Nikolan ja Miikkaelin avioelämää oli kestänyt vain muutamia kuukausia, kun Nikola jo tunsi vatsansa pyöristyvän, Nikola ei tajunnut miten Miikkaeli oli huomannut hänen tilansa melkein ennen häntä itseään. Vielä hän ei tosin halunnut kuuluttaa asiaa kovin julkisesti, sillä kylällä paheksuttiin jo turhan yleisesti Miikkaelin naisasioita. Niinpä Nikola vaihtoi päälleen väljemmän mekon, mutta valtaisaa ruokahaluaan hän ei pystynyt peittämään. Nikola söi tukevia aterioita useamman päivässä ja toivoi, että hän ei sentään paisuisi aivan valtavaksi. Nikolan onneksi Miikkaeli oli antanut hänen pitää hiuksiaan auki, vaikka se vaimoihmisellä pahkesuttavaa olikin. Miikkaeli oli tosin vuosien saatossa jo osoittanut vähät välittävänsä muitten mielipiteistä.

Vaikka perheen kissoista oli suuri apu rottien kurissapitämisessä, oli asialla toinen, kurjempi puoli. Verisiä rotanraatoja sai keräillä lattiolta ja vielä tunkiolle. Lisäksi Matleena piti pitää kaukana raadoista, ties minkä kuolemantaudin tyttö olisi niistä itselleen saanut.

Yöaikaan keittiöstä saattoi löytää talon molemmat nuoret äidit. Nikola siinä kokkaa itselleen iltapalaa ja Nekku istuu pöydällä, kun kukaan ei ole sitä opettanut pois pahasta tavastaan.

Lopulta Ulrika sai tarpeekseen joka nurkissa pyörivistä kissoista, ja komnesi Matleenan opettamaan niille edes jotain tapoja. Hyvä käytös olikin tarpeen Viirulle, sillä majatalon isäntä oli luvannut antaa Matleenalle ison pussin rintasokeria, jos tyttö toisi kissan välillä majatalon vintille pyydystämään hiiriä.

Kun Miikkaeli oli paljastanut Nikolalle tietävänsä raskaudesta, niin parin makuukammarielämä vilkastui huomattavasti, kun ei-toivottuja raskauksia ei tarvinut pelätä.

Raskaus toi esiin Nikolan kärttyisen puolen. Milloin riitaa tuli torilla käymisestä, milloin siitä että Miikkaeli ei ollut kantanut keittiöön lisää pesuvettä. Yritä Miikkaeli kestää, tähän taloon ei kaivata toista eroa lähiaikoina.

Oman mausteensa soppaan toi Annukka, joka usein kulki talon ohi pirullisesti hymyillen. Mitähän tuolla naisella on mielessään? Ilmeisesti jotain niin tärkeää, että Miikkaelin uhkaukset eivät tunnu haittaavan.

Matleena oli vihdoin unohtanut ikävänsä, ja suunnannut tarmonsa koulunkäyntiin. Hän toi tuon tuostakin kotiin erinomaisia kirjoituksia latinaksi, ja olipa opettaja kehunut häntä luokan parhaaksi lukijaksikin.

Nikolan raskaus alkoi jo lähentyä loppua kohti, jolloin Nikolaan iski mieletön makeanhimo. Miten syntistä haluta kovasti jotain makeaa, mutta Nikolaa ei sillä hetkellä pelottaneet papin puheet kiirastulesta ja ikuisesta kadotuksesta, makeaa piti saada. Niin Nikola valmisti koko talon väelle herkullisia kakkuja, joihin Miikkaelikin tykästyi. Lopulta herkut tosin alkoivat jo tunkea muun porukan korvista ulos, mutta Nikola ei osoittanut kyllästymisen merkkejä. Ruokapöydän ääressä, jossa Nikola nyt vietti tavattoman paljon aikaa, oli hyvä tilaisuus kekskustella vakavista asioista. Matleenan koulumenestys oli saanut Miikkaelin ja Nikolan harkitsemaan tytön lähettämistä luostariin nunnaksi, vaikka siihen tarvittavaa rahaa ei perheessä kamalasti ollutkaan. Oli rahaa säästössä toki paljon, mutta ne oli aiottu käyttää tulevan perijän koulutukseen.

Ulrika oli kuoleman rajamailla seikkailunsa jälkeen alkanut tuntea itseään masentuneeksi. Häntä vaivasivat toistuvat päänsäryt, ruoka ei maittanut, eikä vanha intohimo maalaaminenkaan oikein innostanut. Lisäksi Ulrika alkoi yhä painavammin tuntea miten vääjäämätön loppu jo lähestyi, mutta hän olisi vielä halunnut elää rakkaidensa kanssa ja nähdä kartanon tulevan isännän.

Matleena yritti piristää mummoaan parhaansa mukaan.
"Kyllä sinä mummo vielä terveeksi tulet. Kohta on kesä, ja saat paljon valoa ja lämpöä ja tulet taas yhtä iloiseksi kuin ennen!" hän sanoi. Ulrika ei voinut kuin olla ikuisen kiitollinen ihanasta pojantyttärestään ja rutistaa tätä lujasti.

Matleenalla oli koulutöiden lisäksi myös aikaa peltotöihin. Viime vuoden sato oli mennyt melkein kokonaan piloille, joten koko talvi oli eletty ostoruoalla. Maa oli vasta sulanut roudasta ja luntakin oli vielä kun Matleena jo suuntasi kääntämään maata ja tuomaan uutta multaa paikalle. Aikaa peltotöihin oli varhain aamulla ennen kouluunlähtöä. Mistä tuolla tytöllä riittää energiaa tähän kaikkeen?

Sitten eräänä päivänä vähän ennen keskipäivää, kun Ulrika ja Nikola olivat syömässä, Nikola tunsi supistustensa alkavan. Ulrika auttoi parhaansa mukaan miniäänsä. Onneksi molemmat miehet olivat muualla ja Matleena koulussa. Tähän touhuun ei tarvittu turhia silmiä töllistelemään.

Nikolan ja Miikkaelin esikoinen oli iloinen poika, joka nimettiin Miikkaelin toiveesta Matteukseksi. Nikola oli tavattoman iloinen siitä, että lapsi oli poika, sillä nyt hänen lapsensa tulisi varmasti perimään talon ja kaupan.

Nikola oli viemässä Matteusta kahtoon, kun hän tunsi taas supistuksia vatsassaan. Mitä tämä nyt oikein tarkoitti? Saisiko hän vielä toisenkin lapsen?

Kyllä vain! Toinenkin vauva oli poika, jolle Nikola antoi nimen Markus. Miikkaeli oli nimenomaan halunnut lapsilleen raamatulliset nimet, joten Matteus ja Markus sopivat hyvin.

Ulrika tuli hakemaan Markuksen Nikolalta, ja passitti naisen suoraa päätä lepäämään.
"Sinulla on ollut uskomattoman rankka päivä, kultaseni. Nyt menet sänkyyn ja pysyt siellä loppupäivän. Minä kyllä huolehdin näistä pikkuisista", hän sanoi.

Nikola uskoi vanhan naisen kokemukseen, ja pysyteli kiltisti vuoteessaan lopun päivää. Pieni hymynkare ei silti voinut olla hiipimättä hänen huulilleen. Hänellä oli kaksi poikaa, jotka molemmat näyttivät varsin terveiltä. Perijä Matteus oli saanut hänen tulenpunaiset hiuksensa ja hänen veljellään oli puolestaan Miikkaelin tummempi hiuslaatu. Saattoivathan poikien hiukset silti vielä muuttua, heillä oli vielä monia onnellisia vuosia edessään.

Miikkaelista kuoriutui todella vastuullinen isä. Hän halusi paikata Matleenan kohdalla tekemänsä virheen ja olla läsnä lastensa elämässä alkumetreistä saakka.

Miikkaelin ja Nikolan huvittelu hetket eivät vähentyneet mihinkään, vaikka pojat olivatkin jo syntyneet. Nikola oli kuullut kylän naisilta, että imettäessä ei raskaaksi voinut tulla, joten tähän tietoon nojaten Nikola ja Miikkaeli viettivät monta hetkeä yhdessä makuuhuoneessaan.

Ursinoiden oli tullut aika sanoa hyvästit kissanpennuille. Ne olivat toki suloisia, mutta seitsemän ihmisen ja neljän kissan talous, alkoi olla jo turhan täynnä. Matleena ei voinut estää kyyneleitään, mutta silitti silti vielä Rapsua ja Tinttiä, ennen kuin Riku vei ne niitten vanhempien entiseen majapaikkaan.

Matleena hukutti suruaan ankaraan taisteluun puutarhan puolesta. Luonto pisti kovasti vastaan rikkaruohoilla, hallalla, lumisateella ja kuivuudella, mutta Matleena sai kasvinsa toipumaan niistä kaikista ja kasvamaan suuriksi ja vahvoiksi.

Pian pikku pojista kasvoi hieman isompia poikia, ja tapauksen kunniaksi molemmille leivottiin omat kakut. Tästä kuvasta näkee muuten hyvin keneltä pojat ovat ulkonäkönsä perineet.

Matteusta alettiin kouluttaa heti perijäksi, joten puhumisen opettelu oli tärkeysjärjestyksessä sijalla yksi. Ulrikakin tunsi löytävänsä uusia voimia katsellessaan touhuavia poikia, jotka oppivat joka päivä jotain uutta.

Matleenakin suuntasi oppimaan jotain uutta, tosin tänään viimeistä päivää, lapsena ainakin. Ilalla vietettäisiin Matleenan juhlia, ja nuorena neitona hänen koulunkäyntinsä ei ollut enää niin varmaa. Matleena toivoi, että hänelle järjestyisi paikka luostarikoulusta, jota piti eräs vanha munkki. Koulu oli onneksi Koivulassa, mutta sinne päästäkseen piti olla huippulahjakas, varsinkin kun sattui olemaan tyttö.

Hoitaessaan kasvimaata Nikola tunsi selässään samanlaista särkyä kuin poikia odottaessaan. Nikola oletti sen johtuneen pitkästä päivästä kasvimaalla kyykkien, mutta huoli painoi silti hänen päätään. Hän oli tosiaan pyöristynyt viime aikoina, mutta Nikola ajatteli sen johtuvan siitä että hän söi taas enemmän kuin normaalisti. Mutta niinhän siinä viimeksikin...

Tämä osa oli sitten vähän lyhyempi, mutta ensiosassa on toivottavasti sitten pituutta enemmän.