Tämä ekstraosa käsittelee pääosin Elinaa, mutta koska hänellä ja Aikolla on aika paljon yhteistä (muuten kuin henkisellä puolella), vilahtaa myös Aikko tässä ekstrassa. Aikko saa kyllä myös täysin oman ekstransa, joka lomittuu hieman tämän ekstran tapahtumiin. Pitemmittä puheitta; aletaan seurata, miten Elinan ja Eemelin yhteiselo alkaa.

Eemelin ja Elinan matka kartanolta päättyi suloisen puisen tuvan edustalle.

Elina ei voinut mitään sille, että hän katsoi tätä asumusta jokseenkin karsaasti. Hän kun oli koko ikänsä asunut Ursinoiden suuressa ja vanhassa sukukartanossa, joka oli vankka ja kivinen - sekä erittäin arvokkaan näköinen. Eemeli arvasi, mitä Elinan päässä liikkui: "Tulehan sisään kultaseni, tämä mökki on sisältä erittäin kodikas."

Mökin sisätilat käsittivät yhden huoneen, jossa oli keittiö ja oleskelu tila, kaksi hyvin pientä makuuhuonetta ja pienen kylpemishuoneen. Elina katseli tätä kaikkea lievästi järkyttyneenä. Hän ei ollut kuvitellut tulevaisuuttaan tälläisen mökin emäntänä. "Onhan tämä vähän pieni", Eemeli sanoi, "Ei mitään siihen verrattuna mihin olet tottunut. Eikä varmasti sinun arvoisesi talo. Mutta ajattelin, että asut tässä varmasti enemmän kuin mielelläsi, koska saamme olla viimeinkin yhdessä."

Eemelin sanat osuivat Elinaa sydämeen ja hän katui heti äskeistä kiittämättömyyttään. Totta kai oli tärkeintä, että he olivat yhdessä. "Tämä on aivan ihana tupa!" hän sanoi Eemelille, "Tämä tuntuu kodilta jo nyt!" Eemeli hymyili hänelle onnellisena.

Illalla nuori pari pääsi kokeilemaan aviovuoteen iloja, jotka miellyttivätkin heitä kumpaakin suuresti.

Arki solahti normaaleihin uomiinsa varsin pian. Eemeli oli poissa kotoa aamuvarhaisesta iltamyöhään, sillä hänen täytyi tuoda leipä taloon. Elina kulutti päivänsä yksin talossa, kotiaskareita tehden ja muuta pientä puuhastellen. Elina ei ollut tottunut olemaan yksin, koska kotona oli aina ollut muita ympärillä, joten hän koki yksinäiset talvipäivät varsin ahdistavina. Elinalla ei ollut koskaan ollut luotettuja ystäviä naisväen joukosta (ja minkähän takia...?), joten hän ei voinut edes lähteä vierailulle kenenkään luokse. Eräänä aamuna, kun Elina oli aikansa kuluksi kutomassa kangasta (hän ei ollut kovin kätevä käsistään), joku koputti ovelle.

Elina avasi innoissaan oven, mutta kenen hän sitten olikaan olettanut olevan oven takana, niin ei ainakaan häntä, joka siellä oli. "Tule toki sisään sieltä", Elina sanoi Raunolle, ensimmäiselle ihastukselleen. (Jos et muista, vilkaise osaa 67.) "Hauska nähdä Elina", Rauno sanoi ja halasi Elinaa tiukasti itseään vasten, "Muistatkohan sinä minua enää ollenkaan?" "Tottahan toki muistan", Elina sanoi, eikä kunniallisen vaimon tavoin älynnyt irottautua Raunon sylistä. "Sinun päiväsi taitavat olla täällä aika yksinäisiä", Rauno sanoi hellästi ja siveli Elinan poskea.

Elina ei itsekään tajunnut kunolla, mitä tapahtui, mutta lopulta hän makasi Raunon sylissä sängyllä. Raunon hunajainen ääni oli saanut hänet kokonaan unohtamaan kaiken muun ympäröivän ja Elina oli antanut tehdä itselleen mitä tahansa. "Olen pahoillani Elinaiseni", Rauno sanoi, "Mutta minun pitää lähteä kotiin. Vaimoni odottaa minua varmasti."

Se herätti Elinan. "Vaimosi!" hän kiljaisi, "Sinäkö olet naimisissa? Olisit sanonut! Voi mitä olenkaan mennyt tekemään..." Elina voihki. "Olethan sinäkin naimisissa", Rauno sanoi, eikä käsittänyt mistä Elinan yhtäkkinen epätoivo johtui. Tajuattuaan Raunon sanat alkoi Elina voihkia entistä pahemmin. "Ulos talostani!" hän kiljui, "Sinulla ei ole tänne mitään asiaa enää ikinä!" "Huomaan, että olet miesten suhteen yhtä holtiton kuin ennenkin", Rauno sanoi pukiessaan päällensä. "ULOS!" Elina kiljui.

Elina alkoi vasta pikkuhiljaa tajuta tekonsa, joten hän oli varsin kiihtyneessä mielentilassa, kun Eemeli tuli illalla kotiin. Elina yritti kuitenkin käyttäytyä mahdollisimman normaalisti, eikä Eemeli Elinan onneksi huomannut, tai ainakaan kysellyt, mitään.

Täysin luontevasti Elina ei kuitenkaan osannut olla Eemelin lähellä. Hän tunsi yhä ihollaan Raunon kosketuksen ja kuuli tämän äänen korvissaan. Elina katui syvemmin kuin ikinä mitään, sillä Eemeli oli hänelle niin hyvä, mutta hän ei osannut olla tämän rakkauden arvoinen.

Elina halusi unohtaa kokemuksensa Raunon kanssa, joten hän ehdotti Eemelille pientä lemmentuokiota. Elinan pettymykseksi Eemeli sanoi: "Ei tänään Elina rakas. Olen todella väsynyt päivän töistä. Minä ajattelin käydä nyt nukkumaan."

Eemeli nukkui sikeästi koko yön, mutta syyllisyydentunnoissa kieriskelevä Elina ei saanut unta. Elina nousi sängyn laidalle istumaan ja katseli kuutamoyötä ikkunan takana. Hän teki vakaan päätöksen, että ei enää ikinä olisi uskoton Eemelille. Luvattuaan näin itselleen Elina sai vihdoin nukahdettua.

Ja Elinan päätös piti. Se ei kylläkään ollut kovin vaikeaa, sillä talvi kului, eikä yhtäkään vierasta enää tullut Elinan oven taakse koputtelemaan. Eemeli oli päivät töissä kuten ennenkin ja Elina ahkeroi talossa.

Iltaisin Eemelillä ja Elinalla oli yhä aikaa toisilleen ja heidän rakkautensa kukoisti aina vain. Lasta heidän perheonneensa ei ollut kuitenkaan vielä siunaantunut, mutta kumpikaan ei ollut huolissaan. Heillä oli kyllä aikaa.

Eräänä aamuna, kun kevät oli jo saanut voiton talvesta, lähti Eemeli jo aamuvarhain työmaalleen. Tällä kertaa hän tulisi viipymään kerralla pidemmän ajan, sillä hänen ja hänen tovereidensa piti osallistua tukkien uittoon. Elina hyvästeli miehensä, vaikka tämän lähtö tiesi hänelle muutaman viikon yksinäisyyttä.

Jonkin aikaa Elina sinnitteli yksin mökissä, mutta lopulta kaunis kevät houkutteli Elinan kuitenkin ulos ja hän päätti lähteä torille, jossa näkyisi muitakin simejä, eikä hänen tarvitsisi olla yksin ikävissään. Tottumattomuuttaan Elina joi muutaman mukillisen enemmän torimyyjän olutta, kuin ehkä olisi ollut viisasta ja niin Elina ajautui keskusteluun erään vanhemman miehen kanssa.

Elina alkoi kertoilla miehelle omasta yksinäisestä elostaan mökissään ja siitä miten hän kaipasi seuraa. Joakimiksi itsensä esitellyt mies kuunteli häntä ymmärtävä ilme kasvoillaan ja lohduttaen siveli Elinan kättä, sitten käsivartta ja lopulta olkpäätä ja kasvoja.

Kevätilta pimeni ja kylmeni nopeasti ja lopulta taivaalta alkoi leijua lumihiutaleita. "Mitä me täällä kylmässä seisomme, kun tuossa vieressä on lämmin ja kutsuva majatalo!" Joakim naurahti ja tarttui Elinaa käsistä, "Tule sinne kanssani!"

Elina meni Joakimin perässä ja seurasi miestä yhteen yläkerran makuuhuoneista. "Minun ei pitäisi", Elina sanoi, kun Joakim sulki hänet syleilyynsä. "Mitä haittaa tästä on kenellekään?" Joakim kysyi hiljaisella äänellä ja siveli Elinan selkää, "Sinäkin haluat, minä näen sen." Joakim suuteli Elinaa, joka ei tehnyt elettäkään estääkseen sen.

Elina havahtui Joakimin vierestä, kun kirkon kellot alkoivat soittaa iltamessua. Kello oli siis yli yhdeksän. Vasta sitten Elina tajusi, mitä hän oli tehnyt - taas. "Minun täytyy mennä", hän parahti ja puki kiireesti päälleen. "Milloin me näemme taas?" Joakim kysyi häneltä. "Emme koskaan!" Elina kiljaisi. "Minä aion unohtaa sinut!" hän huusi ja juoksi ulos.

Elina oli kotona, kun kello lähenteli kymmentä. Tuli oli sammunut uunissa ja talo kylmennyt vähän, mutta eniten Elina säikähti, kun hän kuuli askeleita takaansa. "Eemeli!" hän kiljaisi, "Minä odotin sinua kotiin vasta ensi viikolla." "Ja minä odotin hieman erilaista kotiintuloa", Eemeli sanoi hieman loukkaantuneena.

"Oi, anna anteeksi rakas", Elina sanoi ja lankesi Eemelin kaulaan, "Olen todella pahoillani, näin ei tapahdu enää koskaan." Eemeli heltyi ja silitti Elinan hiuksia: "Älä murehdi rakas, en minä ole vihainen."

Elina laittoi uuniin uudestaan valkeaa, kun ovi yhtäkkiä lävähti auki ja Reeta tuli sisään. "Hyvää iltaa!" Reeta huudahti, "Täällä ollaankin vielä täysin jalkeilla." Elina valahti valkoiseksi kuin lakana, jotenkin ei ollut hyvä enne, että äiti ilmestyi täysin kutsumatta, kun hän oli samana päivänä mennyt tekemään typeryyksiä. Niinpä Elina sanoi äkkiä: "Antakaa anteeksi, mutta minä olen hirvittävän väsynyt. Minä vetäydyn nukkumaan."

"Mikäs sitä tyttöä noin ramaisee?" Reeta ihmetteli, "Ennen se aina puolille öin valvoi ilman mitään ongelmaa!" Eemeli oli huomannut Elinan epätavallisen väsymyksen ja jonkin aikaa sitten ja hän sanoi Reetalle: "Minä vähän luulen, että Elina taitaa olla pieniin päin. Hän on ollut viime aikoina vähän sen oloinen." Reetan kasvot levisivät hymyyn ja hän sanoi: "No eipä sitten häntäkään kiusata enempää. Olin vain ajatellut tulla vierailulle vähäksi aikaa, kun kuulin sinun lähteneen tukkijoelle, mutta koska näyt olevan kotona, niin eipä minua sitten tarvitakaan täällä. Hyvää yötä teille molemmille." Reeta lähti saman tien kotia kohti ja Eemeli kävi vaimonsa viereen nukkumaan.

Vaikka Eemeli olikin niin auliisti antanut anteeksi hänen huolimattomuutensa, eikä ollut edes kysellyt missä hän oli ollut, tunsi Elina silti alituista huolta siitä, että Eemeli arvasi jotakin. Elina vilkuili Eemeliä aina välillä syrjäsilmällä, mutta jos tämä arvelikin jotain, niin ainakaan se ei hänen käytöksessään näkynyt mitenkään.

Lopulta Elina kertoi Eemelille sen, mitä mies olikin jo itse aavistellut - Elina odotti lasta. Eemeli vaikutti olevan asiasta paljon enemmän innoissaan kuin Elina itse. Eemeli alkoi heti suunnitella miten tyhjilllään oleva makuuhuone saataisiin vauvan käyttöön ja mitä muita muutoksia talossa pitäisi tehdä. Samalla Elina kertoi toisenkin asian. "Törmäsin tässä yhtenä päivänä Aikkoon torilla ja pyysin hänet ja hänen miehensä vierailulle joku päivä." "Mikäs siinä", Eemeli sanoi. Jossain mielensä pohjalla Eemeli tunsi pienen pistoksen: hän ei ollut tiennyt, että Aikko oli mennyt naimisiin.

Kun Aikko sitten miehineen saapui vierailulle, oli jo ensi näkeminen monella tapaa pysäyttävä. Ensinnäkään Aikko ja Eemeli eivät olleet tavanneet reiluun vuoteen. Se ei kuitenkaan ollut mitään siihen verrattuna, mitä Elina koki. Sillä Aikon mies oli, kukapa muukaan, kuin Joakim, jonka kanssa Elina oli viettänyt yhden illan majatalossa.

Koska talon emäntä seisoi typertyneenä paikallaan, otti Aikko ohjat käsiinsä ja riensi halaamaan siskoaan. "Mukava tulla kutsutuksi!" Aikko kiitteli, "Onpa tämä viehättävä tämä teidän talonne." Elina toipui järkytyksestään ja tajusi ruveta taas käyttäytymään niin kuin kunnon emännän kuuluikin.

Seuraavaksi Aikko halasi Eemeliä. "Ihana nähdä sinua pitkästä aikaa", Aikko sanoi. "Niin on", Eemeli sanoi kömpelösti. Hän oli jo kokonaan unohtanut, miltä Aikko näytti ja kuulosti, ja nyt tuo tuttu olemus toi hänen mieleensä muistoja nuoruudesta.

Elina kutsui väen pöytään syömään. Pöydässä oli hieman vaivautunut tunnelma, mutta keskustelusta piti huolen Aikko. Elina istui varsin vaisuna, mutta selitti muille sen johtuvan aamupahoinvoinnistaan. Eemeli ja Joakim eivät tunteneet toisiaan, joten heidän keskustelunsa pysyi varsin arkisissa asioissa.

Elina istui Joakimia vastapäätä ja vältteli parhaansa mukaan tämän katsetta. Elina oli jo melkein unohtanut hairahduksensa, mutta nyt muistutus siitä istui ilmielävänä hänen edessään. Elinan onneksi Aikko oli mukana, joten Joakim ei voisi kovin julkisesti sanoa mitään vaarallista, mutta pelon lisäksi Elinaa vaivasi kaksinkertainen syyllisyys. Sen lisäksi, että hän oli ollut uskoton miehelleen, niin hän oli pettänyt tätä sisarensa miehen kanssa. Elina päätti entistä vakaammin pysyä jatkossa siveästi kotona.

Eemelikään ei ollut puhetuulella. Hän vain kuunteli, kun Aikko puhui. Ääni kuulosti Eemelistä kauniimmalta kuin mikään, mitä hän oli kuullut pitkiin aikoihin. Kun Eemeli näki sekä Elinan että Aikon nyt vierekkäin istumassa, hän tajusi äkisti jotain.

Kun lautaset oli syöty tyhjiksi, vetäytyi Elina lepäämään ja Joakim valitteli, että joutui lähtemään asioita toimittamaan. Aikko lupasi sisarelleen siivota pöydän, joten tämä saisi rauhassa levätä. Eemeli katseli keittiössä puuhastelevaa Aikkoa, joka liikkui siellä kuin kotonaan. Eemelin oli pakko sanoa.

"Aikko, siitä on niin pitkä aika, kun näimme viimeksi", Eemeli aloitti, "Äh, en tiedä miten sanoisin." "Minä näen kyllä mitä aiot sanoa", Aikko sanoi, "Sinua kaduttaa, että otit Elinan puolisoksesi." Eemeli riiputti hiljaa päätään: "Niin", hän sanoi, "Tajusin vasta tänään, että olen rakastanut sinua jo vuosia." "Mutta et koskaan saanut sitä sanottua", Aikko sanoi tunteettomalla äänellä, "Minä olisin sanonut sen, odotin viimeiseen hetkeen asti, mutta sitten olikin liian myöhäistä. Elina ehti ensin."

"Rakastatko sinä häntä?" Aikko kysyi. Eemeli oli pitkään hiljaa, mistä Aikko jo tiesi vastauksen. "Tuollaiseen kysymykseen ei tarvitse miettiä vastausta, jos se on myönteinen", hän sanoi ja Eemeli nyökkäsi. "Emmekö me voisi silti rakastaa toisiamme?" Eemeli kysyi hiljaa. "Liian myöhäistä", Aikko sanoi, "Meidän molempien kohtalot ovat jo sinetöidyt. Me olemme lupautuneet toisille. En rakasta Joakimia, mutta hän on hyvä mies. Ei juo eikä lyö. Hän elää omaa elämäänsä ja antaa minunkin elää."

"Etkö voisi antaa minulle mahdollisuuden?" Eemeli kysyi itkuisella äänellä. "Sinä olet vuoden myöhässä", Aikko sanoi ja katsoi pitkään Eemeliä silmiin. "Minun pitää mennä", hän sanoi lopulta. "Hyvästi Eemeli", Aikko sanoi ennen kuin sulki oven takanaan.

Ajatukset kiersivät levotonta kehää Eemelin päässä eikä hän meinannut saada unen päästä kiinni. Sinä yönä, ja kaikkina seuraavina öinä, pariskunta ei enää nukkunut toistensa kyljessä kiinni.

Lopulta Elinan synnytys alkoi. Elina oli siitä vain iloinen, sillä hänen raskautensa oli ollut tavallistakin rankempi.

Syykin siihen selvisi pian, kun Elina synnytti kaksospojat, jotka ylpeä isä nimesi Paavoksi ja Pentiksi. Muita lapsia taloon ei enää syntynytkään.

Näin siis Elinalle ja Eemelille kävi. Jokainen voi itsekseen miettiä tuliko heistä onnellisia yhdessä. Seuraava Ursinaosa (joka hyvin todennäköisesti on Aikko-ekstra) ilmestyy joko aivan kesäkuun lopussa tai sitten vasta heinäkuun puolivälissä.