Yritän saada kirjoitetuksi vielä toisen osan tässä kuussa, koska tässä kuussa vietetään erästä huomattavaa merkkipäivää!

Emma oli toki vieläkin rikkaan kartanon emäntä, mutta enää hän ei tanssahdellut kepeästi talossaan. Asiat joista Emma oli aiemmin iloinnut, eivät enää tuntuneet miltään. Mitä iloa oli notkuvista ruokapöydistä, suurista tiluksista ja hienoista vaatteista, jos itse oli niin sairas, että ei voinut niistä nauttia? Emma oli jo kauan sitten päättänyt, että jos vain saisi Matteuksen lapsen, niin hänen elämästään ei puuttuisi enää mitään. Nyt hänen ilonsa lasta kohtaan alkoi laantua, koska armoton päänsärky ja pahoinvointikohtaukset vaivasivat häntä lähes koko ajan.

Emma ei kuitenkaan halunnut turhaan huolestuttaa muita - mahakivusta johtunut voivottelu oli aivan tarpeeksi - joten hän yritti puuhastella mahdollisimman pirteästi. Raskaimmat työt Emma jätti suosiolla muille, mutta hän lueskeli paljon kirjoja, joista hän arveli löytävänsä tietoa vaivojensa syistä.

Lopulta raskaus ei ollut enää aavisteluja, vaan se alkoi muuttua konkreettiseksi, kun Emman pyöristyvää vatsaa ei enää voinut olla huomaamatta. (tosin tuossa puvussa ei näy raskausmaha, pahoittelut)

Ei talo onneksi ollut pahemmin mennyt sekaisin lapsen odotuksesta. Arki jatkui samaan tapaan kuin ennenkin. Talo oli ollut niin pitkään ilman emäntää, että työt osattiin jakaa joustavasti. Palkatun apuvoiman ansiosta Terhille jäi myös omaa aikaa, jonka hän käytti taidokkaiden saviesineiden valmistamiseen.

Lopulta Emma ei enää voinut kieltää omia vaivojaan. Hänen silmissään vain musteni ja hän rojahti lattialle tiedottomana makaamaan. Talossa oli juuri silloin hiljaista, koska nuoret olivat koulussa ja Matteus töissä. Terhikin oli dreijansa luona, joten Emma tuli maanneeksi lattialla ties kuinka kauan.

Lopulta Terhi alkoi ihmetellä, ettei alakerrasta kuulunut mitään ääniä, joten hän lähti katsomaan ja löysi tajuttoman Emman lattialta. Huolesta suunniltaan Terhi nosti Emman lattialta ja talutti tämän vuoteeseen.
Lääkäri kutsuttiin taas, ja tällä kertaa Emma määrättiin ehdottomaan vuodelepoon raskausajaksi. Sängystä saisi nousta vain pakon edessä, eikä Emmaa olisi hyvä jättää yksin pitkiksi ajoiksi. Lääkäri oli huolissaan lapsen terveydestä, sillä hän ei osannut sanoa johtuivatko oireet raskaudesta vai jostain vakavasta sairaudesta. Joka tapauksessa Terhi valvoi nyt lähes yötä päivää Emman vuoteen vieressä -silloinkin kun tämä nukkui.

Emman pahoinvointi ei kuitenkaan ottanut hellittääkseen. Nyt hän ei enää edes voinut salailla oireidensa määrää, kun Terhi valvoi häntä haukan lailla. Vaikka Terhi ei tietenkään sanonut mitään, niin Emma näki, että hän oli rasittunut ja yritti käskeä vanhustakin lepäämään välillä. Terhi oli kuitenkin järkähtämätön. 'Hänellä on joku outo päähänpinttymä tästä lapsesta', Emma mietti rynnättyään taas oksentamaan.

Nuoret tunsivat olonsa hyljätyiksi talossa, jossa kaikki pyöri vain Emman ympärillä, joten he päättivät livistää ottamaan vapaan iltapäivän kylille. Jo lähteminen oli Karoliinasta jännittävää, mutta huikaisevinta oli istua Kristianin lujan selän takana ja kietoa kätensä tämän vyötärölle. Tällaista läheisyyttä Karoliina ei ollut vielä päässyt kokemaankaan.

"Karoliina, olen jo pitkään halunnut sanoa sinulle yhden asian", Kristian aloitti ja Karoliina oli tuskin uskoa korviaan. Aikoiko Kristian sanoa sen mitä hän ajatteli? "Muistatko kun silloin sanoit, että kartano on sinun ainoa kotisi ja minä lupasin, että saat jäädä sinne vaikka loppuiäksesi?" Kristian kysyi ja hymyili maireasti. "Voi, tietysti!" Karoliina henkäisi, tämä keskustelu vaikutti jo aika lupaavalta. "No niin", Kristian jatkoi sitten, "Sopimukseemme tulee uusi ehto." Tämä lausahdus pudotti Karoliinan pilvilinnastaan ja hän parahti: "Mitä?!" "Asia on nyt niin, Karo-pienoinen (Kristian pani merkille hellittelynimen lepyttävän vaikutuksen), että minun ainoa keinoni saada talo, on järjestää sekä lapsi että Emma pois tieltä tarvittaessa. Jos vauva syntyy terveenä, Emma yrittää varmasti nostaa arvostustaan Matteuksen silmissä kertomalla totuuden isästäni. Ja sitä ei saa päästä tapahtumaan. Tässä vaiheessa sinä astut kuvaan..."

"Mitä ihmettä? Pyydätkö sinä minua tappamaan kasvatti-isäni vaimon?" Karoliina huusi ottamatta huomioon, että he olivat keskellä vilkasta toria. "En suinkaan, Karoseni", Kristian lepytteli, "Pyydän vain, että jos sinä naisena pääset Emman kanssa luottamuksellisiin väleihin, niin niitä voisi käyttää hyväksi. Vai mitä? Haluathan jäädä luokseni kartanoon?" Kristian sanoi, eikä Karoliina kuullut hänen ääneensä tullutta outoa sävyä, joka oli kuumeisen vaativa. "Tottahan toki, Kristian. Mitä vain, jotta saan pysyä luonasi", Karoliina sanoi ja oli tyytyväinen tavasta, jolla sai ujutettua vihjailevan viestin puheeseensa. Kristiankin selvästi tunsi häntä kohtaan jotain, ei hän muuten olisi tuolla tavalla puhunut. Paluumatkalla Karoliina painoi päänsä Kristianin olkaa vasten, ja Kristian sipaisi hänen hiuksiaan aivan kuin ohimennen.

Emma oli viimein saanut ruinattua itselleen luvan nousta kerran päivässä jaloittelemaan. Koko ajan Terhi roikkui hänen käsipuolessaan, mutta Emma oli kiitollinen saadessaan hylätä huoneen tunkkaisen ilman. Toinen hermoja raastava seikka oli Terhin lähes jatkuva mahalle vilkuttelu ja sen taputtelu. Välillä Terhin onnistui saada suustaan outoja kujertavia ääniä. Emma oli siitä iloinen, joten hän päätti sietää Terhin käytöstä. Hän nimittäin kävisi todella mielellään keskusteluja Terhin kanssa perheestä ja taloudenpidollisista asioista.

Raskaudesta oli kulunut jo yli puolet, mutta Emman oireet eivät olleet ainakaan helpottaneet. Matteus oli käynyt vierailulla läkärin luona, joka oli pudistellut vakavana päätään. Jos Emman olo ei tuosta kohentuisi, olisi hyvin todennäköiöstä, että hän ei selviäisi synnytyksestä.

Matteus huolestui lääkärin puheista ja päätti sen vuoksi viettää enemmän aikaa Emmansa kanssa. Emmalle Matteus ei puhunut huonoista odotuksista - tärkeintä oli, että tuleva äiti jaksaisi parantua. Emmakin vältteli sairaudesta puhumista ja kertoili juoruja, joita oli kylällä joskus kuullut kyseisestä lääkäristä. Matteuksenkin sydän keveni ihan vähän, kun hän kuuli lääkärin olevan yleensä väärässä ennustuksineen.

Matteusta harmitti, kun hänen ei sallittu päästä lähelle vaimoaan, koska Emmalta oli kielletty kaikki rasittava, mutta hän hieroskeli hellävaraisesti Emman selkää ja antoi tälle silloin tällöin mojovan suukon.

Kristian oli vähitellen alkanut kyllästyä Karoliinan seuraan. Aluksi tyttö oli vaikuttanut kiinnostavalta, jotenkin samanlaiselta kuin hän. Aivan kuin sääntöjä ei olisi tehty heitä varten ja juonittelu olisi oiva tapa osoittaa kypsyyttä. Nyt Kristian oli kuitenkin huomannut, että Karoliina ei sittenkään ollut mitenkään erityinen tyttö. Typerä kana, joka teki kaiken niin kuin käskettiin, ja lisäksi viljeli muka huomaamatomia rakkaudenosoituksia. Kyllä, Kristian oli pannut merkillä Karoliinan puheet, katseen ja viettelevät eleet, mutta hänellä ei ollut tyttöä kohtaan mitään tunteita. Kristian kuitenkin tiesi mistä naruista vedellä, ja tässä tapauksessa parasta oli teeskennellä kiinnostusta. Kristian oli jo nuorena ollut hyvä ihmistuntija, ja hän luki Karoliinaa kuin avointa kirjaa. Siksi hän uskoi myös tietävänsä, mitä Emma mahdollisesti tekisi. Niinpä hän vastasi Karolle kohteliaasti: "Edes tämän päivän ihanuus ei vedä vertoja kauneudellesi", ja Karoliina alkoi hymyillä raivostuttavan typerästi.

Emman synnyttämisen aika alkoi jo olla lähellä ja hänen olonsa oli muutaman viime viikon aikana onneksi kohentunut. Kalpea ja entistä hoikempi Emma oli silti, sillä hän ei ollut päässyt ulos nauttimaan kevätauringosta. Hän silitteli vatsaansa usein ja leperteli rauhoittavasti vauvalle.

Yöllä Emma sitten heräsi Matteuksen viereltä ja huusi tuskissaan Terhiä auttamaan. Terhi melkein juoksi huoneeseen ja hääti ensi töikseen Matteuksen ulos.

Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta sitten kun Emma alkoi tuntea lapsen tulevan maailmaan, jokin meni vikaan ja Emma tunsi taas pyörtyvänsä.

Terhi ei voinut auttaa niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista, koska ei voinut jaella käskyjä Emmalle, mutta ei hänkään sentään tyhmä ollut. Terhi oli nähnyt niin monta synnytystä ja kuolemaa lapsivuoteeseen, että tiesi milloin piti toimia.

Niinpä kun Emma alkoi menettää tajuntaansa, Terhi otti ohjat käsiinsä. Hän ohjasi Emmaa päättäväisesti, mutta lempeästi. Terhi painoi sormen huulilleen, mutta Emma kiljui kuin syötävä. Hänen oli hankala puhua, mutta hän veti Terhin pään lähelleen ja voihki: "Terhi... kerro Mat- Matteukselle... Kristian... ei ole... hänen"

Matteus oli kuunnellut huoneesta kuuluvaa kiljuntaa, mutta kun äänet äkisti vaikenivat, hän ei enää odottanut, vaan syöksyi huoneeseen. Hän näki Terhin, joka kannatteli tyttölasta, joka oli aivan Emman näköinen. Sitten Matteuksen huomio kuitenkin kiinnittyi Emmaan, joka rojahti polvilleen lattialle, ja Emman edessä oli toinenkin vauva, joka näytti pojalta.

Matteus karjaisi: "EIII!" ja syöksyi Emman viereen lattialle ja yritti ravistella tätä. Emman pää kuitenkin vain heilui irvokkaasti puolelta toiselle. Terhi oli huolestuneempi pojasta, sillä toisin kuin siskonsa, se ei ollut päästänyt vielä ääntäkään. Kun Terhi totesi, että vauvan veltto ruumis ei osoittanut elämisen merkkejä, hän siirtyi Emman puoleen. Tämäkin kuitenkin makasi aivan liian hiljaa, ja Terhi irrotti hellävaraisesti Matteuksen kädet vaimonsa hartioista, silmät kyyneleitä valuen. Matteus alkoi nyyhkiä äänekkäästi, ja Terhi nosti tumman tyttön lattialta. Elämä oli jättänyt Emman ja vastasyntyneen pojan.

Heidät haudattiin pian. Emman haudan vierelle tuli tyhjä paikka odottamaan Matteusta. Nyyrikiksi nimetty poika sai oman haudan äitinsä vierestä. Valkoiset kynttilät saivat hautausmaan väräjöimään surullisessa valossa.