähän.

Eemeli oli taas kerran tullut ilostuttamaan Aikon iltaa. Kun kotiin lähtö sitten oli edessä, rutisti Aikko Eemelin tiukasti itseään vasten. "Aikko rakas, älähän nyt minua sentään hengiltä purista", Eemeli sanoi nauraen. Aikko päästi salama irti ja punastui, mutta Eemeli vain nauroi ja se tarttui pian Aikkoonkin. Kun Eemeli sitten sulki oven perässään, jäi Aikko kuitenkin miettimään. Eemeli oli sanonut häntä rakkaaksi.

Matti ja Elina istuivat pelaamassa shakkia. Shakinpelaaminen oli aina ollut hyvä tapa käsitellä tärkeitä asioita ja niin nytkin. "Olen ajatellut sitä mitä sanoit", Elina sanoi, "Ja minusta sinä olet oikeassa. En edes tajua mitä olen hakenut niin monesta pojasta. Minun todella pitäisi rauhoittua. Olen päättänyt, että haluan enää yhden rakkaan itselleni. Minä voin sentään mennä naimisiin rakkaudesta enkä rahasta, toisin kuin Nirkka." Matti nyökkäsi hyväksyvästi Elinan puheille. Hän oli tyytyväinen, kun sisko viimein tuli järkiinsä.

Seuraavana sunnuntaina Elina oli pihalla, kun pihatielle ilmestyi Eemeli. Elina ei ollut koskaan liiemmin puhunut Eemelin kanssa, mutta nyt hän päätti ryhtyä juttusille. "Sinähän olet Eemeli? Olisi hauska jutella vähän. Minä olen Elina", Elina esittäytyi. "Hauska tavata Elina. Aikko onkin puhunut sinusta", Eemeli sanoi kohteliaasti.
"Arvaisitpa vain paljonko minä olen sinuta kuullut", Elina naurahti ja sipaisi hiuksiaan korvan taakse, "Ja nyt kun tässä katselen, niin eivätpä ne jutut ole tainneet ihan tuulesta temmattuja olla", Elina jatkoi ja soi Eemelille leveän hymyn. "Ei kai Aikko nyt minusta koko aikaa puhu? Enhän minä mikään ihmeellinen ole", Eemeli hämmästeli.

"Voi kuulisitpa vain mitä Aikko puhuu!" Elina innostui, "Vaan eipä hän sinusta taida silti tykätä. Tai siis tykkää varmasti, mutta aina hän sanoo, että tahtoo olla vain ystävä", Elina lörpötteli, eikä päästänyt Eemeliä hetkeksikään tummien silmiensä katseesta pois. Eemeli kuunteli hieman ihmeissään mitä Elina puhui. Tuo tumman ruskeiden silmien kiinteä tuijotus piti häntä otteessan ja suorastaan lumosi paikalleen.

"Itseasiassa minä en ymmärrä miksei Aikko ole kiinnostunut sinusta. Koska minusta sinä olet huomattavan komea ja vaikutat mukavalta ja kiinnostavalta. Ja Aikon puheiden perusteella tiedän sinusta jo aika paljon", Elina jatkoi herkeämätöntä ja ovelaa jutusteluaan. Eemeli meni aivan hämilleen, eikä ollenkaan tiennyt mitä sanoa.

"Öh... En oikein tiedä mitä sanoa", hän aloitti, kun ovi paukahti ja Aikko juoksi talosta pihalle.

"Voi Eemeli, anna anteeksi. En ollenkaan arvannut, että tulisit näin aikaisin. Olisit tullut vain sisälle asti, ei tänne ulos olisi tarvinut jäädä seisomaan", Aikko sanoi kiireesti ja halasi Eemeliä. "Älä ole ollenkaan pahoillasi", Eemeli lohdutti, "Minulla oli mukavaa seuraa Elinasta."

"Vai että sitä vain siskoni kanssa ulkona ollaan, eikä minua tulla ollenkaan tervehtimään!" Aikko sanoi piloillaan ja yritti kutittaa Eemeliä kyljestä. Molemmat nauroivat taas raikuvasti. Elina huomasi, ettei häntä selvästikään tilanteeseen kaivattu. "Oli hauska jutella Eemeli. Emmeköhän me vielä joku päivä tapaa", hän sanoi ja lähti sievästi sipsuttamaan sisälle.

Hyvää pääsiäistä kaikille Ursinoiden lukijoille ja tsemppiä kevätlukukauden kanssa. Ei kesälomaan ole enää kuin puolitoista kuukautta ;D