Kurja kun ei ole kunnon kesää, kylmää ja märkää vaan. No, nyt on ainakin paremmin aikaa pelata simssiä...

Kotiutuminen kartanoon sujui nuorelta parilta mainiosti ja suoraa päätä pitikin käydä tavallisen arjen kimppuun. Johannes hankki töitä viihdytysalalta. Palkka ei ollut kummoinen, mutta Ursinoiden säästöillä ei palkasta juuri tarvinut välittää. Työajat olivat venyviä, joten Johanneksella oli hyvin aikaa puuhailla harrastustensa parissa. Millainenhan mestariteos tästä alkaa muodostua?

Reeta istui usein Johanneksen seurana yläkerrassa ja luki Ursinoiden sukukirjaa. Ulrikan kertomus lapsistaan ja arjestaan oli Reetasta hyvin kiehtovaa luettavaa ja hän toivoi itselleen samanlaista iloa arjen pikku asioista.

Reetan pahoinvointi ei tosin vieläkään ottanut hellittääkseen, joten Reeta alkoi jo vetää pahoinvoinnin syistä tiettyjä johtopäätöksiä.

Pian epäilykset kävivät toteen, kun Reetan maha alkoi kasvaa - Reeta odotti heidän esikoistaan.

Johannes oli ollut yötä myöten viihdyttäjänä valtavissa häissä naapuripitäjässä ja heti kun Johannes tuli kotiin, riensi Reeta kertomaan miehelleen ilouutisen. Johannes oli vauvasta hyvin innoissaan ja suuteli hellästi vaimoaan.

Raskaus ei ainakaan vielä pahemmin rasittanut Reetaa, joten hän vietti päivänsä kouluttaen kissoja. Johanneksen haave kuudesta lemmikkityöläisestä alkoi näyttää koko ajan todennäköisemmältä.

Istuessaan kerran illallispöydässä Reeta kysyi Johannekselta, oliko tämä kuullut mitään Karoliinasta. Karoliinasta Johanneksella ei ollut tietoja, mutta sen hän oli kuullut, että lordi von Merg oli menossa huonompaan kuntoon. "Ei kuulemma lääkärin mukaan näe enää seuraavaa joulua", Johannes sanoi, "Ei varmaan Karo ihan helposti kylille pääse nyt, kun asiat ovat näin. Mutta sinähän voit mennä käymään siellä jonain päivänä." Reeta päätti, että hän varmasti vielä menisikin.

Sekä Reeta että Johannes olivat hyvin innostuneita vuoristohuvilan saunasta, joten Johannes rakensi kartanonkin pihalle kunnon savusaunan.

Saunaa piti päästä tietenkin heti kokeilemaan ja siellä sai melkein yhtä makoisat löylyt kuin huvilalla. Reeta oli innoissaan, sillä nyt hän pääsisi hautomaan kolottavia jalkojaan saunan lämpön vaikka päivittäin.

Reetan lukeminen oli nopeutunut huomattavasti ja hän oli viimein saanut luettua koko Ulrikan kirjoittaman osuuden. Reeta ei pitänyt yhtä paljon Miikkaelin kirjoitustyylistä (tyypillisen miesmäinen, nopeatempoinen ja karkea), mutta tapahtumat alkoivat käydä yhä mielenkiintoisemmiksi. Reeta välillä unohti kokonaan, että hän luki kertomusta oman sukunsa vaiheista, sillä välillä tapahtumat olivat kuin suoraan jostain kertomuksesta.

Jos Reetan alkuraskaus olikin ollut helppo, niin viimeinen kuukausi ei sitä todellakaan ollut. Reeta oli jatkuvasti nälkäinen, väsynyt, kiukkuinen ja rasittunut. Useammin kuin kerran hän nukahti ruokalautaseensa.

Lopulta myöhäisenä syksy-yönä alkoi Reetan synnytys. Johannes oli juuri tietenkin töissä, joten Reeta sai selviytyä urakasta aivan yksin.

Lopulta maailmaan saapui pieni poikavauva nimeltä Taavetti. Taavetti oli hyvin paljon isänsä näköinen - sinisilmäinen ja mustatukkainen, mutta Reetan tumma iho oli vähän periytynyt Taavetillekin.

Reeta kävi yhtenään silittelemässä ja kutittelemassa kehdossa makaavaa poikaansa. Reeta oli kerta heitolla menettänyt sydämensä tälle pienelle ihmeelle.

Reetan hämmästykseksi Kerma oli tainnut ottaa mallia emännästään ja vähän Taavetin syntymän jälkeen sillekin koitti synnytys.

Kerman ja Noen pennut olivat kaikki mustia kuten isänsäkin. Niistä kaksi oli poikia, nimeltään Piki ja Hiili, ja tyttöpentu sai nimen Tassu.

Reetan tavoin Johanneskin rakasti esikoispoikaansa syvästi ja leikitti tätä mielellään. Taavetti kiljui aina onnesta, kun isä tuli häntä hellimään.

Reeta puolestaan kiintyi pieniin kissanpoikiin päivä päivältä enemmän, vaikka tiesi, etteivät he pystyisi pitämään niitä kaikkia. Niin suloisia kuin pienet karvapallot olivatkin, niin niistä oli myös paljon vaivaa ja voi millaista meteliä ne pitivätkään! Koko päivän ja pitkälle yöhön oli käynnissä maukumiskonsertti tai takaa-ajokilpailu.

Käydessään torilla yhtenä päivänä Reeta huomasi hahmon, josta ei voinut erehtyä. Karoliina kulki torilta talolleen päin vilkuillen koko ajan kartanon suuntaan. "Karoliina!" Reeta huusi, jolloin hän vilkaisi kiireesti taakseen ja pisti sitten juoksuksi. "Karoliina, odota! Haluaisin puhua sinulle!" Reeta huusi, mutta Karoliina oli jo kaukana. Reeta ihmetteli miksi Karoliina vältteli häntä ja päätti, että viimeinkin olisi korkea aika lähteä vierailulle von Mergien luokse.

Kun Johannekselle kerrankin sattui vapaapäivä, pääsi Reeta lähtemään vierailulle. Reeta pohti olisiko ollut kohteliasta lähettää viesti tulostaan, mutta sitten Reeta tuli siihen tulokseen, että jos Karoliina vältteli häntä, hän olisi voinut hankkiutua siksi päiväksi ulkotöihin pois talosta. Oven avasi tummiin pukeutunut rouva, jolla oli vahvasti ehostetut kasvot. "En kai vain tule huonoon aikaan?" Reeta tiedusteli kohteliaasti esiteltyään itsensä, jolloin Reetan tyrmistykseksi rouva alkoi itkeä. Reeta yritti järkyttyneenä rauhoitella vanhusta, joka sanoikin pian: "Älä huolehdi lapseni. Minulla on kyllä aikaa asiallesi. Olen vain hiukan poissa tolaltani, mieheni kuoli toissa yönä." 'Ahaa', Reeta ajatteli, 'lordi on siis kuollut ja tämä nainen oli sitten varmasti Bridget-rouva.' "Otan osaa", Reeta sanoi, "Voin poiketa hyvinkin vielä joku päivä, mutta nyt asianani olisi tavata Karoliina."

"Voi lapsi kulta, ikäväkseni minun täytyy sanoa, että Karoliina ei ole enää talossa", Bridget sanoi pyöritellen päätään, "Karoliina lähti talosta samana yönä kuin mieheni kuoli, eikä meillä ole oikein ollut aikaa etsiä häntä nyt." "Ymmärrän mainiosti", Reeta sanoi kiireesti, "Hänkö siis lähit ihan vapaasta tahdostaan, mutta ei kertonut minne?" "Juuri niin", vanhus vahvisti. Reeta huomasi, että rouvaa alkoi taas itkettää, joten Reeta hyvästeli hänet ja lähti kotiin miettien mihin Karoliina oli voinut lähteä.

Taavetin syntymästä oli jo hyvän aikaa, joten Reeta ja Johannes halusivat saattaa uuden lapsen alulle mahdollisimman pian. Tuumasta toimeen tartuttiinkin ahkerasti ja säännöllisesti.

Sitten saapui Taavetin syntymäpäivä isän ollessa taas vaihteeksi töissä. Niinpä Reeta sai hoitaa yksin poikansa seuraavankin suuren päivänsä.

Taavetti säilytti edelleen lapsekkaan suloisuutensa, mutta hänestä alkoi jo paljastua ulkonäön tulevia piirteitä. Taavetillekin näyttää periytyneen Ursinoiden nenä.

Kerma saavutti uransa kuipun ennen Nokea, joten Reeta päätti surullisena, että se saisi lähteä yhdessä pentunsa Hiilen kanssa. Kaksi muuta pentua kasvatettaisiin aikuisiksi asti ja sitten toinen niistä saisi lähteä isänsä kanssa.

Reeta kertoi Johannekselle Karoliinan ihmeellisestä katoamisesta ja se kiinnosti Johannesta suuresti. Samalla Reeta tuli pohtineeksi Kristianin nykyistä olinpaikkaa ja kysyi siitäkin Johannekselta. "Kristianista en ole kuullut mitään keneltäkään, mutta luulenpa, että meidän kannaltamme voi olla parempi, että hänestä ei kullakaan mitään enää koskaan", Johannes sanoi. "Hänen lähdöstään on kuitenkin jo yli vuosi", Reeta intti, "Minusta meidän olisi pitänyt kuulla, jos hän olisi jo lähtenyt ulkomaille."

Heidän keskustelunsa jälkeisellä viikolla ovelle koputettiin yllättäen ja sen takana seisoi paksuun turkikseen pukeutunut käsityöläistyttö. "Isäni kävi Turussa viime viikolla ja sieltä hän sai tämän ja käski minun tuoda sen teille", tyttö selitti ja kaivoi jotain viittansa taskusta. Johannes kiitti tyttöä ja lähetti tämän sitten kotiinsa. Yöllä oli satanut ensilumi ja lämpötila oli ulkona reilusti pakkasen puolella.

"Kuka se oli?" Reeta kysyi sylissään juuri kylvetetty Taavetti. "Joku lähettityttö vain. Mutta hän toi tämän", Johannes vastasi ja näytti kirjettä kädessään. "Keneltä se on? Kenelle se on?" Reeta tivasi innokkaasti. "Tämä on itseasiassa aika hauska yhteensattuma", Johannes sanoi, "Tässä lukee päällä ainoastaan: Sisarelleni Reetalle."

Pitäkäähän hauska juhannus, jos vaikka sattumalta silloin ei sataisi vettä tai vahingossa olisi ihan ulkoilukelpoiset ilmat...