Neljäskymmenes jakso Ursinaa, kunnioitettava suoritus, jos saan sanoa.1314862.jpg
Matteus oli päättänyt, että nyt oli aika tehdä pieni ryhtiliike. Hän oli saanut uuden mahdollisuuden Emman kanssa eikä hänellä ollut mitään aikomusta heittää sitä hukkaan. Kunnonkohotus oli listalla ensimmäisenä, ja Matteus mätki armottomasti säkkiä. Huvi oli myös kätevä yhdistää hyötyyn, sillä Koivulan lainvalvonnassa oli Matteukselle tehty selväksi, että ylennystä ei ollut tulossa, ennen kuin juokseminen ja muu urheilu sujui.
1314863.jpg
Terhikin oli alkanut vaalia terveellisiä elämäntapoja ja vietti kaiket päivät (ja yöt) ulkona lehtiä haravoiden. Työmaata riitti, sillä kujan metsäomenapuut varistivat uskomattoman paljon lehtiä.
1314864.jpg
Aamulla lähtiessään taas haravanvarteen kiinni, Terhi näki portaiden juuressa punaisen ruusun. Viestissä ei ollut nimeä, vain sanat: "Kiitos ihanasta illasta". Terhi ei maininnut kukkasesta mitään Matteukselle, mutta vei sen näkyvälle paikalle keittiönpöydälle.
1314865.jpg
Terhin ahkerointi ei kuitenkaan kumonnut Ursinoiden tuhdin ruokakaapin antimia, vaan pikkuhiljaa Terhi alkoi kuulua melkolailla Matteuksen kokoluokkaan. Terhi ei asiasta suuremmin välittänyt, vaikka kyllähän se osoitti varakkuutta olla hyvinsyöneen kokoinen.
1314868.jpg
Terhi keksi aloittaa kuntoilun yhdessä Matteuksen kanssa, jolloin molemmat hyötyivät. itsensä lisäksi Terhi keskittyi laittamaan myös taloa kuntoon, sillä arvostetun luostarikoulun johtaja oli tulossa loppuviikosta tarkastamaan perheen lasten kelpoisuuden jatkokoulutukseen.
1314869.jpg
Matteus halusi lasten koulutuksen suhteen pelata varman päälle, ja meni toivomaan apua kaivolta. Vaikka päällimmäisena huolena olikin lasten koulutus, niin kaivo sai kuulla toiveita myös pienentyvästä vaatekoosta ja naisonnesta.
1314871.jpg
Kaivo päätti auttaa Matteusta pudottamalla pihalle kolme muuta simiä. Matteuksen juttutuokio jäi kurjasti kesken, kun haamukoira Konrad säikäytti Matteuksen niin pahasti, että tämä laski alleen.
1314870.jpg
Vaikka Matleenan uurna oli kadoksissa, ei hänen henkensä ollut jättanyt taloa ja hänen pientä tytärtään. Matleena katseli hyväksyvästi, kun Karoliina pujotteli kudontakäpyä (kyllä se on sen nimi) taitavasti lankojen lomitse.
1314874.jpg
Sitten koitti ilta jolloin luostarikouluherran oli määrä tulla vierailemaan. Karoliina kuurasi paikkoja hiki hatussa, sillä hänelle oli opiskelupaikasta tullut jo melkoinen pakkomielle. Terhi oli hyvillään, että edes jokin sai Karoliinan kiinnostumaan taloudenpidosta.
1314875.jpg
Lopulta johtaja saapui ja Matteus oli häntä pihalla vastassa. Johtaja vaikuttui Ursinoiden siististä pihamaasta ja Mattus päätti yrittää muistaa mainita asiasta Terhille.
1314877.jpg
Johtaja oli myös kiinnostunut Ursinoiden vanhoista taide-esineistä ja kehuikin Ursinoiden taloa kaikin puolin hurmaavaksi paikaksi.
1314878.jpg
Terhi oli pannut parastaan ja pöydässä oli herkullista paistettua peltopyytä. Kristianista kuoriutui synnynnäinen seuramies, ja hän keskusteli vilkkaasti johtajan kanssa. Karoliina ei ujoudeltaan saanut suutaan auki, vaan tyytyi hymyilemään vienosti.
1314879.jpg
Kristian ja johtaja keskustelivat urheilusta suu vaahdossa ja "isoäiti" sai myös osakseen ylitsevuotavia kehuja ruoasta ja moitteettoman siististä talosta.
1314881.jpg
Terhi halusi olla saamiensa kehujen arvoinen ja alkoi tehokkaan oloisesti keräillä lautasia pöydästä.
1314883.jpg
Kun ruoka oli syöty, kiitti johtaja Matteusta mukavasta illasta ja sanoi ottavansa lapset ilomielin kouluunsa.
1314884.jpg
Matteus oli juuri lähtenyt saattamaan johtajaa vaunuille, kun haamut ottivat vallan keittiössä. Nikola säikäytti pahaa-aavistamattoman Terhin ja Matleena lähti kaivamaan jääkaapista jotain purtavaa.
1314885.jpg
Talossa palattiin pian taas normaaliin päiväjärjestykseen. Matteus ja Terhi alkoivat pelata säännöllisesti shakkiotteluita. Matteus huomasi, että Terhi oli loistava strategi ja shakinpelaaja, vaikka hän ei lukea osannutkaan.
1314886.jpg
Talonväki sai pian myös vahvistuksen siitä, että Viiru todella oli kuollut, kun kissan haamu palasi vaeltamaan entisen kotinsa nurkkiin.
1314887.jpg
Ensilumi satoi maahan, mutta se ei haitannut Terhin haravointia. Kaikki lehdet piti saada talteen, jotta kevällä olisi hyvää uutta multaa kasvimaata varten.
1314888.jpg
Karoliinan syntymäpäivän aattona Matteus istui yksin juustoleivän seurassa ja mietti asioita. Emma tulisi taloon alle vuorokauden päästä, eikä Matteus tiennyt miten oikein suhtautua asiaan. Hän tiesi harmillisen selvästi, että hän oli taas korviaan myöten rakastunut Emmaan, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä Emma tunsi häntä kohtaan. Nainen oli tuntunut melko lämpimältä häntä kohtaan, mutta Matteus pelkäsi joutuvansa taas pettymään. Hän oli jo antanut Emmalle anteeksi, mutta viha veljeä kohtaan ei ollut lauhtunut yhtään. Niinpä seuraavan päivän ilta lähestyi hermostuneen jännityksen vallassa.

Tällaista nyt tällä kertaa. Ensi viikolla tulee vielä toinen lyhyt jakso, mutta sitten tulee viikon tauko, kun me lähdetään lomareissulle.