Seuraavana aamuna Helena meni sanomaan Olaville: "Suostun kosintaasi." Olavi polvistui muitta mutkitta uudelleen ja tällä kertaa Helena laittoi sormuksen sormeensa.

Ikionnellinen Olavi suuteli Helenaa, ensimmäistä kertaa eläissään.

Helena ei jäänyt sisälle taloon, missä muut kulkivat edestakaisin, sillä hän halusi olla yksin ajatustensa kanssa. Helena purki tuntojaan tuntoradalla ja mietti mihin olikaan tullut lupautuneeksi. Avioliitto oli ikuinen ratkaisu. Sitä ei peruttaisi tai vaihdettaisi. Eikä hänellä oikeastaan ollut mitään tunteita Olavia kohtaan. Oikeastaan hän ei ollut kiinnittänyt poikaan juuri mitään huomiota. Niinpä kosinta oli tullut hänelle täytenä yllätyksenä. Helena oli yhä vähän tolaltaan Matin takia. Hän ajatteli kuitenkin, että Ursinat olivat osoittaneet hänelle niin suurta ystävällisyyttä, että olisi ollut äärettömän rumaa kieltäytyä. Sitä paitsi, hänellä ei ollut mitään muuta paikkaa johon mennä.

Huoliltaan Helena ei ollut edes näkemässä, kun hänen silmäteränsä Massu kasvoi isoksi koiraksi.

Kun Helena kerran oli suostunut, niin häävalmisteluiden kanssa ei aikailtu. Jo seuraavaksi aamuksi Olavi oli hoitanut valmistelut kuntoon ja pari astui avioon.

Olavi johdatti epäröivän nuorikkonsa muitta mutkitta altaaseen, toivonaan mikäpä muukaan kuin perillisen saanti.

Pitkällisen talossa oleskelunsa ansiosta Helena sujahti ilman suurempia ongelmia talon vakinaiseksi asukkaaksi ottaen osaa talon töihin ja askareisiin. Reeta kuitenkin katseli usein huolestuneena miniänsä perään, sillä tämä ei vaikuttanut täysin tyytyväiseltä elämäänsä.

Avioelämän väistämätön seuraus oli, että Helena alkoi olla pieniin päin.

Ja pian hänen tilansa oli jo sen verran näkyvä, että sen huomasivat kaikki muutkin.

Kun näin oli selvää, että Helena varmasti tulisi olemaan osa heidän sukuaan, päätti Reeta kertoa hänelle Ursinoiden sukukirjasta. Hän pyysi, että Helena ottaisi sen vastuulleen hänen jälkeensä, sillä Reeta halusi, että Matin yliopistovaiheetkin säilyisivät tiedossa ja lisäksi hän arveli, että luostarikoulussa käyneenä Helena osaisi kirjoittaa paremmin kuin Olavi. Helena oli erittäin otettu kunniasta ja suostui ilman muuta.

"Oletko sinä onnellinen Olavin kanssa?" Reeta kysyi yllättäen Helenalta. Helena ei ollut valmistautunut ollenkaan moiseen ja sönkötti vastaukseksi jotain siitä, että Olavi oli hyvä mies. "Kahta ihmistä on niin vaikea rakastaa..." Reeta mutisi itsekseen ja sai Helenan hämilleen.

Alkukevät oli poikkeuksellisen kuiva, mikä aiheutti Ursinoidenkin pihalla vaarallisia palon alkuja. Reeta ja Johannes saivat tilanteen kuitenkin onneksi aina hallintaan.

Helena ei raskaudeltaan oikein jaksanut enää tehdä mitään, joten häntä säästettiin raskailta töiltä sekä muiltakin ikäviltä asioilta.

Vanhan pariskunnan pitäessä taloa pystyssä Olavi harjoitti liiketoimia toisissa kylissä viettäen välillä pitkiäkin aikoja pois. Näillä reissuillaan Olavi tapasi lukuisia ihmisiä, joiden kanssa hän solmi hyödyllisiä ja välillä henkilökohtaisempiakin suhteita. Erään Ruusu-nimisen naisen hän toi kotiinsa asti.

Olavi määräsi Helenan valmistamaan heille illallisen, jonka Olavi vaati ehdottomasti saada syödä kahden kesken vieraansa kanssa.

Kahdenkeskisyysvaatimuskin sai pian selityksen, sillä muiden poistutttua Olavi ja Ruusu aloittivat aikamoisen lirkuttelun, jolla ei ollut mitään tekemistä liikeasioiden kanssa.

"Olet sinä Olavi kyllä aikamoinen mies", Ruusu kikatteli, "Kauniita naisia ympärillä vaikka millä mitalla."

Ruusun lähtiessä he halasivat ja Olavi kuiskasi Ruusun korvaan paljon puhuvalla äänellä: "Me näemme taas pyhän jälkeen."

Ruusun vierailun jälkeen Olavin lämmin suhde vaimoonsa lopahti lähes kokonaan. Olavi ei enää aamuisin vaivautunut itse laittamaan ruokaakaan, vaan vaati vaimonsa tekemään niin, eikä antanut Reetan edes auttaa raskauden takia huonovointista Helenaa.

Iltaisin kotiin tultuaan Olavi lähinnä riiteli Helenan kanssa milloin mistäkin. Helena alkoi pikku hiljaa syvästi katua päätöstään.

Olavi ei tietenkään ollut kotona silloinkaan, kun Helenan synnytys alkoi. Hädissään Helena huusi Reetaa auttamaan.

Varsin pian Helena sai käsivarsilleen suloisen ja terveen vastasyntyneen, jolla oli ilmiselväti isänsä hiukset ja äitinsä silmät. Lapsi oli poika ja se sai Olavin palattua nimekseen Niilo.

Hauskaa pääsiäistä lukijoille! Katsotaan milloin seuraava osa tulee, koska se edellyttää taas pelaamista. Sukupuun uusin versio on muuten taas näytillä.