Kuten kaikille taitaa olla jo selvää, niin Ursinoiden ilmestymistahti on nykyisin todella hidas. Koulunkäynti vaan vie niin paljon aikaa, että pelaamaan ehtii todella harvoin. Mutta näin joululoman kunniaksi vihdoinkin on tarjolla lisää Ursinaa!
"Lauri kiltti, voisitko tulla auttamaan minua puutarhaan?" Riina pyysi: "Kello on jo niin paljon, että olisi kiva saada työ hoidettua nopeasti ja se sujuu paljon reippaammin kaksin kuin yksin." Herrasmiehenä Lauri suostui totta kai.
Yhteistuumin puutarhan kunnostus sujui nopeasti. Riina ja Lauri eivät liiemmin puhuneet, mitä nyt välillä sanoivat muutaman sanasen hiljaisuutta rikkomaan.
Kun työ oli vihdoin ohi Riina lähestyi arasti Lauria. "Kiitos avusta", hän sanoi ja antoi ihan nopeasti Laurille suukon.
Lauri jäi vain yllättyneenä tuijottamaan Riinaa. Riina alkoi jo pelätä mitä Lauri sanoi - olisko hän vihainen, eihän kukaan pitänyt Riinasta?
Kun Lauri sitten sai toimintakykynsä takaisin, hän ei todellakaan ollut vihainen. Hän kaappasi Riinan syliinsä ja kuiskasi: "Tapahtuihan se oikeasti? Se oli ihaninta mitä minulle on koskaan tapahtunut!" Riina hymyili onnellisempana kuin koskaan hyljeksityn elämänsä aikana.
Valpuri ja Niilokin puuhastelivat yhdessä, eivät tosin raittiissa ulkoilmassa toisten tapaan. He pelasivat usein shakkia ja koska molemmat olivat luonteeltaan yhtä kieroja, he huijasivat pelissä suurinpiirtein yhtä paljon, joten se ei haitannut kumpaakaan.
Riina ja Lauri viettivät aikaa mieluummin ulkosalla; osittain siitä syystä, että siellä sai todennäköisemmin olla rauhassa. He eivät edelleenkään paljoa puhuneet, mutta vilkuilivat toisiaan sitäkin useammin. Aina, kun katseet kohtasivat, he hymyilivät toisilleen onnellisesti.
Yötkin he nukkuivat vierekkäin - sääli vain, että seinä erotti heidät toisistaan.
Muu talonväki ei kumma kyllä huomannut yhtään mitään. Niilon täysi-ikäisyyspäivä alkoi lähestyä ja hän alkoi yhä enenevässä määrin kiinnostua vaimon hankinnasta. Niinpä hän ilta toisensa jälkeen kävi Laurille läpi kylässä asuvia tyttöjä miettien kuka heistä olisi paras vaimoehdokas. Vähän väliä hän myös kommentoi Laurin tyttöystävätilannetta, mihin Lauri vain tuhahteli kyllästyneesti, mutta hymyili itsekseen kun Niilo keskittyi taas ruokaansa.
Niilo päätti lopulta sortua helpoimpaan ratkaisuun, eli pyytää toivomuskaivolta apua. Kaivokin oli kuitenkin ilmeisesti kyllästynyt Niilon jatkuviin yrityksiin hankkia ystäviä ja tyttöjä, että se syttyi tuleen.
Riina ja Lauri istuskelivat yhdessä ja tekivät koulutehtäviään. Toisen läsnäolo ei kyllä parantanut kummantaan keskittymistä, vaan Riina varsinkin liihotteli jossain vaaleanpunaisen pilven reunalla.
He jutustelivat puoliääneen siitä, mitä tekisivät aikuisina, miten he asuisivat yhdessä ja olisivat onnellisia välittämättä muiden mielipiteistä.
'Taatusti joku kohta kiinnittää meihin huomiota', Riina mietti kerrankin illallista syödessään, kun Lauri tuli hänen seurakseen pöydän ääreen lukemaan.
Mutta Niilon syntymäpäivään mennessä kukaan ei ollut huomannut mitään, tai jos olikin, niin pitänyt sen omana tietonaan. Riina istui luonnollisesti Laurin vieressä, mutta sitä kukaan ei pitänyt mitenkään outona, koska Lauri oli aina ollut Helenan lisäksi ainoa, joka suostui istumaan Riinan vieressä. Pöydässä oli paikalla myös Loora, jonka Niilo oli loppujen lopuksi valinnut tulevaksi puolisokseen.
Helena tarkkaili ruokailun ajan tulevaa miniäänsä. Jos kummallisen vaateparren jätti huomiotta, niin ei tyttö muutenkaan oikein täyttänyt hänen ihanteitaan. Hän nauroi liian kovaan ääneen, puhui ruoka suussaan ja muutenkin ilvehti kummallisesti. Lisäksi hän ei osannut oikein saanoa juuta eikä jaata useimpiinkaan keskustelunaiheisiin.
Aterian päätteeksi Niilo kasvoi aikuiseksi ja hänen perässään samoin teki Loora.
Muitta mutkitta Niilo kosi virallisesti Looraa. Kummaltakin jäi huomaamatta, että oikeastaan ainoa, joka näytti ilostuneelta oli Valpuri, joka oli koko ikänsä muutenkin aina mielistellyt isoveljeään.
Seuraavana aamuna Niilo ja Loora menivät naimisiin ja Ursinan kartanossa alkoi tulla ajankohtaiseksi odotella uuden, yhdeksännen sukupolven edustajaa ilmaantuvaksi.
Helena, joka ei naimakaupoista muuten ollut niin innoissaan, ei voinut olla pitämättä siitä seikasta, että hänellä ei enää nykyisin ollut päävastuuta talosta, vaan uusi nainen sai ottaa sen paikan. Niinpä hän kuljeskeli nyt puutarhassa hoidelleen kasveja ja hyräillen itsekseen. Omassa hyväntuulisuudessaan hän ei voinut olla huomaamatta myös sitä iloa, joka paistoi talon nuorimpien kasvoilla nykyisin.
Niiloa ja Looraakaan ei tuore avioelämä näyttänyt liiemmin surettavan, päinvastoin. Niinkuin Helena itsekseen tuhahteli: "Kumma jos tuolla menolla ei vuoden sisään ilmaannu perijää taloon."
Oikeastaan ainoa, joka ei sittenkään iloinnut oli Valpuri. Hän ja Niilo olivat lapsina olleet kuin paita ja peppu ja muutenkin heidän välinsä olivat hyvin tiiviit. Häiden jälkeen Niilo ei kuitenkaan ollut melkein edes huomannut Valpurin olemassaoloa. "Pyöriköön vain sen naisensa kanssa, minä en välitä", Valpuri sanoi itselleen, mutta tunsi sisimmässään, että se ei ollut totta.
Näin siis Ursinoilla. Yritän ehtiä pelaamaan lisää tässä lähipäivinä, jotta olisi taas lisää mistä kirjoittaa.
keskiviikko, 29. joulukuu 2010
Kommentit