Nyt palataan taas suvun pariin. Uusi talo ja uudet käänteet odottavat.

Ursinat uuden kartanonsa pihalla. Pihan sivulla on vielä lampi ja talon takana hautausmaa. Niitä kyllä näkyy tulevissa osissa :)

Ensimmäisenä yönään uudessa talossa päätti Anneli kasvaa teiniksi. Tavoitteeksi hänelle arpoutui romantiikka (taas vaihteeksi) ja toiveeksi pelehtiminen 20 simin kanssa (taas vaihteeksi).

Eräänä aamuna tyttöjen jo lähdettyä kouluun alkoi Joonas puhua ajasta joilloin häntä ei enää olisi. Aino tunsi vastustamatonta halua silittää Joonaksen poskea ja sanoa, että siihen menisi vielä monta monta vuotta.

Joonaksen puheet toivat Ainon mieleen elävästi Rikhardin ja hän tunsi, ettei kestäisi jos ei saisi suudella Joonasta. Joonas tunsi aivan samoin Ainoa kohtaan. He tunsivat olevansa aivan samanlaisia, rakkaansa menettäneitä ja kaipaavia simejä.

Heidän hellä hetkensä kuitenkin loppui nopeasti, koska Joonaksen oli pakko lähteä töihin. Hän on muuten viimeinkin saavuttanut uransa huipun.
"Illalla näemme, rakas", Joonas sanoi.
"Odotan sinua omenapuiden alla", Aino sanoi ja mietti miten kestäisi koko päivän odottaen yksin tyhjässä talossa.

Joonas kuitenkin palasi lopulta ja Aino oli tietenkin häntä heti vastassa.

Suudellessaan Joonasta Aino tiesi mihin hän oli Joonaksessa ihastunut. Hän oli niin samanlainen kuin hänen ikuinen rakkautensa Rikhard. Ilmiselvästi isä ja poika.

Lopulta Aino päätti, että olisi aika ryhtyä sanoista tekoihin. Hän antoi oman kihlasormuksensa Joonakselle.
"En minä voi sitä ottaa", sanoi Joonas, "Se on sinun ja Rikhardin sormus"
"Mutta minä haluan antaa sen sinulle. Vaikka et olekaan minun elämäni kallein rakkaus, niin silti tulen aina muistamaan sinut. Minä haluan, että sinä pidät sormustani aina", Aino sanoi, "Hautaan saakka."

Yhtäkkiä taivaita alkaa halkoa kirkas valojuova. Aino ja Joonas juoksivat heti katsomaan sitä.

Matilda oli sisällä hieman kielletyssä puuhassa. Hän on nimittäin talon kellarissa kokeilemassa jotain laitetta, jonka Joonas oli joskus saanut joltain tutultaan. Juovan ilmestyttyä ulkona alkoi sataa paksusti lunta, vaikka olikin vasta syyskuu.

Lumi kuitenkin suli nopeasti, mutta sitä oli yhä jäljellä, kun Sivi nousi haudastaan ensimmäistä kertaa.

Sivi ei pidä yhtäkkiä ilmestyneestä lumesta, vaan halua rangaista siitä jotakuta. Harmi vain, että säikäyttelyn kohteena on väärä tyttö.

Tytöt ovat jo sen verran isoja, että heidän on aika alkaa etsiä itselleen tulevia puolisoita. Matilda ei viitsi lähteä merta edemmäs kalaan, kun taloon astelee joka kolmas päivä hurmaava nuorukainen. Eipä aikaakaan, kun he ovat jo hyviä ystäviä.

Aino ei  voinut olla Joonaksen seurassa alati, vaikka kyllä olisi halunnut sitä, sillä Joonaksen oli käytävä välillä töissäkin. Aino ei myöskään halunnut tyttöjen tietävän hänen ja Joonaksen suhteesta. Aino oli, saadakseen jotain täytettä päiviinsä, alkanut harrastaa ahkerasti taulujen maalausta. Mutta jos tuo taulu esittää Joonasta, niin Ainon olisi syytä vielä hioa taitojaan, vaikka luovuus onkin täynnä.

Tyttöjä äidin sulkeutuminen ei juuri haitannut, sillä heillä oli seuraa toisistaan. Hupia kohottavien palikoiden ääressä tytöt jopa ystävystyivät.

Ruualla tytöt leikkivät kuin pikkutytöt aina silloin, kun paikalla ei ollut aikuisia torumassa.

Ainon unelma on yhtä pentua lähempänä toteutumista, kun pienestä Kenraali-pennusta kasvaa aikuinen. Kenraali saa kuitenkin tehdä heti tilaa uudelle pennulle. Bordercollien ja dalmatialaisen pennut ovat muuten aika hauskan näköisiä :) 

Talon kymmenes koiran pentu on syntynyt! Tämän palleron, joka juuri ja juuri erottuu Alma pään alta, nimeksi tuli Kersantti.

Aino riensi heti halimaan palleroa, joka niin auliisti toteuttaa hänen unelmaansa. Talon nykyiset koirat ovat muuten Hertta, joka taitaa olla jo vanhus, sen pentu Alma, joka on suurimman osan pennuista äiti, ja Konrad, joka on erittäin riidanhaluinen dalmatialainen.

Ainon päivien kohokohtia olivat ne muutamat tunnit aamuisin, jolloin tytöt olivat jo lähteneet kouluun ja hän ja Joonas saivat nauttia toisistaan ja kevätauringon säteistä.

Matildalla oli myös eräs kenen seurasta nauttia. Hän oli tavannut koulussa Riki Kokkila nimisen nuorukaisen ja lähti tämän seurassa viettämään mukavaa iltapäivää kaupungille. Vaikka Matilda olikin jo katsonut itselleen miehen, niin hän halusi silti ikäistään seuraa. Matilda kun oli vielä liian nuori, jotta hänen ja puutarhurin suhde voisi olla hyväksyttävä. Tuonne torille on muuten jumittunut lumikerros, joka ei sula sieltä millään. Siellä voi sataa vettä tai olla keskikesä, ei auta.

Rikille Matilda antoi ensisuudelmansa. Rikillä se ei tosin ollut ensisuudelma, sillä hän on käynyt treffeillä jo monen muun kaupungin tytön kanssa ja hän on lupautunut naimisiin erään orvon neitosen kanssa. Sitä ei tosin kannata mainita kesken hyvin sujuvien treffien.

Nuorten iltapäivä venähtää jo illaksi, mutta kotiin ei malteta lähteä kun kaupungilla on niin hauskaa.

Lopulta kello on jo lyönyt niin monta kertaa, että kotiin on jo mentävä, jotta vastedes saataisiin myös lähteä kaupungille. Jäähyväissuukko onkin erittäin romanttinen.

Aino ja Joonas käyvät yhdessä usein rakkaittensa haudoilla. Siellä ei tosin pussailla vaan ollaan erittäin maltillisesti. Jollain tapaa he tuntevat pettävänsä puolisoitaan, vaikka virallisesti heillä on yhdessä oloon täysi oikeus. Moraalisesti asia onkin sitten toinen.

Anneli alkaa miettiä tulevia naimakauppojaan, vaikka hän elelisi mieluummin ilman miestä. Olisikohan Kaarinan mökissä tilaa? Matildan esimerkistä Anneli alkaa keimailla siivoojapojalle, ja hieman kukkaron nyörejä löysäämällä saa myös ihmeitä aikaan.

Kersantista kasvoi suloinen aikuinen koira. Se saa kuitenkin myös lähtökäskyn. Pentuja ei taloon kyllä tule vähään aikaan, sillä Almasta on tullut vanhus, joten se ei voi enää saada pentuja.

Yhtäkkiä ulkona Aino käpertyy pihalle kuolleen näköisenä ja Alma on heti paikalla nuuskimassa emäntäänsä.

Hyi Aino, ei saa pelotella. Voisit varoittaa, kun alat kouluttaa koiriasi.

Aino ja Joonas ovat pitkällisen harkinnan jälkeen tulleet tulokseen, että Joonaksella ei ole enää monia vuosia jäljellä. Jos siis jotain konkreettista aiotaan tehdä, niin se kannattaa tehdä pian. Niinpä he tytöille kertomatta astelevat eräänä syysiltana alttaria kohti.

Mutta miksi Aino itkee noin lohduttoman näköisenä, vaikka kyseessä pitäisi olla hänen suurin (tai no toiseksi suurin, Rikhard ajaa edelle) päivänsä?

He ovat tainneet odottaa liian pitkään. Juuri ennen alttaria päättää viikatemies tulla väliin ja viedä Joonaksen toisille maille. Ei taida olla rumempaa tapaa pilata häät.

Ainoa ei yhtään lohduta marmoriseen hautaan hakattu kuva Joonaksesta. Ulrika tulee myös suremaan vaariaan, mutta ihmettelee vähän miksi Aino itkee niin lohduttomasti kuollen miehensä isän perään.

Kaikkien lukijoiden iloksi tästä osasta lähtien seinät tulevat olemaan ylhäällä (lähes) aina ja seuraavan osan alkupuolella kuvan laatukin vaihtuu parhaaksi mahdolliseksi! Ensi osassa jylläävät sitten kovaa vauhtia aikuistuvat kaksoset ja Aino pääsee viettämään eläkepäiviään parhaalla katsomallaan tavalla. (Mitä eläkepäiviä? Ei Aino ole ollut ikinä töissä)