Tämä viimeinen ekstraosa kertoo  Aikosta. Tämän jälkeen onkin koko sisarussarjan tarina kerrottuna (lukuunottamatta vielä kotona majailevia Mattia ja Olavia). Mutta nyt siis katsaus Aikon elämään.Suuri kivinen talo ja sen edessä yksinäinen simi. Aikko oli tullut aviomiehensä talon luo, ainakin mikäli hän oli ymmärtänyt oikein hänelle annetut ohjeet.Talo näytti hirvittävän suurelta ja ankealta kivilinnakkeelta. Aikko ei uskonut voivansa koskaan tuntea sitä kodikseen.Ovessa luki kyllä ihan oikea nimi - Joakim Jaakobinpoika. Aikko kohotti nyrkkinsä ja koputti oveen pari kertaa.Vielä Aikon oikoessa mekkoaa, ovi aukesi ja mies tuli pyytämään hänet sisään. Aikko astui sisälle tärisevin jaloin.Mies istutti Aikon ruokapöytään ja Aikko sai tilaisuuden tarkastella kunnolla miestä, joka nyt oli hänen aviomiehensä. Joakim Jaakobinpoika oli suhteellisen varakas kauppiasmies, joka ei kuitenkaan vielä ollut ollut naimisissa. Hän ei ollut enää aivan nuori, yli kolmenkymmenen, mutta vielä mies parhaassa iässään. Hänen ja Aikon naimakaupat oli järjestetty pappilassa Johanneksen välityksellä, eikä Aikko ollut vielä kertaakaan tavannut miestään aiemmin.Aikko katseli Joakimia arvioivasti, mutta niin katseli Joakim Aikkoa ihan yhtä lailla. Joakim päätti Aikon näyttävän varsin viehättävältä ja käsistä ja kasvoista päätellen tuore vaimo oli tottunut ulkotöihin ja varmasti myös rankkoihin sellaisiin. Aikko taas sai ulkonäön perusteella vaikutelman jämäkästä miehestä, joka tiesi, mitä halusi. Aikko aavisti myös aivan oikein, että Joakim oli tottunut nauttimaan naimattoman miehen vapaudesta ja hänelle vaimo oli ensisijaisesti taloudenhoitaja. Keskustelua heidän välilleen ei meinannut syntyä millään.Ensimmäinen yö yhteisessä sängyssä ei sujunut kovin rentouttavasti, vaan pariskunta nukkui tiiviisti eri reunoilla sänkyä.Pikkuhiljaa Aikko kuitenkin kotiutui taloon, sillä talousaskareet olivat täysin samanlaisia talosta riippumatta. Aikko oli päivät yksin talossa, sillä Joakim oli tekemässä aina töitä. Iltaisinkaan he eivät paljon yhdessä tehneet mitään. He puhuivat harvakseltaan ja Aikon onneksi Joakim ei vaatinut aviollisia oikeuksiaankaan kovin usein.Eikä harvinaista ollut sekään, että Aikko vietti yönsä yksin. Joakim palasi kotiin aina sitten seuraavana iltana selittelemättä mitään, puhumattakaan anteeksipyynnöstä.Elinan luona vieraileminen ja Eemelin jälleennäkeminen ei saanut Aikkoa yhtään paremmalle tuulelle. Aikko tunsi yhä olevansa rakastunut, mutta Eemeli oli tehnyt valintansa, eikä Aikko aikonut antaa sitä anteeksi. Hänen täytyisi vain pikkuhiljaa tottua olemaan Joakimin puoliso, jonka paikka olisi kehdon ja hellan välissä.

Aika paransi monia haavoja ja kun Eemelin tapaamisen muisto alkoi haalistua, ei Aikkokaan enää tuntenut uutta kotiaan yhtä ahdistavaksi. Joakimia ei tosin kotona edelleenkään näkynyt kovinkaan paljon, eikä tämä edelleenkään osoittanut kovinkaan suurta kiintymystä vaimoaan kohtaan, mutta Aikko sopeutui siihenkin ja keskittyi nauttimaan hiljaisista päivistään talossa.

Tavallinen arki katkesi äkisti, kun kaksi miestä eräänä päivänä kantoi Joakimin kotiovelleen paareilla. Joakim oli pudonnut hevosen selästä kovassa vauhdissa ja katkaissut monia luita. Kylän välskäri ei ollut kovin toiveikkaalla mielellä, sillä Joakim oli niin tuskissaan, että välskäri epäili hänellä olevan sisäistä veren vuotoa. Aikko istui miehensä sängyn vieressä päivät ja yöt, mutta Joakim näytti menevän vain huonommaksi.

Toisena aamuna putoamisen jälkeen Joakimin kasvot alkoivat jo harmaantua kivusta, mutta hän pakottautui puhumaan: "Aikko, odotatko sinä lasta?" "En", Aikko vastasi totuudenmukaisesti, "Teidän ei varmaan kannattaisi puhua", hän huolehti.

Joakim veti kivuliaasti henkeä ja sanoi: "Minulle ei tule myöhemminkään tilaisuutta puhua. Koska minä näin ollen kuolen perijättömänä, ottaa minun nuorempi veljeni kaiken omaisuuteni haltuunsa. Hänen velvollisuutensa on myös huolehtia sinusta. Hän voi etsiä sinulle uuden puolison, mutta koska hän on naimaton mies, ottaa hän sinut todennäköisesti vaimokseen." Aikko kuunteli ilmeenkään värähtämättä. Hän oli oikeastaan arvannutkin, että jotain tällaista oli tulossa. "Mattias on hieno mies. Hän pitää sinusta kyllä huolen. Kunhan itse vain käyttäydyt kunnolla", Joakim sanoi ja yski perään pahan kuuloisesti. "Kuten haluatte", Aikko sanoi tyynesti.

Joakim yski lisää ja vaipui tyynyille. Kyyneleet alkoivat virrata Aikon silmäkulmista poskille. Muutaman tunnin päästä Joakim ei enää hengittänyt.

Hautajaiset pidettiin pian ja Aikko kävi Joakimin haudalla itkemässä. Ei Joakim ollut ollut hänelle mikään rakas mies, mutta  Aikolla ei ollut minkäänlaista käsitystä miehestä, jonka taloon hänen oli nyt määrä asettua. Joakim oli sentään antanut hänen elää niin kuin hän itse halusi.

Niinpä toistamiseen lyhyen ajan sisällä Aikko seisoi oven ulkopuolella ja oven takana olisi sekä hänen tuleva kotinsa että tuleva miehensä, jota hän ei ollut tavannut kertaakaan aiemmin.

Oven avasi vielä kohtuullisen nuori mies, joka saman tien halasi Aikkoa. "Tervetuloa kotiini, Aikko!" mies sanoi, "Minun nimeni on Mattias, kuten sinulle varmaan onkin jo kerrottu."

"Tulehan istumaan", Mattias kehotti ja johdatti Aikon penkille. "Ensiksi haluaisin esittää osanottoni miehesi poismenon johdosta", Mattias sanoi ja näytti oikeasti pahoittelevalta. Aikko yllättyi tästä: "Ei mitään syytä pahoitella. Olihan Joakim sinunkin veljesi." "No jaa, emme olleet kovin läheisiä. Meillä oli sentään 15 vuotta ikäeroa", Mattias sanoi, "Mutta ymmärrän täysin, että sinä olet vielä varmaankin kovinkin murheissasi."

"Kiitän osanotosta, mutta olen jo käynyt surutyöni läpi", Aikko sanoi. Hän ei halunnut sanoa, että ei oikeastaan surrut miestään yhtään. "Puhuisimmeko siis jostain iloisemmasta?" Mattias kysyi ja Aikko suostui siihen oitis.

Niin Mattias kertoi Aikolle talostaan, töistään ja muusta arkipäiväisestä. Mutta vaikka Mattias juttelikin kepeästi, hän katseli samalla koko ajan Aikon kasvoja. Mattiaksesta tuntui koko ajan enemmän ja enemmän, että ei ollut koskaan nähnyt ketään niin kaunista naista kuin Aikko. Lisäksi Aikko oli ystävällinen ja älykäs. Mattias ei voinut uskoa, että tämän kaltainen nainen oli hänen talossaan ja aikoi vielä jäädä sinne pysyvästi.

Tähän taloon Aikko kotiutui huomattavasti nopeammin kuin edelliseen. Ehkä se johtui siitä, että Mattias oli useammin talossa kuin Joakim oli ollut, tai sitten pienen puutalon tunnelma oli paljon lempeämpi verrattuna suureen ja kiviseen. Ja ehdottomasti yksi syy oli se, että Mattias kohteli häntä paljon ystävällisemmin kuin Joakim.

Aikko osoitti nopeasti olevansa pätevä emäntä ja Mattias oli entistä enemmän hämmästynyt onnestaan. Silloinkin kun he söivät, käänsi Mattias vähän väliä katseensa Aikkoon, jonka kauneuden näkemisestä hän ei saanut millään tarpeekseen.

Vaikka Aikko olikin suuremmaksi osaksi onnellinen uudessa kodissaan, hän mietti yhä yksinäisinä hetkinään Eemeliä. Aikko tiesi, että hän ja Eemeli eivät koskaan voisi olla yhdessä saatikka perustaa perhettä, mutta silti Aikko kuvitteli mielessään, millainen hänen elämänsä olisi, jos hän olisi saanut puolisokseen rakastamansa miehen. Aikko ei ollut katkera eikä vihainen, niistä tunteista hän oli päässyt yli, mutta hän tunsi pientä surua siitä, että hänen elämänsä oli ajautunut tällaiseen pisteeseen.

Mattiaksen toiveista ja jatkuvista hienovaraisista yrityksistä huolimatta, Aikko ei osoittanut yhtään lämpenevänsä uudelle mieheelleen. Pariskunta edelleen nukkui sängyn eri laidoilla.

Mattias ei kuitenkaan antanut periksi. Joka päivä hän teki pieniä tekoja, joilla osoitti välittävänsä Aikosta. Lopulta Aikkokaan ei voinut olla huomaamatta, miten ihanalta esimerkiksi Mattiaksen hieronta tuntui.

Lopulta oli eräs asia, joka Mattiaksen oli pakko ottaa puheeksi: "Aikko kuulehan. Me olemme asuneet yhdessä nyt jo hyvän aikaa ja sukuni on alkanut ihmetellä, milloin me aiomme mennä virallisesti naimisiin. Minä todellakin haluaisin sinut puolisokseni, mutta en voi kuvitellakaan, että vaatisin sitä sinulta. Haluaisinkin siis tietää, Aikko-rakas, olisitko sinä onnellinen, jos viettäisin kanssani loppuelämäsi?"

Aikko yllättyi tästä niin paljon, että kaikki vanhat tunteet, joita hän oli pitänyt sisällään saivat viimein vallan ja hän purskahti itkuun. Tämä reaktio ei ollut ollenkaan sellainen, jota Mattias oli odottanut, mutta hän ei mennyt hämilleen. "Voi Aikko-rakas, sinulla taitaa olla jokin hätänä", hän sanoi ja rutisti Aikon itseään vasten, jolloin Aikko painoi päänsä Mattiaksen olkaa vasten. "Tule istumaan ja kerro mikä sinun on", Mattias sanoi ja vei Aikon hellästi penkille.

Aikolla kesti jonkun aikaa, ennen kuin hän sai kasattua itseään sen verran, että pystyi puhumaan, mutta lopulta hän sai kerrottua Mattiakselle koko tarinan hänestä, Eemelistä ja Elinasta. Koko sen ajan Mattias kuunteli hiljaa ja silitteli samalla Aikon selkää.

"Voi minun Aikkoani", Mattias sanoi lopulta, "Sinua on kohdeltu todella väärin. Jos sallit, niin minä haluaisin kuitenkin kysyä yhtä asiaa. Rakastatko sinä vielä Eemeliä?" Aikko oli arvannut, että Mattias kysyisi tuota, joten hänellä oli vastaus valmiina: "En ole varma. Eemeli on ainoa ihminen, jonka kanssa minulla on ollut hauskaa ja joka on oikeasti ymmärtänyt minua. Mutta häntä on turha enää kaivata, hän on minulle mennyttä."

Mattias masentui vähän Aikon sanoista, mutta hän sanoi kuitenkin: "Ymmärrän. Hän oli sinun ensimmäinen rakkautesi, kun olit nuori. Mutta minun täytyy sanoa sinulle Aikko eräs asia. Sinä olet kaunein, taitavin, mukavin, hauskin ja älykkäin nainen, jonka olen tavannut. Heti kun näin sinut, minusta tuntui, että haluan viettää kanssasi koko elämäni. Tunnen itseni tavattoman onnekkkaaksi, kun olen saanut sinut elämääni. Minä rakastan sinua Aikko"

Nuo sanat saivat Aikon silmät avautumaan. Hän oli roikkunut niin tiiviisti menneessä ja ikävässä, että hän ei ollut huomannut, miten upean miehen kohtalo oli hänen tielleen lähettänyt. Aikko ymmärsi vasta nyt, että Mattias oli juuri sellainen mies, jollaisesta hän oli aina haaveillut ja jollaisen hän oli aina unelmissaan kuvitellut rinnalleen. Niinpä, hymyillen leveämmin kuin koskaan, Aikko siiryi Mattiaksen syliin ja sanoi: "Anna anteeksi, olen ollut niin itsekäs, että en ole huomannut, miten ihana mies minulla on. Minä todellakin haluan olla kanssasi nyt ja aina. Minä rakastan sinua."

****


"Äiti, äiti! Nyt ne tulevat!" Impi huusi ikkunan äärestä ja juoksi äitinsä luo, "Isä ja Iivari tulevat! Niillä on hirveänä saalista mukana!" "No olepa sitten hyvä tyttö ja kanna äitisi avuksi polttopuita uuniin, niin saadaan pata tulelle. Minä en nyt oikein jaksa kannella raskaita halkoja..." Aikko sanoi hymyillen ja silitti suurta vatsakumpuaan.

Näin siis Aikolle lopulta kävi. Siitä ei liene epäilystäkään, että hän on nyt onnellinen. Nyt ovat ekstra osat takana päin ja seuraavaksi palataan Ursinoiden kartanolle. Pitäähän se tämän sukupolven perijä nyt myös saada mieheksi asti ;D

Niin ja hyvää alkavaa kouluvuotta kaikille lukijoille :)